Kommentti: Yritystä oli, piippuun jäi

Marraskuun lopussa päättynyt BB-kausi jäi mieleen tasaisesta asukasjoukosta ja erilaisista käänteistä. Lopputuloksena saatiin kuitenkin hieman valju kausi, jossa suosikkeja oli vaikea löytää ja tuotanto sössi käytännössä kaikki isot käänteet.

Kauden lähdettiin positiivisin odotuksin, olihan takana hyvä julkkiskausi ja nyt myös tavisasukkaat pääsivät keväällä käyttöönotettuun BB-taloon. Taloa oli vieläpä paranneltu ja laajennettu, joten asetelmat eivät olisi voineet olla paremmat.

Talo olikin kohtuullisen hyvä, kun päästiin Redin vuosien jälkeen perinteisempään taloon. Yleisten tilojen lisäksi talossa oli käytössä myös tehtävähuone ja tehtäväalue, joiden tehokkaasta käytöstä plussaa. Tosin tehtäväalueen miinukseksi menee se, että se oli vain osan päivää käytössä, sillä illalla se toimi BB-lähetysten studiona. Sisällä ollut tehtäväalue mahdollisti monenlaisten tehtävien suorittamisen, mutta Big Brother vaatii myös sen ulkotehtäväalueen.

Asukkaita tämän vuoden BB:ssä nähtiin 19. Heistä 16 tuli taloon kauden alkaessa ja loput kolme viikolla 4. Yllättävän tasainen asukasjoukko oli saatu kasaan. Ryhmä oli hyvin konsensushakuinen, eikä suuria ristiriitoja nähty joukkueviikkoja lukuun ottamatta. Asukkaista nousevat esiin Jasmiina, Pekka ja Noora, jotka omalla toiminnallaan sekoittivat hieman pakkaa. Muiden asukkaiden kohdalla ei nähty juurikaan yhteenottoja ja myös kyräilyjä selän takana oli hyvin vähän.

Tasaisen - jopa tasapaksun - asukasjoukon kanssa nähtiin normaalia BB-sekoilua, mutta muuten käytös oli varsin aikuismaista. Talossa pyydettiin hyvin auliisti anteeksi ja pystyttiin myöntämään usein virheensä eri asioissa. Vaikka Jasmiina, Pekka ja Noora nostivatkin ärsyttävyyskäyrää ajoittain, ei se ainakaan omalla kohdalla ruudun tällä puolen aiheuttanut kestoärsytystä kehenkään noista. Asukkaiden keskuudessa ainoastaan Noora taisi aiheuttaa enemmän ns. ketutusta ja potentiaalisesta alusta huolimatta Noora häädettiin talosta kohtuullisen nopeasti.

Ilmeisen tietoisia formaatista ja tulevista käänteistä olevat asukkaat eivät myöskään mokailleet kovin pahasti. Kuten tuli todettua, ristiriitoja sai hakemalla hakea, eikä kännissäkään kovin pahasti törttöilty. Muutamat asukkaat oksensivat railakkaan illan päätteeksi, mutta muuten juhlinta pysyi hyvin aisoissa. Toki vahvana vaikuttimena tähän oli tuttuun tapaan tiukasti kontrolloitu Big Brotherin alkoholipolitiikka BB-talossa 2020-luvulla.

Tuotannon on otettava opiksi

Vaikka asukkaat eivät tänä vuonna mokailleetkaan pahemmin, epäonnistui tuotanto jonkin verran. Heillä oli lähtökohdiltaan hyvät palikat ja tehdyt suunnitelmat käänteiden suhteen, mutta jotenkin he onnistuivat sössimään merkittävimmät käänteensä. Kaikkein eniten epäonnistuttiin Minnan paluussa. Minnalle ei keksitty kunnon roolia hänen 1,5 viikon paluulleen. Nimeämispisteiden luovuttaminen Jasmiinalle ei juuri aiheuttanut värähdyksiä, mutta hänen visiittinsä loppuun oli sentään suunniteltu jotain suurempaa.

Valitettavasti Minnan tekemä "häätö" mokattiin totaalisesti, kun hänen valitsemaansa Lassea ei valehäädetty. Tarkoitushan oli, ettei ketään oikeasti häädetä ja muut asukkaat oli saada uskomaan, että häätö todella tehdään. Mikä olisi ollut uskottavampaa, kun Minna olisi kertonut päiväkirjahuoneessa videon välityksellä asukkaille, että Lasse häädetään. Lasse olisi hyvin voitu pitää valehäädettynä jonkin aikaa, niin olisi saatu sitä kuuluisaa twistiä.

Muutenkaan tuotannon suunnittelemat erikoiskäänteet pilattiin yleensä paljastamalla ne etukäteen asukkaille. Vaikka asukkaat ne usein arvasivatkin, ei kaikkea olisi tarvinnut paljastaa, että asukkaat pääsevät puimaan tulevaa. Etenkin häätökäänteiden yhteydessä usein kerrottiin, miten asukkaat joutuvat häätöäänestykseen. Vasta viimeisillä viikoilla tajuttiin, ettei aina tarvitse kertoa heti, että kuinka monta asukasta on häätöäänestyksessä tai onko kesken finaaliviikon häätöjä.

Käänteiden suunnitteluun on panostettava, sillä asukkaat tietävät paljon menneistä kausista ja osaavat lukea Big Brotherin pelikirjaa. Jotenkin pitäisi osata sotkea asukkaiden ajatuksia ja rytmiä, jotta heitä pystyttäisiin viilaamaan linssiin. Toisaalta asukkailla on vainoharhoissaan spekulaatioissaan kaikki mahdolliset vaihtoehdot, mitä voi tapahtua. Eihän heillä toisaalta luppoaikoina ole muuta tekemistä kuin spekuloida, kun kaikki muut jutunaiheet alkaa olla käsitelty.

Sisällön lisäksi tekniseen laatuun ohjauksen ja äänityksen puolesta on päättyneen kauden osalta paljon tekemistä. Liian usein kamerat ja äänet olivat aivan väärässä paikassa. Lisäksi jatkuva toive Nelosen aikana on, että niitä kuvastriimejä 24/7:aan olisi kiva saada enemmän kuin kaksi. Ehtisiköhän tästä kirjoittaa vielä joulupukille? Joulupukista puheen ollen, sen kerrotaan tuovan risuja tuhmille lapsille, mutta BB-talossa ei ainakaan rangaistusten vähyyden perusteella ei ollut muita kuin kilttejä "lapsia". Olisi varmasti syytä kiristää kuria jatkossa ja seurata aktiivisemmin sääntöjen noudattamista.

Tehtävien osalta kauden voi sanoa olleen varsin tapahtumarikas, sillä ohjelmaa saatiin melkein jokaiselle päivälle. Eikä tehtävät useinkaan olleet mitään lyhyitä rykäisyjä, joten seurattavaa siltä osin riitti. Tällä kaudella tehtävät olivat kilpailuhenkisiä ja asukkaita asetettiin tällä tavoin toisiaan vastaan joko yksilöinä tai joukkueittain. Ehkä hieman liikaa annettiin tehtäville roolia ratkaistaessa esimerkiksi häätöäänestyksiin joutumisen. Nimeämiset jäivät jotenkin lapsipuolen asemaan, johon toivoisin korjausta mahdollisina tulevina kausina.

Vielä ei ole tiedossa, tuleeko Big Brotherille jatkoa vuonna 2022. Uskon kuitenkin, että vähintään uusi normaalikausi nähdään, sillä katsojaluvut television puolella pysyivät laskusta huolimatta kohtuullisena ja netin puolella kiinnostus on kovaa. Lisäksi finaalilähetyksen lopussa todettiin vapaasti lainaten, että BB-universumi vaikenee tällä erää, joten tästäkin voisi päätellä, että tämä ei ole tässä. Jos jatkoa tulee, siitä tiedotettaneen kuitenkin vasta ensi vuoden puolella.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.