Eeva-Leena häädettiin kolmantena BB-talosta

Video: Eeva-Leenan tunnelmat häädön jälkeen Elina Kottosen haastattelussa. Video: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Kolmas asukas häädettiin BB-talosta sunnuntaina. Häätöäänestyksen perusteella kolmantena talosta häädettiin Eeva-Leena.

Sunnuntaina BB-talon asukkaat kärsivät rangaistuksensa loppuun saakka. Yöllä asukkaat joutuivat heräämään useamman kerran fanfaareihin ja myös aamuherätys suoritettiin fanfaarilla, mutta heti tämän jälkeen Big Brother ilmoitti rangaistuksen päättyneen. Päivällä asukkaat valmistivat kukin omenapiirakkaa, joka oli katsojien valinta lauantaisessa äänestyksessä.

Illalla asukkaat valmistautuivat tuttuun tapaan häätöön. Häätöuhan alla olevista Tarinasta, Eeva-Leenasta ja Villestä etenkin Eeva-Leena oli stressannut nimeämistulosten julkistamisesta lähtien. Eeva-Leena on spekuloinut etenkin Tarinan ja Jukan kanssa äänestystuloksesta ja mahdollisesta häädöstä. Tarina pelkäsi puolestaan sekä omasta että Eeva-Leenan puolesta, sillä he ovat olleet hyvin lähesiä talossa. Ville suhtautui häätöäänestykseen rennoimmin ja hän sanoikin taloyhteydessä, että hänelle häätö tai taloon jääminen sopii "fifty-fifty".

Jännitys tiivistyi häädön hetkellä. Kun Eeva-Leenan nimi kuulutettiin kaiuttimista, nousi Eeva-Leena rauhallisesti sohvalta halaamaan muita asukkaita. Järkytys äänestystuloksesta oli selvästi havaittavissa Tarinan kasvoilta ja Jukan Eeva-Leenan häätö veti epäuskoisen näköiseksi. Eeva-Leena kävi halaamassa viimeiseksi Jukkaa ennen siirtymistään häätöovelle, josta Eeva-Leena poistui talosta.

Heti häätöoven sulkeuduttua Jukka vetäytyi makuuhuoneeseen. Seurakseen Jukka sai Helmerin, jonka kanssa hän purki tuoreeltaan tuntojaan Eeva-Leenan häädön jälkeen. Häätö meni selvästi Jukan tunteisiin, koska hän ja Eeva-Leena tulivat talossa hyvin läheisiksi ja he harrastivat seksiä kolmen viikon aikana useasti talossa. Hetken puituaan tunnemiaan, Jukka ja Helmeri palasivat muiden joukkoon olohuoneeseen.

Eeva-Leenan häätö meni monilla muillakin hieman ihon alle. Esimerkiksi Kristian sanoi, että häätö meni eniten tunteisiin verrattuna kahteen edelliseen häätöön. Pihalla Milla, Kimmo ja Mira olivat huomioineet, että Eeva-Leena oli stressannut häätöäänestyksestä paljon. Milla totesi, että Eeva-Leena oli itkenyt edellisenä yönä.

Studioon saapunut Eeva-Leena ei tuoreeltaan pystynyt analysoimaan, miksi hän putosi talosta. Eeva-Leena oli vielä shokissa ja jännitys näkyi kotikatsomoihin pienenä tärinänä studion sohvalla. Suhteestaan Jukkaan hän totesi, ettei välttämättä olisi tutustunut häneen muuten kuin BB-talon olosuhteissa. Eeva-Leenalle jäi kuitenkin hyvät muistot Jukasta ja hän arvosti Jukan tukea heikkoina päiville. Eeva-Leena toivoi hyvää jatkoa Jukalle.

Asukkaat, joilta Eeva-Leena sai nimeämispisteitä ei tullut yllätyksenä. Vaikka tarkkoja nimiä hän ei osannut etukäteen arvata, olivat nimeämispisteitä antaneet Ville, Tuula ja Anu hänen listallaan, joilta hän uskoi ehkä saavansa pisteitä. Saamiaan nimeämispisteiden määrää Eeva-Leena piti yllättävän pienenä.

Kolmas häätöäänestys tämän kauden selvin. Eeva-Leena tuli häädetyksi selkeällä erolla Villeen ja Tarinaan.

Eeva-Leenan häädön jälkeen BB-taloon jäi 11 asukasta.

Kolmantena asukkaana BB-talosta häädettiin Eeva-Leena: "Olen vieläkin sokissa" (BB-nettisivut)

Artikkelia päivitetty su 22.9.2019 kello 23:20 ja 00:19: Video ja linkki lisätty.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.