Melody ja Laura R. häätöäänestykseen, asukkaat häätivät Laura R:n neljäntenä BB-talosta

Video: Laura R. häädettiin BB-talosta neljäntenä. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Big Brotherin Supersunnuntain huipennus aloitettiin nimeämisäänestyksen tuloksilla. Nimeämisäänestyksen perusteella häätöäänestykseen joutuivat Melody ja Laura R., joista asukkaat joutuivat häätämään Laura R:n ulos talosta neljäntenä.

Asukkaat saivat kuulla lauantai-iltana, että he kaikki ovat äänestyksessä, joista katsojat päättävät, ketkä joutuvat häätöäänestykseen. Nimeämisäänestyksessä katsojat äänestivät suosikkiaan ja kaksi vähiten ääniä saanutta joutui häätöäänestykseen. Tällä viikolla oli asukkaiden tehtävä suorittaa häätöäänestys ja häätää toinen häätöuhan alla olevista ulos talosta.

Nimeämisäänestys oli ollut käynnissä lauantaista lähtien ja äänestyksestä päästettiin turvaan seitsemän eniten ääniä saanutta asukasta suunnilleen häätölähetyksen puolivälissä. Turvaan äänestetyt saivat myös valtaa, sillä ainoastaan heillä on äänioikeus asukkaiden suorittamassa häädössä. Ensimmäisinä turvaan pääsivät Katja, Taavi, Sami, Pekka, Aki, Lasse ja Sanni.

Seitsemän turvaan päässeet asukasta saivat samalla tiedon, että he joutuvat äänestämään häätöäänestyksessä. Vaikka helpotus nimeämisäänestyksestä selviämisestä tuli, samalla alkoi ahdistus kovasta vastuusta. Kovin mielellään ei otettu tietoa äänioikeudesta vastaan, mutta sohvalla muistutettiin, että tämä on peliä.

Äänestyksessä jäljellä olevat kuusi asukasta jatkoivat loppuun saakka ja suoran lähetyksen loppupuolella selvisi kaksi vähiten ääniä saanutta asukasta, Melody ja Laura R.

Nimeämisäänestyksen lopputuloksissa Laura R. keräsi 13,5 % annetuista äänistä ja Melody 14,4 %. Ensimmäisenä turvassa häätöäänestykseltä oli Ville 1,7 prosenttiyksikön erolla Melodyyn. Kuudesta vähiten ääniä saaneesta eniten ääniä keräsi Anssi saatuaan 20,9 % annetuista äänistä. Seitsemän parhaan asukkaan ääniosuudet eivät ole tiedossa.

Dramaattinen häätöäänestys

Äänestysajan päätyttyä äänioikeuden saaneet asukkaat saivat laput äänestystä varten ja oli häätöäänestyksen aika. Äänioikeutetut kirjoittivat luvan saatuaan lapulle sen asukkaan nimen, jonka halusivat häädettävän.

Jännitys tiivistyi häätöäänestyksen lähestyessä. Kaikkein koviten asuintoverin äänestäminen iski Katjaan, joka kyynelehti ennen äänestysvuoroaan. Kun juontaja Elina Kottonen antoi Katjalle luvan äänestää, hän nosti Melodyn nimen esiin, jonka hän perusteli, että Laura R. on hänelle läheisempi.

Tämän jälkeen kuultiin vain kunkin äänestäjän nimen ja seuraavana vuorossa ollut Taavi äänesti Laura R:ää ja sitten Sami Melodya. Tämän jälkeen sohvilla nousi enää Laura R:n nimiä esittäviä kylttejä ja äänestystulos oli selvä. Kauden neljännen häätöäänestyksen lopputuloksena BB-talosta häädettiin Laura R. äänin 5-2.

Toistaiseksi kauden dramaattisin häätöäänestys oli juuri päättynyt. Suurinpiirtein kaikki muut kyynelehtivät, paitsi Laura R. itse. Kaikkein kovimmille Katjan ohella häätöäänestys iski Melodyyn ja Laura R:n kanssa ystävystynyt Ville. Pitkien halausten jälkeen Elina hoputti Laura R:ää poistumaan talosta ja nainen poistui asukkaiden muodostaman kunniakujan kautta kohti häätöovea.

Taloon jäi tunnemyrskyssä olevia asukkaita, joilla oli vaikea käsittää, mitä juuri oli tapahtunut. Häätöäänestystä pidettiin yleisesti kauden vaikeimpana hetkenä. Häädöstä selvinneellä Melodyllä oli tunteet pinnassa ja pian häädön jälkeen Taavi töksäytti jotain, josta Melody otti hieman itseensä. Asia kuitenkin sovittiin pian ja Taavi pyysi Melodyltä anteeksi.

Studiossa Elinan haastattelussa Laura R. oli edelleen iloisena. Hän sanoi olevansa onnellinen etenkin, kun hän näki rakkaansa heti talosta. Elina ihmetteli, miten Laura R. pystyy olemaan onnellinen tällaisessa tilanteessa, mutta Laura R. sanoi, että se vain kuuluu häneen. Äänestystulostakin Laura R. kommentoi sanoin "ihan hyvä".

Laura R:n häädön jälkeen BB-taloon jäi 12 asukasta.

Neljäntenä Big Brother -talosta häädetty Laura: “Mä oon oikeestaan aika onnellinen nyt” (BB-nettisivut)

Maiju, Noora ja Samir ovat BB-talon uudet asukkaat! (3.10.2021)

Artikkelia on päivitetty 3.10.2021 kello 23.44: Uutista päivitetty kauttaaltaan.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.