Palapelien puuttuvien palojen löytäminen palkittiin peli-illalla

Video: Eeva-Leena löytää viimeisen palapelin palan. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Päivätehtävässä asukkaat pääsivät etsimään viikkotehtävän kadonneita palapelin paloja. Pitkiksi venyneisiin etsintöihin tarvittiin Big Brotherilta vihjeitä, mutta palat lopulta löydettiin palkinnon arvoisesti.

Asukkaat ovat lauantaina kärsineet rangaistusta sääntörikkeistään. Samalla he saivat päivätehtävän, jossa heidän piti etsiä viikkotehtävässä tekemiensä palapelien puuttuvat palat. Big Brother oli tahallaan jättänyt asukkaita esittävistä palapeleistä pois Tarinan, Timon ja Tuulan kasvot ja tänään ne oli piilotettu ympäri BB-taloa.

Paloja oli piilotettu mm. sänkyjen väliin, asukkaiden vaatteisiin ja tavaroihin. Osa paloista löytyi helposti, mutta viimeiset palat olivat vaikeampia. Asukkailla oli jo hieman luovutusmielialaa ja asukkaat alkoivat pohtia, onko niitä piilotettu esimerkiksi päiväkirjahuoneeseen, jonne ei ole vapaata pääsyä. Kaikki palat olivat kuitenkin sisätiloissa yleisillä alueilla, jonne pääsi vapaasti.

Lopulta Big Brother antoi asukkaille kahden viimeisen palan kohdalla vihjeitä olohuoneen televisioon. Asukkaille väläytettiin piilopaikoista lyhyesti kuvia kahdesti ja molemmilla kerroilla löytyi yksi pala. Viimeinen pala oli korissa, joka oli tyhjennetty etsinnöissä, mutta se löytettiin silti viimeisenä. Eeva-Leena ehti nähdä vihjeen ja hän vain vilkaisi koria ja huomasi palan.

Palkinnoksi asukkaat saivat peli-illan, jossa he pelinä oli Alias. Peli-iltaa varten asukkaat saivat myös herkkuja, virvoitusjuomaa ja vähän olutta ja siideriä. Kristian oli innokkaana ostamaan muilta alkoholia rahnoilla, sillä asukasta kohden alkoholia oli vain muutama tölkki. Asukkaat muodostivat joukkueet arpomalla ja peli sujui hyvässä hengessä ja asukkailla oli hauskaa.

Pelin aikana jatkui myös aamulla alkanut rangaistus, joka välillä keskeytti pelin. Yhdessä vaiheessa pelin keskeyttänyttä rangaistusfanfaaria, jossa asukkaiden piti nousta seisomaan, lupaa olla kiltti ja vannoa tottelevansa BB:tä aina, tuli monta putkeen. Tällöin asukkaat päättivät keskeyttää ajan kulumisen Aliaksen arvauksissa sen sijaan, että he aloittaisivat pelivuoron uudestaan.

Aliaksen voitti lopulta Tarinan, Ville, ja Kevinin joukkue. Tarina kiitteli pelin jälkeen joukkueen jäseniä hyvistä selityksistä. Joukkueen juhliessa voittoa, Big Brother soitti "voittofanfaarin", eli asukkaat saivat suorittaa jälleen yhden rangaistussuorituksen. Pelin päätyttyä asukkaat jatkoivat rauhallista lauantai-illan viettoa keskustellen.

Asukkaille rangaistus lauantaina lukuisista sääntörikkeistä (20.9.2019)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.