Ruotsalaisuuden päivää juhlittiin - Rapujuhlat BB-talossa

Rapujuhlissa kohotetaan maljoja ja lauletaan juomalauluja. Kuva: © Nelonen Media.
Rapujuhlissa kohotetaan maljoja ja lauletaan juomalauluja. Kuva: © Nelonen Media.

Perjantaina asukkaat ottivat varaslähdön ruotsalaisuuden päivään, kun Big Brother päätti järjestää rapujuhlat niiden kunniaksi. Asukkaiden piti kuitenkin ansaita juhlat itselleen.

Yhdeksännen viikon kauppatehtävä oli päättynyt torstaina ja perjantaina asukkaat pääsivät nimeämään. Pitkästä aikaa kaikki asukkaat saivat antaa nimeämispisteitä haluamilleen asukkaille. Nimeämisten jälkeen asukkaat odottivat tylsistyneenä, mitä tuleman pitää.

Illaksi Big Brother oli suunnitellut asukkaille ruotsalaisuuden päivän viettämistä jo ennakkoon. Oikeasti päivää vietetään vasta huomenna lauantaina, mutta BB-talossa se päivä on jo tänään. Ruotsalaisuuden päivää vietetään rapujuhlien merkeissä, mutta asukkaiden piti ansaita ne suorittamalla tehtäviä.

Asukkaiden piti nauttia ruotsalaishenkisiä ruokia, joita Big Brother toimitti asukkaille, kuten esimerkiksi lihapullia ja perunamuusia. Lisäksi he pääsivät verestämään ruotsin kielen taitojaan kääntämällä ruotsiksi Big Brotherin kirjoittamia lauseita jokainen vuorollaan.

Lisää ruotsalaista kulttuuria tuli taloon, kun asukkaat pääsivät koristelemaan Kustaa Adolfin leivoksia, joissa ohjeeksi annettiin, että niissä on kuningas Kustaa II Adolfin kohokuva. Asukkaiden tehtävänä oli tehdä leivoksista persoonalliset versiot ja jokainen teki omanlaisensa.

Lassen versio oli tornimainen, johon hän ensin teki marsipaanista väärinpäin värit olevan Ruotsin lipun. Lasse huomasi virheensä ja ehti korjata sen ennen tehtävän päättymistä.

Palkintona tehtävästä oli paahtoleipää ja levitettä rapujuhliin.

Lasse teki leivokseensa ensin Ruotsin lippuun värit väärinpäin. Kuva: © Nelonen Media.
Lasse teki leivokseensa ensin Ruotsin lippuun värit väärinpäin. Kuva: © Nelonen Media.

Kolmantena päivätehtävänä asukkaiden piti listata 90 onnelliseksi ja iloiseksi heidät tekevää asiaa. Jokaisesta listatusta asiasta he ansaitsivat yhden ravun juhliin. Kaikki piti olla eri asioita ja asukkaat päättivät, että kukin kirjoittaa valkotaululle yhdeksän asiaa, joten kymmenen asukasta saa näin 90 asiaa täyteen.

Päivätehtävistä kovin oli hapansilakan maistaminen, joka oli vaikea paikka kaikille. Kovin paikka tehtävä oli Jasmiinalle, joka seurasi kauhuissaan, kun muut asukkaat maistelivat pahanmakuista ja -hajuista hapansilakkaa. Jasmiina ei uskaltanut mennä maistamaan ja odottaessaan hän oksensi tuhka-astiaan. Motivaationa hapansilakan maistamiseen oli lasintäytteen, eli juhlajuoman saaminen rapujuhliin.

Jasmiina saatiin lopulta maistamaan hapansilakkaa, vaikka muiden asukkaiden kova huuto ja yökkäily eivät helpottaneet Jasmiinan oloa. Melody antoi leikkasi yhdestä hapansilakasta palasen Jasmiinan haarukkaan ja Melodyn kovan tsemppaamisen päätteeksi Jasmiina sai nielaistua palasen. Jasmiina vannoi, ettei enää koskaan maista hapansilakkaa.

Vielä ennen kuin rapujuhlat pystyivät alkamaan, asukkaat joutuivat kokoamaan huonekalun yhteistyönä. Asukkaat jakautuivat kahteen ryhmään, joista toiset antoivat ohjeita ja toiset rakensivat huonekalun. Ohjeet piti antaa ruotsiksi ja muutenkin kommunikointi piti tehdä ruotsin kielellä. Vain ohjeiden antajat saivat nähdä ohjeet, mutta huonekaluna ollut hylly saatiin rakennettua. Tehtävässä ansaittiin juustokakun ainekset rapujuhliin.

Päivätehtävien onnistuneesta suorittamisesta asukkaat saivat rapujuhlat taloon. Asukkaat koristelivat talon asianmukaisin koristein ja heille toimitettiin myös muutama tonkka viiniä. Juhlissa asukkaiden on laulettava juomalauluja ja nauttia snapsin aina, kun Big Brother soittaa siihen liittyvän äänimerkin. Asukkaat ehtivät jo innostua, että he saavat viinaa, mutta snapsijuoma olikin alkoholitonta.

Rapujuhlia piti viettää ruotsalaisittain positiivisessa hengessä, mutta juhlat lähtivät hieman yskähdellen käyntiin, kun oli epäselvää, onko snapsia pakko nauttia juhlien aikana. Sami vänkäsi tuttuun tapaansa hieman vastaan, joka hieman ärsytti Melodya ja Jasmiinaa. Syynä Samin vänkäämiseen oli se, että hän oli päättänyt Lassen ja Samirin kanssa aloittaa kurjuuden maksimoinnin omasta halustaan, eikä Sami halunnut tästä tinkiä. Samir ja Lasse olivat tästä luopuneet ainakin täksi illaksi.

Snapsikiistaan saatiin kuitenkin ratkaisu Big Brotherilta, sillä kyseessä on juhlat ja jokainen saa toimia haluamallaan tavalla. Tunnelma alkoikin tämän jälkeen rentoutua ja juhlat alkoivat päästä vauhtiin.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.