Asukkaat lähtevät viikkotehtävässä autolla Leville

Asukkaiden kulkupeli Leville BB-talon pihalla. Kuva: © 2019 Nelonen Media.
Asukkaiden kulkupeli Leville BB-talon pihalla. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Tämän viikon viikkotehtävässä asukkaat pääsevät hiihtoreissulle Leville. Asukkaiden tehtävänä on matkustaa 12 tuntia suuntaansa autossa niin, että he ovat takaisin perillä torstaina.

Asukkaiden on pakattava matkaa varten henkilökohtaiset tavaransa mukaan, sillä asukkaat yöpyvät muualla kuin BB-talossa viikkotehtävän ajan. Viikkotehtävän tavoitteena on matkata Leville ja takaisin niin, että perillä ollaan torstaina kello 12, jotta viikkotehtävä onnistuu.

Uusi viikkotehtävä sai hyvän vastaanoton asukkailta. Keskustelua lähinnä aiheutti tupakointi, saako sitä tehdä autossa. Kimmo ja Kristian totesivat, että kyllä autossa voi tupakoida, mutta Ville oli ehdottomasti tätä vastaan. Kimmo totesi, vedonlyöntiprosentti kannattaa asettaa pieneksi, jos autossa ei saa tupakoida. Asukkaat päätyivät lopulta 99 %:n vedonlyöntiprosenttiin.

Viikkotehtävään liittyy useita käänteitä matkustamisen lisäksi. Jo lauantaina asukkaille paljastettiin, että viikkotehtävän aikana asukkailla on voimassa kiroilukielto. Katsojat äänestivät, että kiroilukiellon rikkomisesta asukas joutuu kiertämään porealtaan ympäri kuusi kertaa laulaen laulua, jonka asukkaat sanoittivat Oktoberfesteillä. Asukkaiden on itse pidettävä huolta kiroilukiellosta.

Hiihtoreissun kohokohta on keskiviikkona, jolloin on luvassa bileet, joissa nähdään yllätysesiintyjä. Bileissä piilee kuitenkin sudenkuoppa, sillä asukkaiden on oltava jo seuraavana päivänä perillä kello 12. Kun paluumatkakin kestää 12 tuntia, tarkoittaa se sitä, että asukkaiden on lähdettävä liikkeelle jo selvästi ennen puolta yötä, jotta matkalla on pysähtymisvaraa.

Matkahan ei tietenkään etene tauoilla, joita saattavat aihettaa vessassa käynnit, kiroilukiellon rikkomiset, tupakkatauot ja Big Brotherin aiheuttamat viivytykset. Viivytyksiä saattaa tulla Big Brotherin lähettämistä liikennetiedotteista esimerkiksi huonon kelin tai liikenneonnettomuuksien muodossa. Matkan aikana asukkaiden on pysyttävä autossa, jotta matka etenee ja autossa on BB:n määräämä tupakointikielto.

Asukkaat joutuivat huhkimaan ennen matkalle lähtöä, sillä Big Brother määräsi asukkaat hiihtokouluun olohuoneeseen tulleella kuntolaitteella. Asukkaiden oli aherrettava laitteella 25 kilometriä viestityyliin, jotta asukkaat pääsevät automatkalle. Päivätehtävä suoritettiin vajaassa kahdessa tunnissa.

Päivätehtävän suorituksen jälkeen asukkaat pääsivät ensimmäistä kertaa koko päivänä pihalle ja tupakoitsijat pääsivät hönkäisemään "aamusavut" puoli viiden aikoihin alkuillasta. Pihalle oli ilmestynyt myös tila-auto, jolla asukkaat suorittavat matkan Leville. Asukkaat pakkasivat auton ja astuivat kyytiin ja matka sai alkaa.

Ensimmäisenä rattiin asettunut Ville ajoi hieman hapuilevasti tutustuen auton hallintalaitteisiin, eritoten lämmityslaitteeseen. Välillä Ville luki Jukan kanssa ohjekirjaa, että katse harhautui ohjaamisesta ja kädetkään eivät olleet ratissa. Big Brother tosin ohjeisti vasta jälkikäteen, että kuskilla on oltava katse koko ajan eteenpäin ja kaksi kättä ratissa kiinni.

Muita sääntöjä automatkaa varten olivat, etteivät asukkaat saa koskea virta-avaimeen tai radioon ja, jos autossa nukutaan nukkumaluvan jälkeen, täytyy vähintään kahden asukkaan olla hereillä autossa. Ensimmäisellä tauolla asukkaat toivat vielä BB-talosta ruokaa autoon, mutta Big Brother kielsi tämän, koska he ovat jättäneet jo kotinsa ja ruoat jouduttiin palauttamaan.

Asukkaat sopivat nukkumisjärjestelyistä, koska he aikovat ajaa läpi yön. Alkumatka sujui rauhallisesti jutustellen ja auton ohjekirjoja lukien, eikä muutamia kiroilukiellon rikkomisia lukuun ottamatta mitään ihmeellistä vielä tapahtunut.

Matkan ensimmäinen etappi päättyi mummolaan, joka oli matkan varrella. Mummolassa asukkaat söivät tuhdin illallisen ja mummo tarjosi yöpaikan matkalaisille, joten asukkaiden ei tarvinnut ajaa läpi yön.

Mummo tarjosi asukkaille hupaisia hetkiä ja asukkaat olivat heti juonessa mukana kehumalla mm. tarjoiluja. Big Brother varoitti kirjeessään, että mummolassa saattaa kummitella mummon talvisodassa kuolleen miehen haamu. Yön asukkaaat saavat viettää BB-talossa, jossa heille mummo antoi patjat ja petivaatteet siskonpetiä varten olohuoneeseen.

Asukkaiden matka jatkuu siis aamulla kohti Leviä.

Artikkelia päivitetty 21.10.2019 kello 22:54: Asukkaat saapuivat mummolaan ensimmäisen etapin yötauolle.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.