Tällä viikolla asukkaat ovat suorittaneet eliminaatiokilpailujen ohella myös kauppatehtävää. Kauppatehtävän suoritus on edennyt ajoittain varsin heikolla motivaatiolla, kun asukkaat ovat keskittyneet eliminaatiokilpailuihin.
Maanantaina asukkaat saivat kauppatehtävän, jossa heidän piti harjoitella erilaisia ohjelmanumeroita, jotka tullaan esittämään kykyshow'ssa perjantaina. Jokainen asukas valitsi itselleen yhden ohjelmanumeron, jonka suorittaa. Vielä tässä vaiheessa talossa oli kahdeksan asukasta.
Keskiviikkona BB-talosta häädettiin Ville, jonka tehtävä oli suorittaa tankotanssi. Häädön jälkeen asukkaat saivat itse päättää, kuka ottaa oman ohjelmansa lisäksi tankotanssin vastuulleen. Asukkaat tyrkyttivät tankotanssia Akille, joka suostui siihen Big Brotherin soitettua tankotanssimusiikkia. Aki teki muille asukkaille "koe-esiintymisen" ja tämän jälkeen asukkaat olivat entistä varmempia, että uusi tankotanssija on Aki.
Aki lupasi ottaa tankotanssin itselleen, vaikkei sitä oma-aloitteisesti itselleen vaatinutkaan. Taavi oli ainoa asukas, joka suoranaisesti sanoi Akille, ettei hänen ole pakko ottaa tankotanssia, jos hän ei sitä halua. Akilla on alunperin valittuna vesilaseilla soitettava Humppa-huuhtojien Paska reissu -biisi.
Harjoitukset ovat sujuneet vaihtelevasti. Yritys ei ole ollut parasta mahdollista, sillä asukkaiden päähuomio on ollut eliminaatioviikon kilpailujen suorittamisessa. Ne ovat tärkeitä, koska niissä pärjäämällä välttää häätöäänestyksen ainakin perjantaihin saakka.
Osa asukkaista on harjoitellut aktiivisesti, esimerkiksi Samir on ottanut loistavasti haltuun yksipyöräisen ja rakentanut siihen varsin haastavan ohjelman. Laiskimmin harjoituksiin asukkaista ovat osallistuneet jo häädetty Ville sekä shufflea harjoitteleva Jasmiina. Jasmiinalla ei motivaatio tunnu riittävän kuin välttämättömään, eli silloin, kun Big Brother soittaa taloon Jasmiinan ohjelman musiikkia.
Eilen asukkaat pääsivät ensimmäistä kertaa harjoittelemaan ohjelmanumeroitaan tehtäväalueella, missä kykyshow perjantaina pidetään. Siellä he pääsevät harjoittelemaan joitakin tunteja päivässä todellisessa esitysympäristössä. Asukkaille on toimitettu lisäksi rekvisiittaa ohjelmaa varten ja Lassella, Anssilla, Jasmiinalla ja Samirilla on esityksen tukena myös musiikki.
Esityksissään asukkailla saa olla myös tukihenkilöitä, jotka toimivat eri rooleissa. Esimerkiksi Jasmiina on rakentanut tarinan, jossa Anssi toimii tanssivan hipon tanssiopettajana ja Lassella on diabolo-numerossaan Taavi ja Samir taustatanssijoina.
Viikon edetessä asukkaat ovat päässeet paljon paremmin sinuiksi kauppatehtävän ohjelmiensa kanssa ja harjoitusten perusteella esityksistä on tulossa vähintäänkin kohtuulliset. Etenkin näin loppukaudesta täysien kauppasekuntien kerääminen ei uskoisi olevan kovin vaikeaa. Jokaisesta onnistuneesta ohjelmanumerosta kykyshow'ssa asukkaat ansaitsevat kymmenen kauppasekuntia, eli yhteensä 80 sekuntia.
Kauppatehtävän kykyshow järjestetään perjantaina tehtäväalueella.
Kauppatehtävässä esitellään kykyjä, eliminaatiokisasta Jasmiina häätöäänestykseen (15.11.2021)