Köydenvedossa punaiset kasvattivat johtoaan - 30 sekuntia etua perjantaille

Pekka kukisti Juhanin kolmesti köydenvedossa. Kuva: © Nelonen Media.
Pekka kukisti Juhanin kolmesti köydenvedossa. Kuva: © Nelonen Media.

Toisen viikkokilpailun neljäntenä joukkuekisana joukkueet kisasivat köydenvedossa. Sinisten tappiot ovat synkentäneet ilmapiiriä joukkueessa ja keskiviikon päiväkisan tappio otti koville etenkin Nooralle.

Keskiviikkona asukkaat suorittivat illalla vielä päiväkilpailun, jossa oli palkintona kioskikäynti. Eläinten liikkeitä muistuttavilla liikkeillä asukkaiden oli liikuteltava palloja BB-talon pihalle rakennetulla radalla. Kilpailun voitti jälleen punainen joukkue, joka on vienyt kaikki kilpailut, jossa on ollut palkintona ruokaa tai herkkuja.

Kilpailun jälkipuinnissa sininen joukkue oli pettynyt ja Noora tirautti muutaman kyyneleen, sillä hän olisi halunnut päästä vihdoin kioskille. Lasse ja Taavi lohduttivat naista ja hän piristyikin loppuiltaa kohden. Sinisiä kismitti etenkin Pekan käytös voiton hetkellä, joka on harmittanut Juhania jo jonkin aikaa.

Juhani on kritisoinut tehtävien sääntöjä, kuinka ne ovat olleet tulkinnanvaraisia, eivätkä ne ole tuntuneet reiluilta. Taustalla oleva tappioputki kilpailuissa ei ole parantanut tilannetta, vaikka siniset olivat turvassa häädöltä viime viikolla. Punaisissakin on näkynyt jonkin verran ylimielistä käytöstä, jota ovat korostaneet heidän voittamansa palkinnot ja esimerkiksi yltäkylläisyyden mahdollistama ylensyönti ja energiajuomien liiallinen juominen.

Torstaina asukkaat suorittivat ennen päivän joukkuekisaa kauppatehtävän kivireen vetämistä. Punaiset pohtivat aamupäivällä pitkään, mikä olisi järkevin taktiikkaa joukkuekisaa ajatellen. Palloja ja sitä kautta kilometrejä pitäisi kerätä, jotta saataisiin yhteisiä kauppasekunteja, mutta ei saisi väsyttää joukkuekisan kannalta.

Iltapäivällä asukkaat päästettiin tehtäväalueelle suorittamaan neljättä joukkuekisaa. Tehtävänä oli vetää köyttä kaksintaisteluna kolmessa erässä. Kisaajina oli kolme asukasta kummastakin joukkueesta ja jokaisen erän voitosta joukkue sai kymmenen sekuntia etua joukkuekilpailun finaaliin. Parit olivat Juhani-Pekka, Taavi-Anssi ja Melody-Ville.

Kilpailun alkaessa asukkailla ei ollut kunnon käsitystä, millainen kisa on luonteeltaan. Kumpikin kilpailija seisoo oman joukkueen värisellä korokkeella ja yrittää pudottaa toista tai saada ote kirpoamaan köydestä. Köysi oli laatikossa, joka oli peitetty. Kisan alkaessa, molemmat alkoivat vetää köyttä ja laatikosta tuli köyttä metrikaupalla ennen kuin se kiristyi köydenvetokireäksi.

Ensimmäisessä parissa etenkin Juhani joutui köydestä yllätetyksi ja Pekka sai helposti pudotettua hänet. Toisessa parissa Taavi voitti Anssin ja Melody Villen. Sininen joukkue vei ensimmäisen erän. Toinen ja kolmas erä menivät puolestaan punaisille, joten punainen joukkue sai neljännestä joukkuekisasta kymmenen sekuntia etua.

Juhani joutui köydessä olevien solmujen uhriksi, eikä hän voittanut Pekkaa kertaakaan. Taavi hävisi kaksi viimeistä erää Anssille, joista viimeinen tappio oli niukka, kun köysi kirposi Taavin kädestä juuri hetkeä ennen Anssi putosi korokkeeltaan. Ville oli ainoa punaisten kilpailija, joka hävisi kaikki erät Melodylle.

Neljännen joukkuekisan jälkeen punaiset johtaa kokonaiskilpailua 30 sekunnin erolla sinisiin. Tämän verran punaiset ovat saamassa etua huomiseen joukkuekisan finaaliin.

Lue myös:
Joukkuejako jatkuu BB-talossa, fyysinen viikko pistää asukkaat koetukselle (18.10.2021)
Sami ja Samir onnistuivat salatehtävässä - Jasmiina innostui palkinnosta (19.10.2021)
Siniset voittivat toisen joukkuekisan - Ennen kisaa kireät tunnelmat (19.10.2021)
Punaiset menivät jälleen johtoon - Samirilta uskomaton suoritus (20.10.2021)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.