Punaiset menivät jälleen johtoon - Samirilta uskomaton suoritus

Joukkuekisassa selvitettiin, kumpi joukkue roikkui pidempään. Kuva: © Nelonen Media.
Joukkuekisassa selvitettiin, kumpi joukkue roikkui pidempään. Kuva: © Nelonen Media.

Toisen viikkokilpailun kolmantena päivänä joukkuekisana oli roikkumista. Punaiset ottivat jälleen johdon kilpailussa nimeämisoikeudesta.

Asukkaat ovat suorittaneet tällä viikolla kauppatehtävänä kivireen vetoa ja viikkokisana titaanien taisto. Kauppatehtävä on edennyt laiskan oloisesti kaksi ensimmäistä päivää, eikä asukkaat ole olleet pihan kelkkaradalla kovinkaan innokkaasti. Jokaisesta kilometristä asukkaat ansaitsevat yhteiseen pottiin yhden kauppasekunnin.

Aktivoidakseen asukkaita Big Brother antoi heille Happy Hourin tiistai-illaksi, jolloin he saivat yhdestä kierroksesta tuplasti palloja. Asukkaat arvioivat, että tunnin aikana he keräsivät neljä kilometriä lisää. Big Brother ei ole kertonut, kuinka paljon asukkaat ovat saaneet kasaan kilometrejä yhteensä, ehkä muutama kymmenen kilometriä.

Tiistai-iltana punaiset mässäilivät salatehtäväpalkinnollaan ja Big Brotherin toimittamilla yhteisillä ruoilla. Lisäksi salatehtäväpelot vaivasivat punaista joukkuetta ja he valvoivat pitkään, koska etenkin Anssi ja Pekka pelkäsivät, että sinisillä oli salatehtävä varastaa energiajuomat. Todellisuudessa salatehtävää ei ollut.

Keskiviikkona sininen joukkue naureskeli punaisten salatehtäväepäilyille sekä Pekan ja Jasmiinan huonolle ololle. He ajattelivat, että sinisillä on nyt etu päivän joukkuekisaan. Iltapäivällä asukkaat saivat kuulla, että joukkuekisassa he mittaavat, kumpi joukkue roikkuu pidempään. Kolmihenkisin kisattavassa kisassa voittajajoukkue ansaitsee jälleen 20 sekuntia etua finaalisuoritukseen.

Punainen joukkue valitsi kilpailuun Anssin, Samin ja Samirin. Sinisten joukkueessa olivat Lasse, Aki ja Taavi. Tehtäväalueella olivat telineet, jossa kilpailijat roikkuivat valjaissa vuorotellen. Kisassa oli kolme kierrosta ja kisa eteni viestinä. Kun edellinen lopetti, seuraava aloitti ja pisimpään roikkuva joukkue voittaisi.

Anssi oli punaisten ensimmäinen roikkuja ja Lasse sinisten. Anssi antoi reilun 1,5 minuutin jälkeen vuoron Samille ja pian tämän jälkeen Lasse Akille. Reilun kolmen minuutin kohdalla punaisten vuoro siirtyi Samirille. Samir löysi hyvän asennon ja hän pysyi ja pysyi roikkumassa. Hän sanoi, että oli jopa nukahtamaisillaan valjaissa, eikä miehessä näkynyt horjumisen merkkejä.

Samir lähes nukahti roikkuessaan joukkuekisassa. Kuva: © Nelonen Media.
Samir lähes nukahti roikkuessaan joukkuekisassa. Kuva: © Nelonen Media.

Siniset joutuivat toiselle kierrokselle, vaikka Lasse yritti haastaa Samiria. Lassen oli kuitenkin annettava vuoro Akille, jonka jälkeen vuoro vaihtui tasaiseen tahtiin. Viimeisellä kierroksella Akin lopetettua suorituksensa, Taavi roikkui enää muutamia sekunteja, koska tiesi punaisten voittavan, eikä kannata tuhlata ylimääräistä energiaa.

Samir roikkui vielä hetken Taavin jälkeen ja teki lopuksi näytöstyyliin leuanvetoja tangon kanssa, jossa hän roikkui. Punaiset juhlivat ja ylistivät Samiria, eivätkä sinisetkään oikein muuta voineet. Toki sinistenkin suoritusta kehuttiin, mikä ei ollut huono. Punainen joukkue hankki ylivoimaiseen tyyliin 20 sekuntia etua, eikä heidän tarvinnut mennä edes toiselle kierrokselle. Punaiset ovat jälleen 20 sekunnin johdossa kokonaiskisassa.

Joukkuekilpailut jatkuvat torstaihin saakka ja finaalisuoritus on ohjelmasa perjantaina. Kauppatehtävän ja viikkokisan ohessa Lasse suorittaa häädetyn perintöä fitness-some-vaikuttajana. Selfieiden ottamisen ja mietelauseiden keksimisen lisäksi some-vaikuttajalla on fitness-elämäntyyliinsä sopiva ruokavalio, jossa on tarkka lista, mitä pitää syödä, milloin ja kuinka paljon.

Ennen ja jälkeen joukkuekisan kauppatehtävään on kertynyt metrejä parempaan tahtiin kuin aikaisempina päivinä. Vaikka tänään on satanut, se on samalla tehnyt radasta liukkaan, eikä kitkaa ole ollut niin paljon. Kelkan liikuttaminen on näin ollen helpompaa, mikä on lisännyt asukkaiden motivaatiota tehtävää kohtaan.

Lue myös:
Joukkuejako jatkuu BB-talossa, fyysinen viikko pistää asukkaat koetukselle (18.10.2021)
Sami ja Samir onnistuivat salatehtävässä - Jasmiina innostui palkinnosta (19.10.2021)
Siniset voittivat toisen joukkuekisan - Ennen kisaa kireät tunnelmat (19.10.2021)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.