Melody häädettiin kymmenentenä BB-talosta - Taloon jäi enää yksi nainen

Melody häädettiin kymmenentenä BB-talosta. Video: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Sunnuntaina ratkenneessa häätöäänestyksessä oli peräti seitsemän asukasta. Häätöuhan alla olevista asukkaista BB-talosta kymmenentenä häädettiin Melody.

Asukkaat olivat nimenneet keskuudestaan seitsemän asukasta nimeämisissä, jotka järjestettiin normaaliin tapaan perjantaina. Lauantaina asukkaat saivat kuulla, ketkä olivat häätöäänestyksessä. Häätöäänestykseen joutuivat Ville, Melody, Lasse, Jasmiina, Anssi, Taavi ja Pekka.

Suuri häätöuhan alla olevien määrä aiheutti keskustelua ja eniten sai kannatusta ajatus, että nimeämisissä oli moni asukas päätynyt tasapisteisiin, jonka vuoksi peräti seitsemän asukasta oli häätöäänestyksessä. Talossa puhutti myös se, kuinka monta asukasta häädetään tänään. Asukkaat spekuloivat, että voi jopa kaksi tai kolme asukasta lähteä tänään. Totuus on kuitenkin se, että BB-talosta häädetään tänään vain yksi asukas.

Tuttuun tapaan häätöäänestyksestä päästettiin turvaan asukkaita häätölähetyksen aikana. Toisen mainoskatkon jälkeen turvaan pääsi neljä sillä hetkellä eniten saanutta asukasta. Turvassa olivat Anssi, Taavi, Pekka ja Jasmiina ja paikkaansa talossa sai vielä jännittää kolme asukasta.

Neljää turvaan päässyttä onniteltiin sohvalla. Pekka pohti, että kukaan häätöhuoneeseen joutuneista menee sinne ensimmäistä kertaa. Melody oli huolissaan omasta puolestaan, että hän joutuu lähtemään. Hän ei ollut kuitenkaan mitenkään surullinen miettiessään, lähinnä hän pohti, ettei pyörtyisi häätöhuoneeseen. Yllättyinein turvaan pääsystään oli Jasmiina.

Suoran lähetyksen loppupuolella häätöäänestyksessä jäljellä oleva kolmikko, Ville, Melody ja Lasse, siirtyi häätöhuoneeseen, jossa yksi sai kuulla tulleensa häädetyksi. Melody häädettiin ja Ville ja Lasse palasivat takaisin taloon. Häätöhuoneessa Ville yllättyi, kun juontaja Elina Kottonen sanoi Melodyn tulevan häädetyksi, mutta Melody otti tilanteen hymy huulillaan.

Häätöhaastattelussa Melody sanoi jännittäneensä, vaikka hänen mielestään hänen häätö oli arvattavissa. Melody sanoi olleensa jo jatkoajalla, uskoi alunperin, että hän olisi talossa vain noin kolme viikkoa. Yhdeksän viikkoa Melody talossa lopulta oli ja se oli Melodyn mielestä pitkä aika erossa normaliarjesta ja poikaystävästä.

Eniten ikävä talon asukkaista hän uskoi tulevan Villelle, toinen on Taavi. Taavista Melody mainitsi, että hänen kanssaan oli helppo jutella eri asioista. Melody uskoi, että asukkaat pärjäävät keittiössä, vaikka Melody sieltä poistuikin. Talossa Melodylle ei tule ikävä esimerkiksi aamuherätyksiä tai päiväunikieltoa. Voittajasuosikkeja Melodylla oli Ville ja Sami, mutta perusteluita hän ei osannut näille antaa.

Talossa asukkaat ottivat Lassen ja Villen hyvin vastaan. Tosin pohdintaa aiheutti, kuka hoitaa jatkossa talon ruokahuollon, sillä Melody oli päävastuussa ruoanvalmistuksesta ja ruokatarpeista. Asukkaat kuitenkin olivat luottavaisia, että he pystyvät tekemään hyvää ruokaa yhdessä viimeisinä viikkoina.

Raskaimmin Melodyn häädön tuntui ottavan Taavi, jolle Melody oli hyvin läheinen. Taavi ei pystynyt pidettelemään kyyneleitä sohvalla, vaikka Samir tarjosi tilanteessa lohdutusta. Taavi poistui sohvalta silmäkulmaansa pyyhkien vessaan. Myöhemmin Lasse ja Taavi istuivat hiljaa kahdestaan muilta rauhassa purkamassa häädön jälkeisiä tuntoja.

Lasse ja Ville kertoivat, että Melody häädettiin iloisin mielin. Heidän mielestään häätöhuone ei ollut paha paikka. Kun Melody häädettiin, tiesi se sitä, että Jasmiina jäi taloon ainoana naisena kahdeksan miehen kanssa.

Melody tuli häädetyksi saatuaan 24,9 % annetuista äänistä. Hän hävisi ensimmäisenä turvassa olleelle Villelle 3,8 prosenttiyksikön erolla. Lasse keräsi eniten ääniä häätöhuoneen kolmikosta saatuaan 46,4 % äänistä. Näissä tuloksissa ei ole mukana turvaan äänestettyä neljä eniten ääniä saanutta asukasta.

Melodyn häädön jälkeen BB-taloon jäi yhdeksän asukasta.

Melody häädetään talosta kymmenentenä – “Mulla on ollu vähän sellanen olo, että oon jatkoajalla” (BB-nettisivut)

Artikkelia on päivitetty 7.11.2021 kello 23.51: Uutista on päivitetty häädön jälkeisillä tunnelmilla ja Melodyn häätöhaastattelun kommenteilla.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.