Nelikko teki sanaristikon yöllä, Sami uurastaa palapelin kanssa

Katja ja Jasmiina olivat ratkaisemassa sanaristikkoa. Kuva: © Nelonen Media.
Katja ja Jasmiina olivat ratkaisemassa sanaristikkoa. Kuva: © Nelonen Media.

Pulmaviikko eteni BB-talossa viime yönä sanaristikon ja palapelin tekemisen merkeissä. Osa asukkaista valvoi myöhään ansaitakseen ostossekunteja taloon.

Maanantaina BB-talossa alkoi pulmamaraton, joka jatkuu keskiviikkoon saakka. Illalla asukkaat saivat päivällä suoritettujen pienten pulmatehtävien sijaan hieman isompia urakkia suoritettavakseen. Ensin Pipan antama häädetyn perintö meni Samille, joka sai alkaa ahertaa palapelin kimpussa. Hetkeä myöhemmin Big Brother antoi tehtäväksi ratkaista sanaristikon yötehtäväksi.

Asukkaat saivat päättää, ketkä lähtevät tekemään ristikkoa. Heidän piti valita kaksi ja enintään neljä asukkasta suorittajiksi. Sanaristikkoa lähtivät tekemään Jasmiina, Melody, Katja ja Juhani. Tehtäväalueella heitä odotti jättikokoinen sanaristikko, jossa oli ihan yleisiä sanoja, mutta myös Big Brotheriin liittyviä.

Big Brotherin virallisilla Facebook-sivuilla julkaistiin tyhjä sanaristikko, jota asukkaat ratkoivat. Jos upotus ei näy, voit katsoa ristikon myös täältä. Lähde: Big Brother Suomi Facebook.

Nelikosta aktiivisimmin osallistuivat Katja, Juhani ja Melody. Etenkin Katja tuntui olevan ihan ytimessä ja sai hyvää taustatukea Juhanilta ja Melodyltä. Talossa vanhusten kanssa työskennellessään Jasmiina sanoi tulleensa tutuksi ristikoiden kanssa ja hän sai puhuttua itsensä tehtäväalueelle. Ristikkoa täytettäessä Jasmiina valitti kuitenkin moneen kertaan, ettei osaa näitä sanoja, eikä hänestä ollut suurta hyötyä.

Samaan aikaan, kun tehtäväalueella pakerrettiin sanaristikkoa, Sami kasasi palapeliä olohuoneessa. Saatuaan häädetyn perinnön, muut eivät saaneet osallistua palapelin tekoon. Yön ajaksi pulmien suorittaminen oli keskeytynyt ja asukkaat saivat luvan mennä nukkumaan. Sami ja sanaristikkotiimi jatkoi kuitenkin hommiaan.

Reilut 2,5 tuntia työskenneltyään, sanaristikkotiimi sai ristikon valmiiksi puoli kolmen maissa. Muutama sana jäi kalvamaan mieltä ja aivan viime hetkillä he keksivät vielä yhden sanan. He olivat aivan varma, että lähes 100 % sanoista on oikein. Jos näin on, he saisivat 20 kauppasekuntia. Jos ei tule täydellistä ratkaisua, sekunteja tulee vähemmän.

Asukkailla olisi ollut aikaa ratkaista sanaristikko aamuherätykseen saakka, mutta saatuaan ristikon täytettyä, nelikko päätti lähteä nukkumaan. Olohuoneessa palapeliä tehnyt Sami meni myös nukkumaan nelikon palattua taloon. Sanaristikkotiimi ei saanut keskustella tehtävänsä sisällöstä muiden kanssa, eivätkä he tiedä vielä, kuinka paljon he saivat tehtävästä oikein.

Uusia pulmia tiistaina

Aamulla asukkaat alkoivat jälleen suorittamaan yksittäisiä pulmatehtäviään. Tehtäväalue kutsui asukkaita tiuhaan tahtiin pari kerrallaan erilaisissa haasteissa. Päivän ensimmäisissä tehtävissä piti arvioida veden määrään ja selviytyä köysistä katkomatta naruja.

Minna ja Jasmiina arvioivat, saivatko oikean määrän vettä putkiloon. Kuva: © Nelonen Media.
Minna ja Jasmiina arvioivat, saivatko oikean määrän vettä putkiloon. Kuva: © Nelonen Media.

Esimerkiksi Jasmiina ja Minna pähkäilivät, kuinka mitata neljä litraa kolmen ja viiden litran ämpäreillä. Tehtävä meni pieleen, sillä he kaatoivat putkiloon liikaa vettä ja naiset väittivät, että ämpärit olivat tahallaan väärän kokoiset, että oli mahdotonta arvioida veden määrää. Anssille ja Pekalle tuli vuoroon tehtävä, jossa käsiin laitettiin narut, joista piti osata irrottautua ilman, että ne otetaan käsistä irti tai ne katkotaan. Kaksikolla meni hetki aikaa ja taloon näytettiin jopa kuvaa tehtävästä, mutta he onnistuivat pääsemään irti ilman apujoukkoja.

Myös samantyyppisiä aivopähkinöitä kuin maanantaina oli tarjolla aina perusmatematiikasta sudokuihin. Kaikista tehtävistä Big Brother ei ole kertonut oikeaa tulosta, mutta tuntuu, että tiistaina on mennyt enemmän pieleen kuin maanantaina. Ainoastaan Minnan ja Jasmiinan vesitehtävän tulos näytettiin asukkaille. Eilen ainoa tulos kerrottiin onnistuneesta maatehtävästä.

Muiden pulmien ratkaisun ohella, jatkoi Sami myös palapelin rakentamista. Hän on edennyt pikkuhiljaa täysin mustien palojen kokoamisessa. Hänellä on aikaa koota 700 palan palapeli pulmamaratonin loppuun mennessä.

Pulmamaraton jatkuu BB-talossa vielä vajaan vuorokauden.

Lue myös:
Pulmamaratonssa hankkimaan kauppasekunteja - Jasmiina stressasi osaamistaan (13.9.2021)
Pippa antoi ensimmäisen häädetyn perinnön Samille - Palapelillä mahdollisuus hankkia ostossekunteja (13.9.2021)


Tulosta   Sähköposti