Kauppatehtävän ratkaisu venyi viime hetkille - Lauseen selvittämiseen piti ostaa vihje

Mia ja Aleksi suorittamassa kävelytehtävää rangaistuksena kahdestaan. Kuva: © Nelonen Media.
Mia ja Aleksi suorittamassa kävelytehtävää rangaistuksena kahdestaan. Kuva: © Nelonen Media.

Suunnistusaiheinen kauppatehtävä ratkesi keskiviikkona. Pihalla kävelyn ja kirjainten löytämisen jälkeen asukkaiden piti vielä ratkaista kirjaimista muodostuva lause, joka meni aivan viime hetkille.

Tiistaina alkaneessa kauppatehtävässä asukkaiden piti kävellä BB-talon pihalla Big Brotherin määräämä kierrosmäärä ja etsiä sen jälkeen annetusta ilmansuunnasta kirjaimia lauseeseen. Kirjaimia piti etsiä kolmessa ryhmässä kahdeksan kertaa niin, että kaksi ryhmää etsii kolmesti ja yksi ryhmä kahdesti.

Ryhmäjaon teki päällikkö Laura yhdessä vierailija Petra Ollin kanssa, joista Petra poistui jo eilen talosta. Tiistaina kukin ryhmä oli suorittanut tehtävän kertaalleen iltaan mennessä ja asukkaat päättivät Petran kehoituksesta kiristää tahtia ja jatkaa tehtävää myös yöllä.

Heti, kun kolmas ryhmä oli löytänyt kirjaimet, meni ensimmäinen ryhmä pihalle kävelemään toista kertaa. Ensimmäisen ryhmän toinen veto kesti reilun tunnin, jonka jälkeen oli vuorossa jälleen kirjainten etsintä puoli yhden maissa yöllä. Yöllä tehtävää suoritti vielä toinen ryhmä ennen kuin Big Brother komensi asukkaat nukkumaan.

Kauppatehtävä jatkui aamulla kolmannen ryhmän suorituksella, mutta puolilta päivin heidän suoritettuaan osuutensa, Big Brother käski asukkaat yllättäen sohville. Asukkaat saivat kuulla ikäviä uutisia, sillä Aleksi ja Mia olivat jälleen rikkoneet sääntöjä supattelemalla ja rikkomalla mikrofonisääntöjä.

Molemmat olivat ihmeissään, että miten he olivat rikkoneet sääntöjä. Tämä oli jo toinen kerta, kun Aleksi ja Mia rikkoivat samoja sääntöjä. Edellisellä kerralla heiltä evättiin oikeus päällikkökilpailuun, nyt he saivat suorittaa tehtävää sydämensä kyllyydestä. Big Brother laittoi Mian ja Aleksin suorittamaan kauppatehtävän kaksi viimeistä kävelyosuutta kahdestaan. Muut asukkaat saivat suorittaa alkuperäisissä ryhmissä vain kirjainten etsintää kävelyjen jälkeen.

Rangaistuksen suorittaminen sujui kuitenkin ryhdikkäästi, eivätkä asukkaat hirveästi menettäneet, kun Mia ja Aleksi kävelivät reilut sata kierrosta kummallakin kerralla. Kun viimeinen kävelylenkki oli suoritettu, asukkailla oli jo lähes kaikki kirjaimet koossa. Samalla, kun viimeinen ryhmä etsi makuuhuoneesta lisäkirjaimia, muut asukkaat ratkoivat muodostuvaa lausetta olohuoneessa.

Asukkaat hahmottelivat lausetta liitutauluille. Kuva: © Nelonen Media.
Asukkaat hahmottelivat lausetta liitutauluille. Kuva: © Nelonen Media.

Ratkaisun hakeminen ei ollut helppoa ja kirjaimia pyöriteltiin eri tavalla ja monet asukkaat kävivät kirjoittelemassa liitutauluille omia luonnoksiaan. Asukkaat olivat sitä mieltä, että osaratkaisua, että lause päättyisi "on viimeinen rasti". Big Brother antoi talon televisioon vihjeen, että lause koostuu kuudesta sanasta, joissa on 2-9 kirjainta ja yhteensä lauseessa on 38 kirjainta.

Asukkaat olivat joutumassa umpikujaan ja Big Brother tarjosi myöhemmin lisää vihjeitä, mutta tämä rokottaisi asukkaiden kauppabudjettia. Päällikkö Lauralle tehtiin ensin tarjous 100 eurosta ja myöhemmin 300 eurosta, mutta näistä päätettiin kieltäytyä. Asukkaat päättivät, että viimeisellä puolituntisella otetaan vihje, jos ratkaisua ei ole löytynyt.

Big Brother kutsui Lauran päiväkirjahuoneeseen noin 40 minuuttia ennen ajan loppumista, jolloin Laura hyväksyi tarjouksen. Vihje maksoi 250 euroa pois kauppabudjetista ja he saivat kirjaimet V, D ja P lauseeseensa. Jos asukkaat eivät onnistu ratkaisemaan lausetta, heidän kauppabudjettinsa on 20 euroa. Vihjeen vähentämä, mutta oikein ratkaistu tehtävä toisi 310 euroa kauppabudjettiin.

Big Brotherin antama vihje vei kauppabudjetista 250 euroa. Kuva: © Nelonen Media.
Big Brotherin antama vihje vei kauppabudjetista 250 euroa. Kuva: © Nelonen Media.

Vastausaikaa oli jäljellä alle puoli tuntia, kun oikea vastaus alkoi hahmottua D-kirjaimen kautta, kun keksittiin sana "distanssi". Lauseeseen sisältyi "rastien", mutta se vaihdettiin lauseen alkuun ja vähitellen sanoja alkoi löytyä, mutta loppuosa oli yhä arvoitus. Lopulta Aleksi keksi, että loppuun tulee "melkoisen pitkä".

Saatuaan lauseen mielestään valmiiksi, päällikkö Laura ilmoitti asukkaiden vastauksen: "Rastien välinen distanssi on melkoisen pitkä". Lauran ilmoitettua vastauksen, asukkaat käskettiin sohville. Miikka totesi, että ilman vihjettä he eivät olisi keksineet distanssi-sanaa. Hetken odotuksen jälkeen Big Brother kertoi oikean vastaus, mikä oli sama, mikä asukkailla.

Asukkaat juhlivat onnistunutta kauppatehtävää heti vastauksen kuultuaan ja oikea vastaus varmisti asukkaille 310 euron kauppabudjetin. Merveä ja Aleksia kiitettiin ratkaisevien sanojen löytämisestä lauseeseen ja yleisesti kiiteltiin, kuinka kaikki hakivat hyvässä yhteistyössä ratkaisua tehtävään.

Pian oikean vastauksen saamisen jälkeen ostoksille kauppaan pääsivät Reeo ja Milla. Lisäksi Laura pääsi kauppaan päällikön 50 euron kauppabudjetilla.

Lue myös:
Laura jatkaa BB-talon päällikkönä - Kaikki eivät olleet tyytyväisiä jatkokauteen (3.10.2022)
Ilmansuunnat haltuun ja kirjainten etsintää - BB-talossa aiotaan kävellä läpi yön (4.10.2022)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.