Noora häädettiin kahdeksantena BB-talosta - Jälleen lähti nainen

Noora häädettiin BB-talosta kahdeksantena. Video: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Kauden seitsemäs häätöäänestys ratkesi sunnuntaina. Punaisen joukkueen nimeämistä asukkaista BB-talosta kahdeksantena häädettiin Noora.

Tällä viikolla käytiin punaisen ja sinisen joukkueen välillä toinen joukkuekilpailu, jonka voitti punainen joukkue. Voitolla punaiset pääsivät nimeämään kaikkia talon asukkaita perjantaina nimeämisissä, joiden perusteella häätöäänestykseen joutuivat Taavi, Juhani, Noora ja Aki.

Kaikkein jännittyneimpänä iltaa oli odottanut Noora, joka oli pahastunut nimetyksi tulemisestaan, joka purkautui viime yönä bileissä. Aamulla pahoillaan yöllisestä käytöksestään ollut Noora pyyteli anteeksi asuintovereiltaan. Ennen häätölähetystä asukkaat olivat päässeet rentoutumaan Big Brother -lautapeliä pelaten, josta Juhani ja Lasse voittivat palkinnoksi kuunneltavakseen kolme omaa biisiä.

Häätölähetyksessä neljästä häätöuhan alla olevasta asukkaasta yksi päästettiin turvaan noin puolen tunnin jälkeen. Ensimmäisenä turvaan pääsi Taavi, mutta kolmella muulla jännitys jatkui loppuun asti. Suoran lähetyksen lopussa häätöäänestyksessä jäljellä olevat eivät menneetkään häätöhuoneeseen, vaan tulos selvisi olohuoneen sohvalla.

Asukkaat pääsivät hyvästelemään Nooran siis sohvalla. Asukkaat olivat tämänkertaisesta häätötavasta yllättyneitä ja hämmentynyt oli myös Noora, joka poistui yksin häätöovesta kohti studiota. Noora otti hiljaisena tiedon ja oli hämmentyneenä, mihin hänen tulee mennä. Noora halasi kanssa-asukkaansa ennen kuin poistui kunniakujaa pitkin ulos talosta. Lähtiessään kohti häätöovea Noora vielä kiitti kaikkia.

Myös muut asukkaat olivat hämmentyneitä Nooran poistuttua talosta asukkaat jäivät halaamaan toisiaan taloon ja pohtimaan, mitä oli juuri tapahtunut. Jälleen talosta oli häädetty yksi nainen, joka jatkaa koko kauden kestänyttä trendiä, jossa talosta häädetään pelkästään naisia. Talossa oli Nooran häädön jälkeen enää kaksi alkuperäistä naista, Melody ja Jasmiina.

Studioon saapunut Noora kertoi juontaja Elina Kottosen haastattelussa kertoi tilannetta jännittäväksi, eikä hän heti oikein tajunnut, mitä juuri oli tapahtunut. Nooraa jännitti, kun oli ollut talossa, ettei tiennyt mistään mitään. Kokemustaan ulkopuolisuudesta Noora kommentoi, että hänellä menee aikaa päästä sisään isoon porukkaan. Hän ei pystynyt olemaan omasta mielestänään oma itsensä talossa jännittämisensä vuoksi.

Lopullisissa tuloksissa Noora tuli häädetyksi hänen saatuaan 32,5 % annetuista äänistä. Noora hävisi vain niukasti ensimmäisenä turvassa olleelle Akille yhden prosenttiyksikön erolla. Viimeisestä kolmikosta häätöäänestyksessä Juhani keräsi 34,0 % äänistä, eli hänkään ei ollut kovin kaukana häädöstä. Ensimmäisenä turvaan päässeet Taavin ääniosuuksia ei ole näissä tuloksissa mukana.

Nooran häädön jälkeen BB-taloon jäi 11 asukasta.

Häätöovi heilahtaa kahdeksantena Nooralle – "En pystynyt olemaan oma itseni talossa" (BB-nettisivut)

Artikkelia on päivitetty 25.10.2021 kello 00.14: Lisätty häädön jälkeiset tunnelmat ja Nooran häätöhaastettelun kommentit.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.