Työviikko päättyi onnistumiseen, työläisen lauantai huipentui ensimmäiseen BB-saunaan

"Seduttaret", eli Jasmiina ja Pippa esiintyvät. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaat saivat lauantaina tietää ensimmäisenä viikkona suorittamansa työviikon lopputuloksen. Päivä huipentui työläisen lauantaisaunaan.

BB-talon asukkaat olivat suorittaneet maanantaista lähtien erilaisia työtehtäviä, joihin rekrytointikonsultit olivat värvänneet talon muita asukkaita. Tehtävät olivat vaihdelleet tehdastöistä kylppäriremonttiin ja betoninvaluun. Viimeiset työt päättyivät perjantaina ja lauantaina Big Brother paljasti, kuinka asukkaat olivat pärjänneet työviikolla.

Asukkaat joutuivat työviikolle, kun he olivat ostaneet velaksi BB-valinnasta maanantaina. Töitä tehtiin velan kuittaamiseksi ja lauantaina päivällä Big Brother kertoi, että asukkaat olivat onnistuneet työtehtävissään. Velka oli kuitattu ja asukkaat saivat nauttia työläisen lauantaista.

Aluksi asukkaat joutuivat siivoamaan talon ja järjestelemään vaatekaappinsa. Työläisen lauantai jatkui saunajuomarallilla, jossa asukkaat saivat kerätä saunailtaa varten itselleen juomia ja herkkuja. Tarjolla oli mietoja alkoholijuomia, vettä, makkaraa ja sinappia.

BB-talon pihalle oli rakennettu rata, josta betoninvalutehtävästä tuttua ajoneuvoyhdistelmää peruuttamalla piti kylmälaukuista noutaa pareittain juomia tai herkkuja. Jokainen pari sai yrittää vuorollaan ja kerralla sai kukin pari ottaa kaksi tuotetta. Toinen pareista toimi kuskina ja toinen suunnistajana. Kerätyt tuotteet olivat henkilökohtaisia ja aikaa oli tunti.

Saalis saunajuomarallista ei ollut suuri. Kaikki ehtivät käydä radalla kertaalleen, mutta toisella kierroksella vain noin puolet ehti keräämään tuotteita. Suurimmat vaikeudet olivat kuski Jasmiinalla, joka kiroili paljon eikä hän edes päässyt kylmälaukkujen äärelle yhdessä suunnistaja Minnan kanssa. Toisella kerralla pari oli vaihtanut roolit toisin päin ja tuotteiden kerääminen onnistui.

Saunajuomarallin päätyttyä asukkaat odottivat, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kauden ensimmäinen saunailta alkoholijuomin oli toiveissa ja toiveet täytettiin myöhemmin illalla, kun Big Brother oli tuonut pihalle lisää juomaa. Kesäkeittiön ruokapöydälle oli tuotu useita tölkkejä mietoja alkoholijuomia, jotka jaettiin tasan tuttuun BB-tyyliin.

Illan ohjelmassa oli odotettu sauna ja poreallas juhlajuomin. Ilo oli asukkaissa ylimmillään, sillä nämä olivat kauden ensimmäiset juhlat ja samalla ainoat juhlat täydellä kokoonpanolla. Sunnuntaina talosta häädetään jo yksi asukas.

Yksi illan kohokohdista oli asukkaiden sanoittaman BB-laulun ensiesitys. "Seduttariksi" nimetty Jasmiinan ja Pipan duo esitti kappaleen "Mä herään". Ennen esitystä tilaisuuden juontaja Pekka lämmitteli yleisön ennen kuin duo päästettiin irti. Muut asukkaat yhtyivät uuteen biisiin, joka oli varsin monisäkeistöinen.

Jasmiina ja Pippa saivat isot suosionosoitukset esityksestään. Musiikkiesityksen jälkeen asukkaat jatkoivat iloista illanviettoa saunoen, porealtaassa käyden ja rennosti jutustellen. Ainakaan alkuillasta ei ensimmäisestä häädöstä huolehdittu, vaan nautittiin illasta.

Lue työviikon etenemisestä:
Asukkaat velkaantuivat Big Brotherille kaupassa - Keltaisesta tiimistä rekrykonsultteja (6.9.2021)
Vihreä joukkue joutui valovahdiksi (6.9.2021)
Punaiset ja siniset ajoneuvojen viherpesuun (7.9.2021)
Isoveli pisti asukkaat märkäsaneeraukseen, työttömät CV-pajalle (8.9.2021)
Asukkaat pääsevät esittelemään jauhopeukaloitaan (9.9.2021)
Betonin valmistusta ja kaivurihommia työporukalle (10.9.2021)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.