Neljäs asukas sai lähteä BB-talosta sunnuntaina katsojahäädössä. Häätöäänestyksen perusteella BB-talosta neljäntenä häädettiin Jerry.
Asukkaat olivat käyneet torstaina nimeämässä toisiaan häätöäänestykseen. Nimeämisten perusteella häätöäänestykseen joutuivat Ruzbeh, Tuula ja Jerry. Toiseksi eniten nimeämispisteitä saanut Heidi pelasti itsensä häätöäänestykseltä yhdessä Aleksin kanssa, jotka voitettuaan nimeämiskilpailun, vaihtoivat häätöuhan alle Heidin tilalle Miikan.
Häätölähetykseen asukkaat valmistautuivat viimeistelemällä rakentamansa huvimajan. Illalla kokoonnuttiin tuttuun tapaan sohville ja jännittämään, kuka joutuu jättämään talon.
Ensimmäisenä häätöäänestyksestä pääsi turvaan eniten ääniä sillä hetkellä saanut Miikka, jonka jälkeen Ruzbeh, Tuula ja Jerry joutuivat yhä odottamaan, miten heidän käy. Miikka oli iloinen turvassa olostaan ja Heidiltä tuli helpotuksen huokaus, kun hänen liittolaisensa jatkaa talossa.
Suoran lähetyksen lopussa selvisi, että vähiten ääniä sai ja häädetyksi tuli Jerry. Suoraviivaiseen tyyliin talossa pelannut Jerry halasi sohvalta noustessaan muut asukkaat ja poistui kohtuullisen nopeasti talosta katsomatta juurikaan taakseen. Mies vain heilautti kättään ja katsahti sivulle ennen poistumistaan häätöovesta.
Taloon jääneistä asukkaista eniten Jerryn lähtö näytti kolahtaavan Sofialle, joka kyynelehti Jerryn poistuttua talosta. Myös muutamilla muilla asukkailla Jerryn lähtö aiheutti mietintää ja Laura ja uudet asukkaat tuntuivat olevan allapäin. Jerry ja Aleksi olivat juuri häädön alla miettineet uusia juonikuvioita, jotka ainakin osittain kuivuivat nyt kasaan.
Häätöhaastattelussa Jerry oli hieman yllättynyt häädöstään. Hän olisi halunnut jonkun "roomalaisista" lähtevän. Itsevarmasti haastattelussa esiintynyt Jerry sanoi, ettei kadu mitään mitä teki talossa ja tekisi saman uudestaan viitaten aggressiiviseen pelityyliinsä. Hän arveli, ettei siitä pidetty ja siksi oli häädössä.
Jerry piti hänen laittamistaan häätöäänestykseen typeränä peliliikkeenä, mutta hän pohti, että jos hän olisi ollut "roomalaisten" asemassa, hän olisi tehnyt saman. Jerry oli sitä mieltä, että hän hyötyi uuden asukkaan asemastaan ja hän halusi puhdistaa talon ilmapiiriä. Hän uskoi, että vanhojen asukkaiden agendana on häätää kaikki uudet ulos talosta. Reeo pitää asemaansa uhattuna, sanoi Jerry.
Talon elämästä Jerry kommentoi, että hän pelasi käytännössä koko ajan. Kuitenkaan kaikki eivät osanneet Jerryn mielestä havainnoida ympärillä tapahtuvia asioita. Jerryn mielestä esimerkiksi Kirsi tai Nabaz eivät juonitelleet kovin paljon. Jerry toivoo Nabazin voittavan, koska hän on parhaimpia jätkiä, jonka hän on tapahtunut. Hän soisi voiton myös Aleksille, koska hänellä on kapinahenkeä. Kellekään "roomalaiselle" Jerry ei soisi voittoa.
Jerry kiisti Anni Ihamäen haastattelussa, että "roomalaiset" menivät hänen tunteisiinsa. Äänestystuloksen nähtyään Jerry ihmetteli, mistä Ruzbeh kerää ääniä ja kuka häntä kestää. Ruzbeh keräsi loppukolmikosta eniten ääniä. Jerry tuli häädetyksi saatuaan 31,2 % annetuista äänistä ja Tuula oli ensimmäisenä turvassa vain 0,8 prosenttiyksikön erolla Jerryyn. Ruzbeh sai 36,8 % annetuista äänistä.
Jerryn häädön jälkeen BB-taloon jäi 14 asukasta.
Talosta häädetty Jerry ei muistele roomalaisia hyvällä: “Mä oon vähän pitkävihainen kaveri” (BB-nettisivut)
Artikkelia on päivitetty 18.9.2022 kello 23.18: Uutista on päivitetty kauttaaltaan häädön jälkeisillä tunnelmilla, tuloksilla ja Jerryn häätöhaastattelulla.