Vuosi 2022 vetelee viimeisiään on aika rauhoittua joulun ja uuden vuoden viettoon. Fanisivut.net toivottaa kaikille lukijoilleen hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!
Kausi 2022
Uutisia Suomen Big Brotherin viidenneltätoista kaudelta vuodelta 2022. Tuoreimmat uutiset löytyvät täältä.
Marraskuun lopussa päättynyt Big Brother 2022 uudistui tänä vuonna, mutta katsojat eivät ottaneet sitä avosylin vastaan. Katsojaluvut tippuivat kauden mittaan ja ilmeisesti pelaamisen ja taktikoinin salliminen vei katsojia kauden edetessä.
Suomen Big Brotherin 13. normaalikausi huipentui sunnuntaina finaaliin. Big Brother 2022 -finaalissa 30 000 euron voittopotista kilpaili vielä neljä finalistia. Voiton vei Reeo, toiseksi tuli Laura, kolmanneksi Mia ja neljänneksi Miikka.
Vuoden 2022 Big Brother huipentuu sunnuntaina finaaliin. Finalistit heräsivät BB-talossa viimeiseen päivään, johon mahtui sitä kuuluisaa laskettelua, mutta myös källittelyä podcast-haastattelun kokemuksista. Iltaa kohden jännitys alkaa tiivistyä.
Big Brother 2022 päättyi tänään finaaliin. Seurasimme finaalipäivän tapahtumia tässä liveseurannassa aamusta aina finaalin ratkeamiseen saakka. Mitä talossa tapahtui viimeisenä päivänä ja kuka voittaa? Lue finaalipäivän liveseuranta tästä artikkelista.
Suomen Big Brotherin 13. normaalikausi päättyy tänään finaaliin. BB-talossa enää neljä asukasta, Miikka, Reeo, Laura ja Mia ja yksi heistä voittaa Big Brotherin ja 30 000 euroa.
Viimeisenä lauantaina finalistit pääsivät muistelemaan menneitä ja vastaamaan katsojien kysymyksiin. Kysymyksistä nousi esiin yksi kauden ikuisuusaiheista, Milenan saama "tviitti".
BB-talon neljä jäljellä olevaa asukasta, BB-finalistit, juhlistivat finaalipaikkojaan kauden viimeisissä bileissä. Illan aikana saatiin tunteet pintaan finalistien näkemillä vanhojen asukkaiden videotervehdyksillä.
Päivät käyvät vähiin BB-talossa, sillä viimeinen viikonloppu tältä kaudelta on alkamassa. Vihdoin alkoi olla sitä finalistien pitkään odottamaa laskettelua.
Tänä viikonloppua ratkeaa, kuka on Big Brother 2022 -voittaja. Big Brotherin finaali käydään sunnuntaina ja sinne selviytyivat Miikka, Laura, Reeo ja Mia. Voittajaäänestys on jo käynnissä.
Vain kolme päivää ennen kauden finaalia BB-talosta häädettiin vielä yksi asukas. Finaaliviikon torstaina BB-talosta häädettiin viidentenätoista Salla.
Torstaina asukkaat pääsivät katsomaan videoita, mitä he olivat tehneet ennen taloon tuloaan ja peilaamaan niitä nykyhetkeen. Käänteisessä teehetkessä finaaliviikon asukkaat pääsivät kertomaan tuntemuksista toisistaan vielä ennen kauden viimeistä häätöä.
Kauden viidestoista ja viimeinen häätöäänestys ratkaisee Big Brotherin tämän vuoden finalistit. Kahdesta viimeisestä finaalipaikasta kilpailevat häätöäänestyksessä Reeo, Mia ja Salla.
Finaaliviikolle päässeet asukkaat joutuivat vielä kovan haasteen eteen, kun heillä alkoi tiistaina vuorokauden kestävä finaalitehtävä. Asukkaat kilpailivat siitä, ketkä kaksi varmistavat paikkansa BB-finaalissa jo keskiviikkona.
Big Brotherin finaaliviikko on käynnissä ja talossa on viisi asukasta. Tiistaina asukkaat saivat finaalitehtävän, jossa seuraavan vuorokauden aikana selviää, ketkä kaksi varmistavat jo paikkansa BB-finaalissa ja ketkä kolme joutuvat viimeiseen häätöäänestykseen.
Kuluvaa BB-kautta ei ole enää paljoa jäljellä ja finaali lähestyy. Asukkaiden oli aika antaa vaikutuksensa myös katsojille, tällä kertaa elämäntarinoiden muodossa.
Viime viikon häätöäänestyksessä oli häätölähetyksen aikana teknisiä ongelmia, kerrotaan Big Brotherin nettisivuilla. Ongelmien vuoksi osa äänestäjistä ei saanut hetken aikaa ääniään läpi.
Finaaliviikolle selvinnyt viisikko pääsi heti viikon alkuun suorittamaan kauppatehtävää. Asukkaat onnistuivat mielestään saamaan hyvin osumia ja he ennakoivat saavansa ison kauppabudjetin.
Tämän vuoden Big Brotherissa alkaa maanantaina finaaliviikko, mutta kukaan ei ole vielä varmistanut finaalipaikkaansa. Finaaliviikolle selvinneet Miikka, Reeo, Laura, Mia ja Salla joutuvat kisaamaan vielä paikastaan finaaliin ja kolme joutuu torstain häätöäänestykseen.
Big Brother 2022 lähenee loppuaan ja sunnuntaina päättyi kauden neljästoista häätöäänestys. Vain viikkoa ennen finaalia BB-talosta häädettiin neljäntenätoista Heidi.
Asukkaiden viikonloppu jatkui sunnuntaina Miikan, Reeon ja Sallan intohimojen toteuttamisena. Kolme asukasta sai intohimonsa jo lauantaina ja tänään oli muiden vuoro.
Tänä viikonloppuna Big Brother tarjoaa asukkaille heidän mieltymystensä mukaista toimintaa. Lauantaina omia mieltymyksiään pääsivät esittelemään ja kokeilemaan Heidi, Laura ja Mia.
Perjantai-illan viihteeksi Big Brother järjesti asukkaille BB-bingon. Miikka oli täysin suvereeni pelissä, sillä hän voitti jokaisen pelikierroksen ja putsasi palkintopöydän.
BB-kauden neljästoista häätöäänestys käynnistyi perjantaina. Häätöäänestykseen joutuivat Heidi, Reeo ja Mia ja yksi heistä joutuu jättämään BB-talon sunnuntaina.
Big Brother paljasti asukkaille torstaina vielä yhden uuden oven, joka asetti asukkaat valinnan eteen. He valitsivat Mian menemään salakäytävään, jossa Mian piti tehdä kuumottava valinta.