Huvimaja maalattiin ja tehtiin puutarhatonttu

Asukkaat ihailevat maalattua huvimajaa ja valmista puutarhatonttua. Kuva: © Nelonen Media.
Asukkaat ihailevat maalattua huvimajaa ja valmista puutarhatonttua. Kuva: © Nelonen Media.

Sunnuntain ratoksi asukkaat pääsivät viimeistelemään rakentamansa huvimajan. Huvimaja sai päällensä maalikerroksen ja asukikseen puutarhatontun.

Alkuviikosta asukkaat olivat rakentaneet kauppatehtävänä BB-talon pihalle huvimajan. Tänään huvimaja piti maalata Big Brotherin antamien ohjeiden mukaisesti. Lisäksi huvimajaan tehtiin puutarhatonttu, jonka piti sopia sen sisään.

Asukkaat jakautuivat kahteen ryhmään. Toinen ryhmä ryhtyi maalauspuuhin ja toinen rakentamaan tonttua. Maalaamisurakassa huvimaja maalattiin kolmella eri värillä. Työ piti suorittaa siististi, niinpä asukkailla oli asiallisesti suojavarusteet ja huvimaja piti myös suojata maaliroiskeilta.

Maalaus saatiin suoritettua ilman sen suurempia kommelluksia, vaikka etenkin Nabazin säätäminen hieman naurua aiheuttikin. Jerry kommentoi, kuinka Nabaz välillä huiski pensselillään sinne sun tänne ja muutenkin hänen säheltämistään aiheutti hyväntahtoista naurua. Kaikki maalaustiimistä kuitenkin osallistuivat huvimajan maalaamiseen hyvällä asenteella.

Mia maalaamassa huvimajan jalkoja. Kuva: © Nelonen Media.
Mia maalaamassa huvimajan jalkoja. Kuva: © Nelonen Media.

Tonttutiimi rakensi puutarhatontun styroksista, josta sille leikattiin ja kasattiin ruumiinosat. Näiden päälle tonttu puettiin annetuista kankaista. Tuula tuntui olevan tonttutiimin johtava puvustaja, jonka johdolla tonttu sai paidan, housut ja lakin. Tontun silmät kiinnitettiin maalattuihin kasvoihin kuumaliimalla.

Noin neljän tunnin työskentelyn jälkeen Nabaz toi tietoa päiväkirjahuoneesta, että asukkaiden on saatava urakka pikaisesti valmiiksi ja piha siivottua, koska suora lähetys odottaa illalla. Onnekseen asukkailla ei ollut enää paljon tehtävää, koska huvimajan maalauksessa tehtiin enää viimeistelyjä ja tonttukin oli lähes valmis.

Viimeiseksi tonttu siirrettiin yhteistyössä huvimajaan omalle paikalleen osina, jossa tonttu koottiin. Asukkaat ihailivat työnsä jälkeä ja erityisesti tonttua kehuttiin mm. söpöksi. Big Brotherin ilmoitettua tehtävän päättyneeksi, tuli myös muistutus BB-arjen aikatauluista, sillä varastohuoneen avauduttua siellä oli häätöäänestyksessä oleville laukut pakkaamista varten.

Myöhemmin illalla jälleen yksi asukas jättää BB-talon.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.