Sinisille nimeämiskilpailun voitto - Nabaz pettyi Lauran päätökseen

Siniset juhlivat nimeämiskilpailun voittoa. Kuva: © Nelonen Media.
Siniset juhlivat nimeämiskilpailun voittoa. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaat kävivät nimeämässä torstaina toisiaan häätöäänestykseen ja kisailivat nimeämiskilpailussa. Illan kilpailussa kisailtiin tiimeissä ja voiton vei Miikan, Mathiaksen, Heidin, Karvanin ja Mian sininen joukkue.

Torstain rutiineihin kuuluivat nimeämiset, joita edelsi mielenkiintoiset juonittelusessiot. Heti, kun kauppatehtävä päättyi keskiviikkona, alkoivat asukkaat suunnittelemaan tulevia nimeämisiä pienissä porukoissa. Tieto liikkui myös porukoiden välillä, joka aiheutti pientä paniikkia muutamissa asukkaissa.

Kaikki alkoi keskiviikkoiltana, kun Aleksi oli puhunut Lauran ja Merven kanssa, jotka halusivat Reeoa häätöäänestykseen. Aleksi puhui tästä Mialle, jonka kanssa hän oli hyvin läheinen. Myöhemmin Aleksi kertoi suunnitelmista nimetä Reeo myös Sallalle ja Millalle. Nämä puolestaan jakoivat tämän tiedon Heidille, joka oli lähentynyt näiden kahden kanssa.

Heidi sai kerrottua Reeolle yöllä, että häntä tultaneen nimeämään ja seuraavana päivänä Aleksi ja Mia saivat tietää, että tieto oli levinnyt. Mia aloitti pelastusoperaation, jossa hän syötti Reeolle tietoa, ettei hänen nimeämisensä pidä paikkaansa. Ilmeisesti Mian selitykset menivät läpi ja "tulipalo" saatiin sammutettua, vaikka nimeämisten tuloksia emme vielä tiedä.

Nimeämisissä BB-talon päällikkö Lauralla oli koskemattomuus, eikä häntä voinut nimetä häätöäänestykseen. Lisäksi Tuula oli ostanut viime perjantain huutokaupasta itselleen ylimääräiset nimeämispisteet, kaksi pistettä ja yksi piste. Tuulan pitää jakaa nämä eri asukkaille kuin hän on antanut normaalit nimeämispisteensä, eli hän antaa pisteitä neljälle asukkaalle. Tieto kerrottiin myös muille asukkaille.

Tuttuun tapaan torstaina järjestettiin myös nimeämiskilpailu. Tällä viikolla asukkaat jaettiin kolmeen viisihenkiseen joukkueeseen, joiden jakamisesta vastasi päällikkö Laura. Ennen kuin asukkaille kerrottiin, millaisesta tehtävästä on kyse, joutui Laura jakamaan asukkaat joukkueisiin: sinisiin, punaisiin ja vihreisiin.

Joukkueiden jakaminen ei ollut talon päällikölle mieluista kaikkien edessä. Sofia heitteli ehdotuksia, että valitsisi ensin oman joukkueensa ja miettisi, keitä sinne haluaisi tai ei haluaisi. Laura päätti jakaa joukkueet väri kerrallaan, ensin punaiset, sitten siniset ja kolmantena vihreät. Laura myös valitsi joukkueille kapteenit: punaisten kapteeni on Milena, sinisten Miikka ja vihreiden Reeo.

Nimeämiskilpailun joukkueet:

Punaiset: Milena (kapteeni), Aleksi, Sofia, Laura ja Merve
Siniset: Miikka (kapteeni), Mathias, Heidi, Karvan ja Mia
Vihreät: Reeo (kapteeni), Milla, Tuula, Nabaz ja Salla

Kuula labyrintistä läpi

Tehtäväareenalla asukkaita odotti labyrintti, jonka läpi piti viedä kuula, jonka he saivat joukkuejaon yhteydessä. Labyrintti roikkui tolpissa narujen varassa, joilla neljä asukasta ohjailivat labyrinttiä, jossa kuula liikkui. Joukkueen kapteeni sai ohjeistaa vain sanallisesti, miten ohjata lautaa, jotta kuula menisi lähdöstä maaliin.

Joukkueet suorittivat tehtävän yksi kerrallaan. Sininen joukkue aloitti, jota Miikka ohjeisti jämäkästi. He pääsivät noin viidessä minuutissa maalialueelle, jossa kuula piti ohjata koloon, jotta tehtävä on onnistuneesti suoritettu. Sininen joukkue sai kuulan maaliin reilussa kahdeksassa minuutissa ja he tuulettivat suoritustaan.

Vihreä joukkue suorittamassa nimeämiskilpailua. Kuva: © Nelonen Media.
Vihreä joukkue suorittamassa nimeämiskilpailua. Kuva: © Nelonen Media.

Seuraavana tehtävää meni suorittamaan punainen joukkue. Myös he pääsivät maalialueelle kohtalaisen nopeasti, mutta maaliin pääsy tuotti suuria vaikeuksia. He jo luulivat päässeensä maaliin, mutta Big Brother soitti väärin-äänen ja joukkue joutui jatkamaan yritystään. Vielä tässä vaiheessa he olivat alle sinisten ajan, mutta heillä meni kauan saada kuula pysymään kolossa. Kaikkiaan punaisilla meni aikaa yli 14 minuuttia.

Kolmantena sinisten pohja-aikaa lähti alittamaan vihreä joukkue. Vihreiden suoritus oli hyvin samankaltainen punaisten kanssa, eli heilläkin oli ongelmia maaliin pääsyn kanssa. Heillä oli muutaman kerran kuula erittäin lähellä maalia, mutta sinisten aikaan ei ollut toivoakaan. Punaiset he kuitenkin voittivat noin puolella minuutilla.

Kaikkien joukkueiden tehtyä suorituksensa oli aikaa selvää, että siniset voittivat kilpailun, vaikkei Big Brother ollut vielä julkistanut lopullisia tuloksia. Punaiset ja vihreät harmittelivat, etteivät he olleet keksineet Miikan sinisille keksimää maalintulotaktiikkaa hytkyttämällä pelilautaa.

Milena ohjeisti punaisen joukkueen kapteenina. Kuva: © Nelonen Media.
Milena ohjeisti punaisen joukkueen kapteenina. Kuva: © Nelonen Media.

Päällikkö Laura lisäksi purnasi, että heille ei kerrottu, että kuulan olisi pitänyt pysyä kolossa hetken aikaa hyväksytyksi suoritukseksi. Punaisilla kuula kävi kolossa yhdessä vaiheessa, mutta se ei ollut Big Brotherin mielestä tarpeeksi pitkään. Joukkueen jäsenet irroittivat kätensä liian aikaisin, jolloin kuula heilahti pois kolosta. Kapteeni Milena sanoi ottavansa suorituksesta vastuun, koska hänellä ei ollut tietoa maaliintulosta ja juhli liian aikaisin.

Nimeämiskilpailun jälkeen asukkaat spekuloivat, miten voittajat pääsevät vaikuttamaan nimeämisten tuloksiin. Tapa on vaihdellut viikottain ja nyt lisäksi on joukkueet, jotka antavat vaihtoehtoja. Yhtenä spekulaationa Milena heitti, että sinisten kapteeni Miikka ja talon päällikkö Laura pääsevät tekemään päätöksiä neuvotteluhuoneeseen.

Päällikölle lisää kovia päätöksiä

Kun Big Brother julisti siniset voittajaksi, pääsi myös päällikkö Laura tekemään päätöksiä, muttei sellaisia, kuten oli spekuloinut. Laura joutui päättämään, ketkä kolme voittajista pääsevät vaikuttamaan nimeämisten tuloksiin. Laura päätti, että neuvotteluhuoneeseen menevät myöhemmin Miikka, Mia ja Karvan.

Päätöksensä jälkeen Laura perusteli Mervelle ja Sofialle, että hän valitsi neuvotteluhuoneeseen sillä perusteella, ketkä heistä ei ole siellä olleet kilpailun voittajana. Lisäksi Miikan valinta tuli siitä, että hän oli joukkueen kapteeni. Laura valitteli, ettei voinut valita kaikkia ja hän oli huolissaan, etteivät muut punaisen joukkueen jäsenet olleet pettyneet, etteivät pääseet neuvotteluhuoneeseen.

Nabaz tuntui ottaneen eniten kierroksia Lauran päätöksestä. Hän kiukkusi keittiössä, että kehenkään ei voinut luottaa. Oletettavasti hän oli kärmeissään Karmanin pääsystä neuvotteluhuoneeseen, koska Nabaz ei pidä Karmanista. Tuttuun tapaansa Nabaz ilmoitti, että hänellä on migreeni alkamassa.

Vähän tämän jälkeen Nabaz ja Laura keskustelivat valinnastaan. Laura selitti perusteensa myös Nabazille ja Nabaz sanoi ymmärtävänsä Lauraa ja hän kertoi pelkäävänsä joutuvan häätöäänestykseen ja Karvan ei. Laura totesi, ettei hän muistanut aiemmin Nabazin kanssa käymäänsä keskustelua Nabazin tuntemuksista Karvania kohtaan ja oli pahoillaan tästä.

Laura oli todennut, ettei hän voi kaikkia miellyttää päätöksillään ja joku voi suuttua niistä. Nabaz oli pahalla mielellä ja sanoi, että jos Karvan jää sunnuntaina taloon, hän ei halua olla talossa. Laura tsemppasi, ettei Nabaz saa missään nimessä luovuttaa. Nabaz jatkoi Lauran päätöksestä purnaamista sen jälkeen, kun Laura oli poistunut makuuhuoneesta.

Ilta jatkui nimeämiskilpailun tulosten aiheuttamien tunteiden jälkimainingeissa.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.