Uutiset (2007-2011)

 

Fanisivut.netin Uutisarkisto käsittää sivustolla vuosina 2007 - 2011 julkaistut uutiset. Vuosien 2007 - 2011 Kolumniarkisto löytyy täältä.

Uusimmat kirjoitukset löytyvät vuodesta 2012 alkaen julkaistusta Blogista.

Uudet tallit kaudelle 2010

Kaudella 2010 lähtöruudukossa nähtiin kolme uutta tallia, Lotus, Virgin ja Hispania. Uusien tallien ansiosta tallien määrä nousi 12:sta ja kuljettajien määrä 24:ään, joka oli suurin määrä moneen vuoteen. Ensimmäinen kausi uusilla talleilla ei ollut mitään ruusuilla tanssimista, mutta Hispaniaa lukuun ottamatta kaudesta suoriuduttiin kohtuullisen hyvin lähtökohtiin nähden.

Sääntömuutokset kaudelle 2010

Säännöt muuttuivat jälleen varsin merkittävästi, kuten lähes joka vuosi uuden kauden alkaessa. Suurimmat muutokset liittyivät välitankkausten kieltämiseen, pistelaskun muuttamiseen ja autojen ilmanohjainten rajoittamiseen. Näiden tarkoituksina oli ainakin parantaa kilpailutapahtumia, lisätä ohituksia ja nostaa osakilpailuvoiton arvoa.

Vettel vei päätöskisan nimiinsä Abu Dhabissa

Kauden viimeinen F1-osakilpailu ajettiin sunnuntaina Abu Dhabissa Yas Marinan radalla. Kilpailusta ei todellakaan muodostunut mikään spektaakkeli, vaan oli varsin yksitotinen reilut puolitoistatuntinen rykäisy.

Etukäteen pelättiin, että uudella radalla nähdään tylsä kilpailu. Se valitettavasti toteutui. Ensimmäisen kierroksen jälkeen nähtiin joitaki...

Formula 1 pysyy MTV Median kanavilla seuraavat kolme vuotta

Formula 1 -lähetykset esitetään jatkossakin MTV Median kanavilla, kun MTV Oy ilmoitti sunnuntaina uudesta kolmivuotisesta F1:n televisiointisopimuksesta. F1:ä nähdään useilla eri jakeluteillä siis kausilla 2010, 2011 ja 2012.

F1-lähetyksiä nähdään seuraavan kolmen vuoden ajan MTV3:lla, MTV3 MAXilla ja netissä. Myös jotain uutta on tulossa uuden sopi...

Hamilton ylivoimaiseen paaluun

McLarenin Lewis Hamilton ajoi Abu Dhabin GP:n historian ensimmäisissä aika-ajoissa paalulle reilulla erolla. Suomalaisittain Abu Dhabissa ei mennyt kovinkaan hyvin, sillä molemmat suomalaiset jäivät toiseen aika-ajojaksoon.

Hamiltonin loistavaa aika-ajoa ei voida selittää edes kevyimmällä bensakuormalla, sillä britillä oli vasta neljänneksi kevein a...

Kovalainen päivän nopein Abu Dhabissa

Formula 1:t ajoivat perjantaina ensimmäistä kertaa Abu Dhabin Yas Marina -radalla. Kahden ensimmäisen harjoitussession ajan rata oli hyvin likainen ja ajat jäivät jonkin verran arvioiduista.

Oli täysin arvailujen varassa, millaista vauhtia Abu Dhabissa pidetään. Radasta oli toki tehty simulaatioita tallien toimesta, mutta ne osoittautuivat ki...

Button varmisti mestaruutensa Brasiliassa, Webber voittoon

Formula 1:n maailmanmestaruus ratkesi Brasilian Interlagosin radalla Sao Paulossa sunnuntaina. Jenson Button varmisti mestaruutensa jo ennen kauden päätöskilpailua sijoittumassa Brasilian GP:ssä viidenneksi.

Lauantain sateiden jälkeen sunnuntai valkeni Sao Paulossa poutaisessa säässä. Edellisen päivän aika-ajot olivat venähtäneet lähes kolmitun...

Liuzzille vaihdelaatikon vaihto

Toro Rosson Vitantonio Liuzzille on jouduttu vaihtamaan vaihdelaatikko aika-ajojen jälkeen. Liuzzin lähtöruutu putoaa viisi pykälää tämän seurauksena.

Liuzzi ajoi rajusti ulos aika-ajojen toisessa osiossa lauantaina kovassa vesisateessa. Ulosajossa Liuzzin auto meni huonoon kuntoon ja vaihdelaatikko viottui. Liuzzi ei loukkaantunut ulosajossa ja...

Barrichellon paalu sähköisti MM-taistelun

Liki kolmituntiseksi maratoniksi pitkittynyt Brasilian GP:n aika-ajot tarjosi dramaattisia käänteitä. MM-taistelu koki yllättävän käänteen, kun kaksi maailmanmestaruudesta taistelevaa jäi kauaksi kärjestä.

Sade keskeytti aika-ajot kolmeen otteeseen. Pitkään keli oli todella vaikea ja aiheutti kahdet punaiset liput aika-ajojen aikana. Sinänsä tuhoa e...

Brasiliassa satoi, tuskallisen pitkät aika-ajot vietiin päätökseen - päivitetty 17.10.2009, 23:09

Sadekeli jatkui Brasilian Interlagosissa aika-ajoissa. Sade on keskeytti aika-ajot muutamaan otteeseen ja venytti aika-ajot todella pitkäksi.

Aika-ajot saatiin käyntiin kovassa sateessa ajallaan kello 20 Suomen aikaa. Aika-ajojen ensimmäinen osio päättyi jo reilun neljän minuutin jälkeen Giancarlo Fisichellan pyörähdyksen aiheuttamaan punaiseen l...

Rankkasade Brasiliassa, lauantain harjoitusten alku siirtyi - päivitetty 17.10.2009, 18:22

Rankkasade iski Interlagosin radalle Brasiliaan. Sateen vuoksi harjoitusten alkua jouduttiin siirtämään.

Sade alkoi todella rankkana noin puoli tuntia ennen lauantain harjoitusten alkua. Rata lainehti vettä. Vaikka sade on hieman laantunut, harjoituksia ei voitu aloittaa ajallaan. Syynä tähän oli se, että sateen vuoksi lääkintähelikopteri ei pääse i...

Viikonlopun aloitus epävakaisessa säässä

Epävakainen sää tummine pilvineen ja pienine sadekuuroineen häiritsivät Brasilian GP-viikonlopun perjantaita. Kierroksia saatiin silti ajettua varsin runsaasti.

Koko päivän Interlagosin rata-aluetta ympäröivät tummat pilvet. Ajoittain niistä tuli alas vähäinen määrä vettä, joka ei kuitenkaan ehtinyt kastelemaan rataa juuri ollenkaan. Pahin kuuro koe...

Kobayashi tuuraa Glockia Brasiliassa

Toyota-tallin Timo Glock ei pysty osallistumaan ensi viikonloppuna ajettavaan Brasilian GP:hen. Glockia tuuraa Toyotan kolmoskuljettaja Kamui Kobayashi.

Glock ei ole ehtinyt toipua Japanin GP:n aika-ajojen ulosajosta. Glock ei pystynyt ajamaan Japanin GP:tä ja Toyota osallistui siihen vain yhdellä autolla Jarno Trullin voimin. Brasiliassa Trullin...

Kubica Renault'lle ensi kaudeksi

Ensi kauden tallipalapeli alkaa pikku hiljaa muodostua. Tänään ensi kauden kuskikuvioistaan kertoi Renault-talli hieman lisää.

Renault ilmoitti, että toista sen autoa ajaa ensi kaudella Robert Kubica. Kubica siirtyy Renault'lle BMW-Sauberilta, joka ilmoitti loppukesästä lopettavansa tämän kauden jälkeen F1:ssä. Syynä lopettamiseen oli omistaja BMW:n...

Vettel selkeään voittoon Suzukassa

Sekasortoisen aika-ajon jälkeen sunnuntaina ajettiin aika peruskauraa ollut GP. Yhtä turva-autojaksoa lukuun ottamatta kisa vietiin lävitse ilman sen erikoisempaa draamaa.

Kilpailun lähtöjärjestystä arvottiin aina sunnuntaiaamuun saakka. Lähtöruuturangaistukset pistivät lähes koko lähtöruudukon uusiksi. Pudotuksia kokivat Jenson Button, Rubens...

Glock ei osallistu Japanin GP:hen

Lauantain aika-ajoissa ulosajanut ja loukkaantunut Toyotan Timo Glock ei osallistu tänään ajettavaan Japanin osakilpailuun. Toyota lähtee kisaan vain yhden auton voimin.

Glock joutuu siis jättämään Toyotan kotikisan väliin. Päätöksen Glockin poisjäännistä teki Toyota-talli. Onnettomuuden jälkeisissä tutkimuksissa Glockilla havaittiin 6 cm:n pituinen...

Kuudelle kuljettajalle lähtöruuturangaistus - päivitetty 03.10.2009, 15:28

Lauantaina ajetut Japanin GP:n aika-ajot poikivat runsaasti rangaistuksia. Pääosin rangaistukset jaettiin toisessa osiossa tapahtuneet keltaisten lippujen huomiotta jättämisestä.

Keltaiset liput tulivat radalle toisen osion loppuhetkillä Sébastien Buemi ulosajon ja sen radalle tuomien romujen takia. Osa kuljettajista ajoi paikan ohi kaasu pohjassa,...

Dramaattisissa aika-ajoissa runsaasti ulosajoja - päivitetty 03.10.2009, 15:23

Japanin GP:n aika-ajot muodostuivat todelliseksi romuralliksi ulosajojen vuoksi. Punainen lippu nähtiin radalla peräti kolmesti ja normaalisti tunnin pituinen aika-ajo venyi puolitoistatuntiseksi.

Jo aika-ajojen ensimmäisessä osiossa nähtiin paljon radalta lipeämisiä. Hyvässä vauhdissa jo lauantain harjoituksissa ollut Sébastien Buemi oli päättää ty...

Sade häiritsi Suzukan perjantaiharjoituksia

Japanin GP-viikonloppu käynnistyi sateisessa säässä. Todellista kuvaa voimasuhteista oli vaikea päätellä, sillä koko päivä ajettiin märällä radalla.

Ensimmäisellä harjoitusjaksolla rata oli märkä, mutta lisää vettä ei satanut. Silloin olivat päivän parhaat olosuhteet ja kaikki kuljettajat ajoivatkin yllättävän runsaasti kierroksia. Harjoitusjakson n...

Alonso tulee Ferrarille, Räikkönen saa väistyä - päivitetty 30.09.2009, 18:36

Formulamaailman kauden kuumin sopimuspuheenaihe Fernando Alonson Ferrari-sopimuksesta on ilmeisesti saanut päätöksen. Ferrari on julkaissut verkkosivuillaan tiedotteen, jossa se kertoo tehneensä Alonson kanssa kolmivuotisen sopimuksen.

Ferrari on siis vahvistanut, että Alonso on allekirjoittanut Ferrarin kanssa kolmivuotisen sopimuksen ensi...

Hamilton voittoon Singaporessa

Singaporen iltakilpailu ei jäänyt historiankirjoihin minään suurena kilpailuna. Varsin yksitoikkoinen kilpailu, josta erikoisen teki vain iltavalaistus.

Startin ja ensimmäisen kierroksen jälkeen ei paljon tapahtuman. Alun merkittävimmät tapahtumat olivat Toyotasta tipahtaneen palan aiheuttama keltainen lippu, Nico Rosbergin läpiajorangaistus ja...

Heidfeld lähtee kisaan varikolta

BMW-Sauberin Nick Heidfeldin lähtöpaikka on vaihtunut seitsemännestä lähtöruudusta varikkosuoralle. Syynä tähän on hänen autonsa alipaino.

BMW-Sauber havaitsi itse, että heidän autonsa oli alipainoinen, koska lisäpainojen sijoittelu oli epäonnistunut. Talli ilmoitti alipainosta tuomaristolle, joka sitten rankaisi BMW-Sauberia. Rangaistuksena Hei...

Hamilton valtasi paalupaikan pienellä onnella

Singaporessa ajettiin lauantaina aika-ajot. Lähtöruudut ratkesivat hieman normaalia aikaisemmin, sillä aika-ajot keskeytettiin punaisilla lipuilla 26 sekuntia ennen aika-ajojen loppua.

Punaiset liput aiheutti Rubens Barrichello, joka ajoi ulos aika-ajojen viimeisellä minuutilla. Brasilialaisen Brawn-auton perä luisti mutkassa ja auton takapää osui b...

Ensimmäiset harjoitukset Singaporen illassa ajettu

F1-karavaani palasi Singaporeen iltakilpailun merkeissä. Perjantaina GP-viikonloppu käynnistyi totutusti harjoituksilla.

Perjantain nopein oli Red Bullin Sebastian Vettel ennen Renault'n Fernando Alonsoa ja McLarenin Heikki Kovalaista. Parhaat ajat ajettiin tuttuun tapaan jälkimmäisellä harjoitusjaksolla, kun Singaporen ilta oli kääntymässä jo yötä...

Bellistä Renault'n tallipäällikkö loppukaudeksi

Renault'n F1-talli on nimittänyt teknisen johtajansa Rob Bellin tallipäälliköksi loppukauden ajaksi. Edellinen tallipäällikkö Flavio Briatore irtisanoutui tehtävistään viime viikolla Renault'n kolarijupakan paljastumisen vuoksi.

Keskiviikkona Renault tiedotti, että tallin tallipäällikkönä toimii loppukauden ajan tekninen johtaja Bell. Hän jatkaa myö...

Renault'lle ehdollinen kilpailukielto, Briatorelle ja Symondsille toimitsijakielto

Kansainvälisen autoliiton (FIA) maailmanneuvosto kokoontui maanantaina istuntoon, jossa käsiteltiin Renault-tallin ympärillä käytävää kolarijupakkaa. Maailmanneuvosto päätti rankaista tallia ehdollisella kilpailukiellolla ja Flavio Briatorea ja Pat Symondsia toimitsijakielloilla.

Renault'ia syytettiin viime vuoden Singaporen GP:n tuloksen...

Renault myönsi kolarisyytteet, Briatore ja Symonds eroavat

Renault'n ympärillä pyörivä kolariskandaali saa uusia käänteitä. Renault ei ole kiistänyt FIA:n sitä kohtaan esittämiä syytteitä ja tallipäällikkö ja tekninen johtaja ilmoittivat eroavansa.

Skandaali lähti kehittymään Renault'lta potkut saaneet Nelson Piquet Jr:n tunnustuksesta FIA:lle. Piquet Jr. kertoi FIA:lle, että hänen ulosajonsa viime vuoden S...

BMW-Sauberille löytyi ostaja

Viime kuussa F1:stä vetäytymisestään ilmoittaneelle BMW-Sauberille on löytynyt ostaja. Ostaja löytyi tallin toisesta kotimaasta, Sveitsistä.

BMW-Sauberin ostaja on sveitsiläinen Qadbak Investments -säätiö, kertoi autojätti BMW tiistaina. BMW:n mukaan sopimus allekirjoitettiin tiistaina ja Qadbakin kerrottiin ajavan tiettyjen eurooppalaisten ja itäm...

Lotus palaa F1:iin, BMW-Sauberilla portti yhä avoin

Legendaarinen automerkki Lotus on tekemässä paluun F1:iin. Kansainvälinen autoliitto (FIA) ilmoitti tiistaina, että Lotus on valittu ensi kauden 13. talliksi.

FIA joutui valitsemaan 13. paikan ensi kauden sarjaan, kun BMW-Sauber ilmoitti elokuussa jättävänsä F1-sarjan tämän kauden jälkeen. Uusi talli valittiin sarjaan ns. varalistalta, jossa olivat...

Brawnit kaksoisvoittoon, Räikkönen kolmanneksi viime hetkillä

Italian GP Monzassa sisälsi dramatiikkaa aivan loppuhetkille saakka. Viimeisen kierroksen ulosajo pudotti Lewis Hamiltonin pois varmalta kolmossijalta.

Paalulta lähtenyt Hamilton ei onnistunut startissa aivan parhaalla mahdollisella tavalla ja hän joutui peittelemää etenkin kolmannesta ruudusta lähteneen Kimi Räikkösen hyökkäystä. Kun ensimmäisestä...

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa näilä sivuilla Formula 1:ä. Formula 1 -fanisivut keskittyvät kisojen tuloksiin ja tilastoihin sekä blogipohdintoihin F1-maailman tapahtumista. Blogikirjoituksia julkaistaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja kisojen tulosseuranta aina kisaviikonloppuisin.