Hungaroringin sunnuntai on sujunut kosteissa olosuhteissa. Kaikissa päivän oheisluokissa on ollut märkä rata ja tämä riski on myös F1-kisassa.
Uutiset (2007-2011)
Fanisivut.netin Uutisarkisto käsittää sivustolla vuosina 2007 - 2011 julkaistut uutiset. Vuosien 2007 - 2011 Kolumniarkisto löytyy täältä.
Uusimmat kirjoitukset löytyvät vuodesta 2012 alkaen julkaistusta Blogista.
Hyvät suomalaissuoritukset saivat jatkoa Unkarin GP3-kilpailussa lauantaina. Nürburgringin sunnuntain kisan voiton jatkoksi Valtteri Bottas nappasi nyt toisen perättäisen voiton Hungaroringin lauantain kilpailussa. Myös Aaro Vainio ajoi pisteille.
Red Bullin paalupaikkojen metsästys ei päättynyt vieläkään. Sebastian Vettel palasi paalupaikalle Hungaroringillä ja jätti muut taakseen.
Unkarin GP:n perjantain vapaissa harjoituksissa olivat ilmassa muutoksen merkit. Red Bullit olivat hieman vaisuja ja päivää hallitsivat McLarenin ja Ferrarin kuljettajat.
Team Lotuksen tallipäällikkö Tony Fernandes vahvisti keskiviikkona, että Jarno Trulli ajaa toista Team Lotuksen autoa tulevana viikonloppuna Unkarin GP:ssä. Trulli oli sivussa Saksan viikonlopun ajan Karun Chandhokin korvattua italialaisen.
Sunnuntaina Nürburgringillä ajettiin varsin viihdyttävä F1-osakilpailu, jonka voittoon ajoi Lewis Hamilton. Sebastian Vettelillä oli vaikea päivä, jonka päätteeksi MM-sarjan johtaja päätyi Saksan GP:ssä neljännelle sijalle.
Suomen Valtteri Bottas ajoi voittoon Nürburgringin GP3-kilpailussa sunnuntaina. Voitto oli nastolalaisen kauden ensimmäinen.
Nürburgringin sunnuntai on valjennut sateisena. Ennusteiden mukaan sateiden pitäisi jatkua koko päivän.
Saksan GP:n aika-ajotuloksiin tuli muutoksia lauantai-iltana. Tuomaristo hylkäsi Toro Rosson Sébastien Buemin aika-ajosuorituksen polttoainenäytteen epäselvyyksien vuoksi.
Kauden yllätyksellisimmät aika-ajot kärjen osalta käytiin Saksan Nürburgringillä lauantaina. Sebastian Vettel pudotettiin eturivistä ja sinne kampesivat itsensä Mark Webberin lisäksi yllättäjä Lewis Hamilton.
Sateen uhka on kova Nürburgringille lauantaille ja sunnuntaille. Jo lauantain aika-ajoissa voi sataa ja sunnuntaina GP:ssä sataa lähes varmasti Heikki Kovalaisen mukaan.
Perjantai Nürburgringin radalla oli pilvinen, mutta Formula 1:n harjoitusten aikana ei satanut. Suuria muutoksia ei viikonlopun aluksi nähty, sillä kärjessä olivat tutut nimet.
Team Lotus -talli ilmoitti Saksan GP:n alla torstaina tekevänsä kuljettajavaihdoksen kauden kymmenenteen MM-osakilpailuun. Tallin testi- ja varakuljettaja Karun Chandhok korvaa virallisen kisakuljettajan, Jarno Trullin ainakin yhden viikonlopun ajaksi.
Iso-Britannian GP lisäsi kauden voittajien listaan uuden nimen, kun Fernando Alonso otti kauden ensimmäisen voittonsa Silverstonessa. Kisan jälkeen puhutti pakokaasujen lisäksi Red Bullin tallimääräys, jossa talli määräsi kuljettajat jäädyttämään sijoituksensa kisan lopussa.
Pakokaasusääntöjen osalta tapahtumarikas Silverstonen viikonloppu näyttäisi sittenkin päättyneen johonkin lopputulokseen. Sunnuntai-iltana Ferrari myöntyi tallien enemmistön edessä ja luovutti pakokaasukiistassa.
Silverstonen rata on märkä aivan Formula 1:n MM-osakilpailun alla. Sunnuntaina piti olla poutaa, mutta sadekuuro osui paikalle vajaa tunti ennen starttia.
Koko Silverstonen viikonlopun vellonut pakokaasukohu jatkui sunnuntaina, kun F1-tallit kokoustivat aamupäivällä asian tiimoilta. Kokous ei tuonut kiistaan ratkaisua, vaan kiista jatkunee ainakin seuraavaan kisaan.
Viikonlopun pakokaasukiistassa on nähty yhtä vauhdikkaita käänteitä kuin Brittein saarten sään muuttumisessa tänä viikonloppuna. Viimeisimmän käänteen mukaan näyttäisi siltä, että pakokaasurajoitukset ovat voimassa vain tämän viikonlopun.
Sade nousi merkittävään rooliin lauantain aika-ajoissa Silverstonen radalla. Loppuhuipennus jäi tänään saamatta, kun sade tuli sotkemaan lopussa ja viimeiset nopeat kierrokset paalukandidaateilta jäivät näkemättä.
Tälle viikonlopulle voimaan tullut sääntömuutos pakokaasujen hyödyntämisestä elää yhä. Lauantaina asiassa koettiin uusi käänne, kun FIA ei sallinutkaan Renault-moottoreille erivapauksia.
Silverstoneen voimaan astunut sääntömuutos pakokaasujen hyödyntämisestä downforcen aikaansaamiseksi on aiheuttanut kiistaa erityisesti Red Bullin ja McLarenin välillä. Kiista puhkesi FIA:n viimeisimmän sääntötarkennuksen jälkeen perjantaina.
Iso-Britannian GP:n ensimmäinen harjoituspäivä ajettiin sateisella Silverstonen radalla. Tallit saivat rutkasti sadekelin kokemusta, josta voi olla hyötyä ainakin lauantaina.
Silverstonen perinteikäs rata koki viime vuonna suuret muutokset, mutta ne eivät jääneet vain rataan. Tänä vuonna esitellään aivan uusi varikko ja varikkorakennus.
Kauden yhdeksänteen MM-osakilpailuun Iso-Britannian Silverstoneen nähdään yksi kuljettajamuutos. Hispania-talli korvaa intialaiskuljettaja Narain Karthikeyanin Red Bullin testi- ja varakuljettaja Daniel Ricciardolla.
Kauden 2011 Euroopan GP:tä ei voi hyvällä tahdollakaan luonnehtia miksikään F1-klassikoksi. Kaukana siitä. Valenciassa nähtiin jälleen yksi tylsä kilpailu, jota ei edesauttanut, että voittajaksi ajoi "tuttu ja turvallinen" Sebastian Vettel.
Sääntötarkennuksesta huolimatta Sebastian Vettelin hallinta Formula 1:n aika-ajoissa jatkuu. Saksalainen saavutti lauantaina jo kauden seitsemännen paalupaikkansa kahdeksassa kisassa.
Euroopan GP:n perjantain vähäinen kotiyleisö sai Valencian katuradalla sitäkin enemmän riemuittavaa, kun espanjalainen Fernando Alonso oli päivän nopein. Myös McLaren ja Mercedes osoittautuivat vahvoiksi juhannusviikonlopun ensimmäisenä päivänä.
Kansainvälinen autoliitto FIA vahvisti tiistaisessa maailmanneuvoston kokouksessaan, ettei Bahrainin GP:tä ajeta tänä vuonna. Päätöksen jälkeen F1:n MM-sarjassa on tänä vuonna 19 osakilpailua.
Tämän vuoden Kanadan GP nousee eittämättä legendaaristen kilpailujen joukkoon. Yli neljätuntisen kisan päätteeksi voittajaksi kruunattiin Jenson Button, joka ratkaisi voiton itselleen vasta viimeisellä kierroksella oltuaan kisan puolivälissä vielä joukon viimeisenä.
Kanadan GP on jouduttu keskeyttämään rankkasateen vuoksi. Kilpailua ei pystytty jatkamaan huonojen olosuhteiden vuoksi.