Kommentti: Lauran huonot peliliikkeet

BB-talon päälliköksi maanantaina valittu Laura pelaa huonosti. Hän ei osaa tehdä päätöksiä ja sitten, kun hän tekee, ne ovat vääriä.

Laura sanoi päällikövaalien puheessaan maanantaina, että hän tekee oikeudenmukaisia päätöksiä niin, että kaikilla on hyvä olla, mutta hän osaa tarvittaessa tehdä myös päätöksiä. Neljäs päivä BB-talon päällikkönä on kyllä näyttänyt, ettei Laura osaa tehdä kunnon päätöksiä.

Päällikkönä Laura on ottanut anteeksipyytelevän otteen. Hän miettii, kuinka hän voisi ärsyttää muita mahdollisimman vähän, vaikka muut sanovat, että hänen on nyt nautittava päällikkönä olostaan.

Päätösten teko on myös tuottanut suuria vaikeuksia Lauralle. Hänen linjansa valinnoissa on ollut valita henkilöitä, ettei hän suututtaisi ketään. Valitettavasti BB-talossa on aina joku, joka loukkaantuu toisen sanomisista ja tekemisistä. Tämä tuli hyvin nähtyä Lauran valittua kolme asukasta sinisistä neuvotteluhuoneeseen torstaina.

Vaikka Lauran perustelut olivat periaatteessa järkeenkäyvät, ne eivät olleet pelillisesti mitenkään hyvät. Itse asiassa kaikki alkoi jo nimeämiskilpailun joukkuevalinnoista, jotka epäonnistuivat. Laura ei tunnu yllättävissä tilanteissa pysty tekemään nopeita ratkaisuja. Toki on kova paikka valita asukkaita livenä heidän edessään, mutta silti.

Tehdessään päätöksiä Laura tuntuu unohtavan ne sopimukset tai lupaukset, mitä on tehnyt toisten asukkaiden kanssa esimerkiksi nimeämisten suhteen. Kun kerran oli ideana Reeon nimeäminen, miksi Miikka päästettiin neuvotteluhuoneeseen vaikuttamaan nimeämistuloksiin? Ihan aiheesta Laura oli huolissaan tulevaisuudestaan talossa Merven kanssa, kun Miikka, Karvan ja Mia tulivat ulos neuvotteluhuoneesta.

Pahin esimerkki Lauran kaikkien kosiskelusta oli kuitenkin Karvanin valinta neuvotteluhuoneeseen. Laura oli puhunut Nabazin kanssa muutamaan kertaan Nabazin tuntemuksista Karvanin kanssa, eikä olisi pitänyt olla epäselvää, mitä mieltä Nabaz oli Karvanista. Nabazille oli jäänyt tunne, että Lauran kanssa oli jonkinlainen diili.

Ihmeellisesti Lauralta unohtui tällainen asia, kuten hän asiaa selitteli. Nabazin reagointi Lauran valintoihin oli ymmärrettävä, vaikkakin se meni kaikkine nabazmaiseen märehtimisineen yli. Pelillinen ajattelu tuntuu olevan Lauralla pahasti hukassa, mutta se ei varsinaisesti yllätä, kun muistaa, että Laura ja Merve heräsivät pelaamiseen vasta toisella viikolla. Tällöin jo kaikilla muilla oli jo rattaat pyörimässä.

Ei tuollaisella toiminnalla kovin pitkää taloreissua voi ennustaa. Kaikille kumartelu voi muuttua kaikille pyllistelyksi, kuten hän itsekin pohti tänään. Reeon suututtaminen voi olla se viimeinen virhe, jos osoittautuu, että Reeo on tai olisi ollut häätöäänestyksessä. Kuinka monen muun Laura ehtii vielä päällikkökaudellaan suututtamaan huonolla päätöksenteollaan?

Pian saattaa kaduttaa, ettei tullut repäistyä kunnolla edes BB-talon päällikkönä.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.