BB-laiva palasi kotisatamaan - viikkotehtävä onnistui

Kimmo keräilee palloja pallomerestä. Kuva: © 2019 Nelonen Media.
Kimmo keräilee palloja pallomerestä. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Maanantaista alkaen käynnissä ollut risteily M/S Big Brothellalla päättyi torstaina paluuseen Helsinkiin. Viikkotehtävän tulosta jännitettiin, onnistuvatko asukkaat ensimmäistä kertaa tällä kaudella.

Keskiviikkoiltana M/S Big Brothellan henkilökunta pisti parastaan ja järjesti drag show'n VIP-matkustajille. Alunperin henkilöstön piti järjestää matkustajille missikisat, mutta lopulta päädyttiin drag show'hun. Show'n järjestämiseen osallistuivat Milla, Kevin, Mira ja Tarina. Esityksessä Tarina lauloi omakeksimäänsä laulua ja Milla, Kevin ja Mira tanssivat ja he olivat pukeutuneet teeman mukaisesti.

Esityksen jälkeen henkilökunta viihdytti VIP-matkustajia parhaansa mukaan. Ohjelma oli vapaata ja siihen kuului mm. korttipeliä, johon myös miehistön jäsenet ottivat osaa. Lisäksi laivalla käytiin lukuisia keskusteluja, joista yksi koski Temptation Islandia. Saatiinpa laivalle vieraaksi Jukan esittämä Sami Kuronen. Joissain tapauksissa oli arveluttavaa, että pysyivätkö henkilöstön jäsenet rooleissaan, kun he tarjoutuivat esimerkiksi pelaamaan korttia matkustajien kanssa.

Laivan viimeinen pysähdyspaikka ennen paluuta Helsinkiin oli keskiviikon ja torstain välisenä yönä Ahvenanmaalle. Henkilökunta tsemppasi toisiaan, jotta he jaksaisivat vielä matkan viimeiset hetket. Risteilypäällikkö Kristian kertoi henkiökunnalleen, että aamulla tarjoillaan matkustajille puuro ravintolassa, jonka jälkeen matka ei enää kovin kauaa kestä.

Asukkaat molemmilla puolilla puhuivat, että nyt keskitytään viikkotehtävän onnistuneeseen läpivientiin, kun tehtävää ei ole enää paljon jäljellä. Kuitenkin asukkaat eivät voi olla täysin varmoja tehtävän onnistumisesta, sillä virheitä on tapahtunut. Risteilypäälliköllä on omat epäilyksensä, että hänestä näytetään pätkiä talon televisiosta ja viikkotehtävä tuomitaan epäonnistuneeksi. Kristian on jo saanut tiistaina nähdä päiväkirjahuoneessa lyhyitä pätkiä henkilökunnan virheistä, joista Kristian joutui antamaan noottia. Näkemästään videosta Kristian ei saanut kertoa muille asukkaille.

Kotimatkalle

Torstaina henkilökunta joutui töihin suoraan sängystä. Sumutorvi soi ja henkilökunta puki työvaatteet päälleen ja painui edellisiltana sovittuihin työtehtäviin, kuka ripeämmin, kuka hieman hitaammin.

Aamupuuron tarjoilun jälkeen matkaa ei ollut enää paljon jäljellä. Henkilökunta joutui vielä viime metreillä hieman erikoisempiin hommiin, silllä Tarina joutui pesemään Villen hampaat ja pallomerestä jouduttiin poistamaan ensin keltaiset ja sitten oranssit pallot. Lopulta matka tuli määränpäähänsä Helsinkiin. Matkustajien poistuessa laivasta Kristian vielä muistutti henkilökuntaansa säilyttämään arvokkuutensa loppuun asti.

Viikkotehtävä päättyi ja asukkaat olivat huojentuneita. Asukkaat nauttivat VIP-matkustajien ruokatarvikkeista ennen viikkotehtävän tuloksen julkistamista ja myös jäljellä ollutta viiniä sai juoda.

Asukkaiden jännityksellä odottama hetki tuli päivällä, kun Big Brother kutsui asukkaat sohvalle kuulemaan viikkotehtävän tuloksen. Viikon aikana koetuista haasteista huolimatta BB kuulutti viikkotehtävän onnistuneeksi, joka sai onnelliset asukkaat muodostamaan kasan BB-talon olohuoneeseen.

Viikkotehtävän alkaessa asukkaat löivät vetoa viikkotehtävän onnistumisesta 80 %:n vedonlyöntiprosentilla. Onnistuneen viikkotehtävän ansiosta asukkaiden viikkobudjetti on 468 euroa. Asukkaat pääsevät myöhemmin kauppaan ostoksille.

Lue lisää viikkotehtävän käänteistä:
Risteilypäällikkö Kristian romahduksen partaalla, pelkää viikkotehtävän epäonnistuvan (11.9.2019)
Risteily yöpyy Nördjöppingissä, henkilöstön kuri kiristyi (10.9.2019)
Ville, Eeva-Leena ja Helmeri viikkotehtävän risteilyllä VIP-asiakkaina, muut asukkaat henkilökuntana (9.9.2019)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.