Toinen häätöäänestys käyntiin, häätöuhan alle Timo, Ville ja Mira

Big Brother Suomi logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.
Big Brother Suomi logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Tämän kauden Big Brotherin toiset nimeämiset pidettiin torstaina. Nimeämisten perusteella toiseen häätöäänestykseen joutuivat Timo, Ville ja Mira.

Nimeämiset käynnistyivät viikkotehtävän päättymisen jälkeen. Esimerkiksi Timo kommentoi ennen nimämispisteiden antoaan päiväkirjahuoneessa, että mentiin tunnelmasta toiseen, viikkotehtävän onnistumisesta ikäviin nimeämisiin.

Asukkaiden keskuudessa häätöäänestykseen joutunut Ville on varmasti aiheuttanut ärsytystä uskonnollisilla puheilla. Myös toisenlaisia perusteluja nähtiin, kun Eeva-Leena kertoi Villen vähiten harmistuvan pisteistä.

Timo sai pisteitä siitä, että hänellä on vähiten annettavaa tai koettavaa BB-talossa. Samanlaisia perusteluja sai myös Tuula, mutta hänen pisteensä eivät riittäneet häätöäänestykseen. Silmiinpistävää oli, että Timo ja Kimmo ajattelivat toisistaan hyvin samalla lailla ja he antoivatkin pisteitä toisilleen.

Mira sai pisteitä äänekkyydestään ja hänen vahvasta persoonastaan. Lisäksi tuli ilmi, että sekä Mira että Tarina ovat havainneet olevansa todella erilaisia, joten molemmat muistivat toisiaan nimeämispisteillä.

Muista asukkaista, jotka saivat nimeämispisteitä löytyy muutama mielenkiintoinen havainto. Viikkotehtävän risteilypäällikkönä toiminut Kristian ei ollutkaan nimeämisten ääniharava, vaan asukkaat ymmärsivät hänen roolinsa. Huvittavimmat nimeämispisteet antoi Jukka Kristianille, joka moitti Kristianin paineensietokykyä viikkotehtävässä. Pistää miettimään, että antoiko Jukka todellisuudessa siitä, että hän oli loukkaantunut Kristanille estettyään Jukan ja Eeva-Leenan vehtaamisen viikkotehtävän aikana.

Pelinaisen merkkejä osoitti puolestaan Anu, joka antoi kaksi nimeämispistettä Millalle, koska Millalla on paljon rahnoja. BB-talosta häädetty asukas antaa testamenttaa tällä kaudella jäljelle jääneet rahnansa jollekin talossa olevalle asukkaalle. Anu myönsi pk-huoneessa olevansa kiinnostunut Millan rahnoista, sillä hän uskoo niistä olevan hyötyä myöhemmin.

Nimeämisten perusteella Ville ja Mira keräsivät kuusi nimeämispistettä ja kolmantena häätöäänestykseen joutui Timo viidellä nimemispisteellä. Häätöäänestys on jo käynnistynyt, mutta asukkaille nimetyt asukkaat kerrottiin Big Brother Suomi -ohjelman aikana.

Asukkaat kutsuttiin sohvalle kuulemaan nimeämisten tulokset ja he joutuivat istumaan pitkän tovin ennen kuin Big Brother kertoi tulokset taloon. Kaikkein rennoimmin tulokset näytti ottavan vastaan Ville, joka luultavasti arvasi joutuvansa äänestykseen ja Timo, joka on jo toista kertaa nimettynä. Miralle nimeämistulokset ottivat koville ja hän meni tupakalle purkamaan tuntojaan tulosten julkistuksen jälkeen. Tupakkaringissä Kimmo ja Tuula olivat yllättyneitä tuloksista osittain.

Mira pelkäsi omasta puolestaan, että hän lähtee seuraavana. Hän piti itseään samantyyppisenä kuin Emma, joka häädettiin viime sunnuntaina. Seuraava asukas häädetään BB-talosta tulevana sunnuntaina.

Äänestysohjeet BB-nettisivuilla

Nimeämispisteiden jakautuminen

Artikkelia päivitetty 12.9.2019 kello 23:03: Päivitetty nimeämistulosten julkistuksen jälkeiset tunnelmat.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.