Mathias häädettiin seitsemäntenä BB-talosta - Peliliikkeitä jäi tekemättä

Video: Mathias häädetään BB-talosta. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Sunnuntaina BB-talon joutui jättämään jälleen yksi asukas. Seitsemännen häätöäänestykseen jälkeen BB-talosta häädettiin Mathias.

Neljä asukasta oli joutunut tämän viikon häätöäänestykseen. Nimeämisten perusteella häätöäänestyksessä olivat Salla, Mathias, Nabaz ja Milla. Viikonlopun aikana talossa on käyty runsasta keskustelua torstain nimeämisistä ja siitä, kuinka kuka joutui ja kuka vältti mistäkin syystä häätöäänestyksen.

Salla, Reeo ja Mia ovat olleet viikonlopun tapahtumien polttopisteessä, kun asukkaat ovat yrittäneet selvittää nimeämisten mysteeriä. Viimeisimpänä käänteenä lauantai-illan ja sunnuntaiaamun välisenä aikana Reeolle, Heidille ja Sallalle selvisi, että Mia oli viilannut heitä linssiin, että Sallan liittouma olisi nimennyt Reeoa, vaikka näin ei ollut. Uusimmat tiedot lupaavat mielenkiintoisia käänteitä tulevan viikon juonitteluihin.

Ensin piti kuitenkin selviytyä tämän viikon häätöäänestyksestä, joka päättyi tuttuun tapaan sunnuntain häätölähetyksessä. Ensin äänestyksestä päästettiin turvaan eniten ääniä saanut Nabaz. Heti juontaja Anni Ihamäen kerrottua Nabazin olevan turvassa, Nabaz pomppasi seisomaan sohvalta ja hän tuuletti. Iloinen mies sai onnitteluja muilta asukkailta jatkostaan talossa.

Kolme muuta asukasta jatkoi jännittämistä häätöäänestyksen loppuun, kuka heistä poistuisi talosta. Suoran lähetyksen lopussa asukkaat saivat kuulla, että seitsemäntenä BB-talosta häädetään Mathias. Heti nimensä kuultuaan, Mathias totesi, että hänellä tulee muita asukkaita ikävä. Tämän jälkeen alkoi normaali halauskierros, jonka päätteeksi Mathias poistui BB-talosta.

Mathias piti asukkaille lyhyen puheen ennen poistumistaan ja kehoitti asukkaitaan pitämään "letun levällään, eikä levää letussa", kuten hänen letkautuksistaan saatiin kokea viikkojen aikana. Häädöstä selvinneet Milla ja Salla halasivat toisiaan heti Mathiaksen poistumisen jälkeen ja Milla oli kyyneleet silmissä jäädessään taloon. Asukkaat pohtivat, että Mathias oli vasta puhkeamassa kukkaan ennen häätöään.

Annin häätöhaastattelussa Mathiasta tavallaan harmitti häätö tässä vaiheessa, hänellä oli peliliikkeitä suunnitelmissaan. Talokokemusta Mathias piti kuitenkin mahtavana. Taloon mennessään hänellä oli tietoa, mitä talossa oli tapahtunut ja hän pyrki käyttämään sitä hyväkseen parhaalla mahdollisella tavalla. Liikaa Mathias ei etukäteen halunnut katsoa, vaan antoi mahdollisuuden tutustua asukkaisiin itse.

Mathias halusi ennakkotiedoista hyödyntää asukkaiden välisiä suhteita ja keiden kanssa kannatti liittoutua ja ystävystyä. Uudet olivat Mathiaksen mielestä talossa tulilinjalla ja hän halusi ottaa heidät suojelukseensa ja ottaa uusia hyvin vastaan. Paljon puhuttua "lettua" Mathias kuvasi henkiseksi ja fyysiseksi tunnetilaksi, jonka voi määrittää kukin miten haluaa.

Big Brotherin Mathias toivoo voittavan Sofian tai Lauran. Hän uskoo, että talossa on tulossa draamaa viime aikaisten puheiden perusteella nimeämisiin ja häätöäänestyksiin liittyen. Omasta äänestystuloksestaan hän oli iloinen, ettei kansa ollut täysin kyllästynyt "lettuun" ja haastattelussa Mathias kiitti äänestäjiään.

Lopullisissa äänestystuloksissa Mathias tuli häädetyksi saatuaan 30,2 % annetuista äänistä. Hän hävisi ensimmäisenä turvassa olleelle Sallalle 3,7 prosenttiyksikön erolla. Kolmen viimeisenä mukana olleen joukossa eniten ääniä keräsi Milla, 35,9 % annetuista äänistä.

Mathiaksen häädön jälkeen BB-taloon jäi 14 asukasta.

Big Brother -talosta häädetään Mathias – “Pitäkää lettu levällään” (BB-nettisivut)

Lue myös:
Sinisille nimeämiskilpailun voitto - Nabaz pettyi Lauran päätökseen (29.9.2022)
Nimeämisten tuloksista kuumat keskustelut - Häädöltä pelastetun Reeon nimeäjät kiinnostivat (1.10.2022)
Asukkaat saivat valmentajan alkuviikon koitoksiin - Petra Olli tuli taloon vierailulle (2.10.2022)

Artikkelia on päivitetty 2.10.2022 kello 23.54: Lisätty tunnelmia Mathiaksen häädön jälkeen ja häätöhaastattelun ajatuksia.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.