Asukkaat palkittiin karonkalla onnistuneista näytelmistään

Lumikki-näytelmässä Lumikkia esitti Katja. Kuva: © Nelonen Media.
Lumikki-näytelmässä Lumikkia esitti Katja. Kuva: © Nelonen Media.

BB-talon asukkaat olivat torstaista lähtien harjoitelleet BB-teatterissa näytelmiä. Lauantaina oli H-hetki, kun asukkaiden piti esittää suunnittelemansa ja toteuttamansa näytelmät.

Tuottaja Melodyn johdolla asukkaat harjoittelivat torstaina ensin Punahilkka-näytelmää ja eilen perjantaina asukkaat saivat toteutettavakseen vielä toisen näytelmän, Lumikki ja seitsemän työtöntä. Työttömien määrä näytelmässä tosin tippui matkan varrella neljään tilaajan pyynnöstä, koska Kainuussa ei ole niin huono työllisyystilanne.

Lauantaina aamupäivästä asukkaat pääsivät tekemään vielä viimeiset treenit ennen kenraaliharjoitusta. Asukkaat vetivät kerran läpi Punahilkan, jota oli harjoiteltu pidempään kuin Lumikkia. Tämän jälkeen kahden tunnin harjoitussessiosta oli jäljellä noin 1,5 tuntia, joka pyhitettiin Lumikin harjoituksiin. Esitystä viilattiin vielä kovaan tahtiin ja näytelmä harjoiteltiin läpi useaan kertaan.

Kenraaliharjoitukset olivat vuorossa reilu tunti ennen varsinaisia esityksiä, jossa asukkaat olivat kaikissa roolivaatteissa ja meikeissä ja heillä oli käytössään lavasteiden lisäksi videoseinällä näkyvät taustakuvat. Asukkaat olivat ne itse piirtäneet, jotka skannattiin videoseinälle näkyviksi. Pieniä virheitä lukuun ottamatta kenraalit menivät hyvin läpi ja asukkaat menivät luottavaisina kohti ensi-iltaa - tai BB:n tapauksessa ensipäivää.

Iltapäivällä asukkaat pääsivät esittämään näytelmät kriitikoiden ja tilaajien arvioitavaksi. Ensimmäisenä oli vuorossa Punahilkka-näytelmä ja melkein heti perään Lumikki. Molemmat esitykset menivät ilman havaittavia virheitä, jotka olisivat vaikuttaneet esitysten laatuun.

Punahilkka-näytelmässä näyttelijät jähmettyivät loppukohtauksessa
Punahilkka-näytelmässä näyttelijät jähmettyivät loppukohtauksessa "valokuvaan". Kuva: © Nelonen Media.

Punahilkan käsikirjoitus ei ollut perjantain jälkeen juuri muuttunut, mutta Lumikin kohdalla oli haasteita vielä eilisiltana. Modernissa Lumikki-näytelmässä Lumikki sai kuningattaren hovista potkut, koska kuningatar oli kateellinen Lumikin lahjakkuudelle. Tilanne ei muuttunut potkujen jälkeen, niinpä kuningatar yritti tappaa valeasussa Lumikin myrkkyomenalla. Prinssi pelasti kuitekin Lumikin ja salama syöksi kuningattaren kallionkielekkeeltä kuolemaan.

Jälkimmäisen esityksen esityksen jälkeen koko teatteritiimi koottiin tehtäväalueen lavalle ja Big Brotherin soittamien aplodien säestämänä asukkaat kumarsivat yleisölle Melody eturivissä. Melody kiitteli koko tiimiä ja oli hyvin ylpeä molemmista esityksistä. Vaikka vaikeuksia oli, kuittasi Melody ne taiteilijasielujen oikuiksi, eikä ilman niitä tätä olisi saatu aikaiseksi.

Myöhemmin asukkaat saivat kuulla, että heidän esittämänsä näytelmät olivat Big Brotherin mukaan yleisömenestyksiä ja myös tilaajat olivat tyytyväisiä näkemäänsä. Palkinnoksi tästä asukkaat saivat järjestää itselleen karonkan. Karonkavalmistelut aloitettiin koristelemalla talo, jonka jälkeen Melody ja Samir saivat mennä kioskille hakemaan karonkatarjoiluja.

Karonka aloitettiin alkumaljoilla, jonka jälkeen yllättyneet asukkaat saivat nauttia tarjoiluista. Illan ohjelmistoon kuului myös parhaiden tuotantotyöntekijöiden diplomien jako, kriitikoiden kommentit ja drinkkilippujen jako. Asukkaat spekuloivat, mitä ilta tuo tullessaan ja haaveiltiin mm. saunasta ja alkoholijuomista. Anssi oli sitä mieltä, että Melodylla on tiedossa mitä tulee, joten on parempi odottaa.

Diplomien jaossa parhaaksi lavastajaksi Melody valitsi Juhanin. Paras puvustaja oli Jasmiina, paras ohjaaja oli Ville ja paras käsikirjoittaja Anssi. Näyttelijöistä parhaana naispääosana palkittiin Maiju ja parhaana miespääosana Pekka. Melody totesi, että valinnat olivat vaikeita ja kaikki olivat tärkeitä, vaikka vain yhden diplomia kohden sai valita. Heti diplomien jaon jälkeen asukkaat saivat nähdä olohuoneen televisiosta kriitikoiden kommentteja, jotka olivat kaiketi katsojien oikeita some-kommentteja nimettöminä.

Asukkaiden alkoholitoiveisiinkin vastattiin, kun kukin sai neljä drinkkilippua mietoihin alkoholijuomiin karonkassa. Näytelmäkaronkka alkoi iloisissa tunnelmissa rankan rupeaman jälkeen.

Katso Punahilkka-näytelmä:

Video: Taltiointi asukkaiden Punahilkka-näytelmästä. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Katso Lumikki-näytelmä:

Video: Taltiointi asukkaiden Lumikki-näytelmästä. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

Lue myös:
Punahilkka-näytelmästä moderni versio, panoksena karonkka lauantaina (7.10.2021)
Punahilkan harjoitukset edistyivät, toinen näytelmä työn alle (8.10.2021)

Artikkelia on päivitetty 9.10.2021 kello 20.59: Lisätty videot näytelmien tallenteisiin.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.