BB-festareiden bändit esittäytyivät, käki sai kaverilintuja avukseen

Lassesta tuli Jasmiinalle kaverilintu flamingo. Kuva: © Nelonen Media.
Lassesta tuli Jasmiinalle kaverilintu flamingo. Kuva: © Nelonen Media.

Kahdeksas kauppatehtävä eteni tiistaina bändien esittelyihin. Illemmalla Jasmiina sai apuvoimia BB-käkenä toimimiseen kaverilintukellojen muodossa, kun kaksi asukasta tuli hänen kanssaan kelloa vahtimaan.

Asukkaat olivat koko päivän treenanneet tekemiään kappaleitaan vuorollaan tehtävähuoneessa, joka toimi bändien treenikämppänä. Silloin, kun ei ollut harjoitusvuorossa, asukkaat viilasivat biisejään talon puolella lukemalla tekstejä ja kuuntelemalla puhelimesta taustamusiikkia.

Esiintymisen lisäksi bändit tarvitsivat tietysti myös brändin, joka piti luoda. Big Brother toimitti asukkaille rekvisiittaa, jolla he etsivät itselleen pukeutumistyylin, valmistavat julisteen bändilleen ja keksivät bändille hashtagit ja bändin jäsenille lempi- tai artistinimet. Aikaa oli vajaat pari tuntia ja kaikki muut paitsi glam-rock-bändi sai tehtävän ajoissa valmiiksi, mutta glam-rock-bändi teki töitä viime sekunnille, eli kello 20:n käen kukuntaan saakka.

Glam-rock-bändillä oli hieman enemmän väittelyä, miten edetä tehtävissä, joka toi Jasmiinalle mieleen reilun viikon takaisen kalenteritehtävän, jossa sinisellä joukkueella oli ristiriitoja tuon tehtävän tekemisessä. Nykyisessä glam-rock-bändissä on suuri osa entisestä sinisestä joukkueesta. Kaikki bändit saivat kuitenkin esittelynsä valmiiksi ja bändit pääsivät esittelemään itsensä.

Glam-rock-bändi on nimeltään Roxanna's X Lovers. Bändiin kuuluivat Miss Libby Lover (Melody), McSuffleBuffle Lover (Taavi), NotSoTaipale Lover (Lasse) Mr. Leopard Lover (Samir) ja Hugo Smith, eli Hugo Lover (Juhani). Jokaiselle bändille piti luoda oma tarina.

Esittelyssä glam-rock-bändi Roxanna's X Lovers. Kuva: © Nelonen Media.
Esittelyssä glam-rock-bändi Roxanna's X Lovers. Kuva: © Nelonen Media.

Melody kertoi, että Roxanna oli Libby Loverin ex-paras ystävä ja kolme miestä ovat Roxannan ex-rakastajia. Kun Sleepy Loverin ja Roxannan ystävyys "räjähti", hän kuuli, että miehet ovat lahjakkaita artisteja ja muodosti heidän kanssaan bändin. Hugo Lover on Roxannan ex-putkimies, koska heiltä puuttui basisti.

Iskelmä-country-bändi on Humppa-Huuhtojat. Bändin jäseniä ovat Kahvi-Kari (Anssi), Savu-Masa (Aki), Liike-Lasse (Sami) ja Kerma-Pera (Ville). Anssin kertoman perustamistarinan mukaan bändi perustettiin vuonna 1946, kun he menivät Lemmenjoelle yhdessä veneessä. Heitä ei yhdistänyt muu kuin tekemättömyys ja musiikki ja he päättivät, että tekevät musiikkia samalla, kun menevät Kryptolaaksoon ja heistä tuli tovereita.

Esittelyssä iskelmä-country-bändi Humppa-Huuhtojat. Kuva: © Nelonen Media.
Esittelyssä iskelmä-country-bändi Humppa-Huuhtojat. Kuva: © Nelonen Media.

Räp-bändissä, jonka nimi on JMP, jäsenet ovat Fät Nöyrä (Pekka), MäkFlurry (Minna), MC Käki (Jasmiina). Pekka kertoi bändin syntytarinaksi, sen että MäkFlurry ja MC Käki muuttivat Fät Nöyrän luokse ja he päättivät perustaa räp-bändin, josta tuli Suomen paras. Nyt he ovat menossa BB-festareille hyväntekeväisyyskeikalle. JMP-bändin nimen merkitys jätettiin yksityisyyssyistä salaisuudeksi.

Esittelyssä räp-bändi JMP. Kuva. © Nelonen Media.
Esittelyssä räp-bändi JMP. Kuva. © Nelonen Media.

Esittelyjen jälkeen bändit jatkoivat harjoituksiaan.

Pekka ja Lasse kaverilinnuiksi Jasmiinalle

Eilisillasta lähtien BB-talossa tasatunnein häädetyn perinnön vuoksi kukkunut Jasmiina-käki sai myöhemmin illalla apuvoimia kellonajan kertomiseen. Koska viime yönä käellä oli kukkuminen sujunut huonosti, päätti Big Brother varmistaa, että tuleva yö sujuu paremmin. Jasmiina pistettiin valitsemaan itselleen kaksi apuria, kaverilintukelloja.

Kaverilintukellot osallistuvat omilla luontaisilla lintuäänillä ajan ilmoittamiseen tasatunnein yhdessä käen kanssa. Käki kavereineen saa käyttää myös kelloa ja kertoa ajasta toisilleen. Mikäli ajan ilmoittaminen ei tänäkään yönä onnistu, voidaan kaverilintukelloiksi nimittää lisää asukkaita.

Jasmiina kysyi ensin vapaaehtoisia apureiksi, mutta hän joutui itse lopulta valitsemaan kaksi asukasta kanssaan valvomaan. Jasmiina valitsi Pekan ja Lassen. Taavi oli tyytymätön Jasmiinan Lassen valintaan. Taavin mielestä Lassea ei olisi pitänyt valita, koska Lasse ei ole saanut talossa mitään hyvää. Jasmiina ei ymmärtänyt Taavin purkausta ja ihmetteli, miksei hän tullut sanomaan sitä hänelle suoraan, vaan jutteli siitä ensin muille. Taavi pyysi myöhemmin tilannetta anteeksi.

Pekka ja Lasse saivat varastohuoneesta pingviinin ja flamigon asut. Heti asut saatuaan lintukolmikko mietti, mitä ääniä uudet lintukaverit ääntelevät ja he harjoittelivat niitä. Tämä aiheutti kovan mölyn olohuoneeseen hetkeksi. Äänet pääsivät myös tositoimiin, kun koko kolmikko pääsi ilmoittamaan ensimmäistä kertaa kello 23:n tasatunnin.

Pikku hiljaa bänditreenit alkoivat olla päätöksessään tiistaina ja asukkaat alkoivat valmistautua yöpuulle ja yön lintukonserttiin.

Lue myös:
Asukkaiden bändit harjoittelevat festarikeikalle - Katsojat päättävät kauppatehtävän onnistumisen (25.10.2021)
Nooran kosto taloon häädetyn perintönä - Jasmiinasta BB-talon käki (25.10.2021)
Bändit hioivat laulujen sanoituksia, Jasmiina-käki ei kukkunut yöllä (26.10.2021)


Tulosta   Sähköposti