Asukkaiden biisi on esitystä vaille valmis - Saara Aalto valmisti asukkaita myös henkisesti

Tuula eläytyi Saaran pitäessä asukkaille itseluottamusharjoitetta. Kuva: © Nelonen Media.
Tuula eläytyi Saaran pitäessä asukkaille itseluottamusharjoitetta. Kuva: © Nelonen Media.

BB-talon asukkaat osallistuivat perjantaina ja lauantaina Saara Aallon pitämälle biisileirille. Lauantaina oli vuorossa Saaran ja asukkaiden tekemän biisin esitys suorassa lähetyksessä.

Perjantaina asukkaat harjoittelivat ahkerasti Saaran johdolla biisileirillä. Harjoiteltuaan ensin hieman laulutekniikkaa, he miettivät sanoja lauluun ja illalla alkoivat lauluharjoitukset. Myöhään iltaan kestäneet harjoitukset päättyivät muutamaan läpivetoon, joiden jälkeen asukkaat saivat painua unille.

Nabazilla näytti olevan suurimpia haasteita laulutehtävän suorittamisessa. Hän pelkäsi, että hän jäätyisi täysin suorassa lähetyksessä ja uskoi hänelle tulevan jopa paniikkikohtauksen. Ilmeisesti Nabaz oli neuvotellut Big Brotherin kanssa, ettei hänen välttämättä tarvitse laulaa, kunhan on vain muiden asukkaiden mukana.

Vaikeuksistaan tehtävää kohtaan Nabaz keskusteli esimerkiksi Tuulan ja Mian kanssa, jotka yrittivät tsempata miestä ja ymmärsivät, mistä kenkä puristaa. Nabaz sanoi, että hänellä oli hyvä fiilis tehtävän alkaessa, mutta laulaminen suorassa lähetyksessä ahdisti. Nabaz kertoi ongelmistaan myös Saaralle, joka oli ymmärtäväinen Nabazia kohtaan.

Lauantaina harjoitukset kohti illan esitystä jatkuivat. Aamutoimien jälkeen asukkaat Saaran johdolla keskittyivät läpivetoihin, joihin Saara antoi vinkkejä, miten hioa esitystä. Toisessa harjoitussessiossa esitystä vedettiin jo sillä ajatuksella, että kyseessä olisi live-esitys. Ainakin vielä tässä vaiheessa esitykseen mahtui pikkuvirheitä ja sanojen unohduksia, mutta aikaa oli vielä jäljellä. Nabaz tuntui olevan harjoituksissa täysillä mukana ja hän osallistuisi esitykseen omalla osuudellaan normaalisti.

Asukkaat kenraaliharjoituksessa tehtäväareenalla. Kuva: © Nelonen Media.
Asukkaat kenraaliharjoituksessa tehtäväareenalla. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaat pääsevät vielä tekemään kenraaliharjoituksen tehtäväareenalle, jossa laulu esitetään suorassa lähetyksessä. Tehtäväareenalla asukkaat esiintyvät kunnon lavalla, jossa heillä on käytössään neljä erillistä mikrofonia. Jo taloharjoituksissa asukkaat ovat päässeet harjoittelemaan kahdella mikrofonilla.

Hieman ennen iltaviittä asukkaat pääsivät tekemään kenraaliharjoituksen tehtäväareenalla. Areenalle oli rakennettu lava, johon kaikki asukkaat mahtuivat riviin ja lavan päädyssä Saara soittaa koskettimia. Asukkaat tekivät järjestäytymisen jälkeen ensimmäiset harjoitusvedot, jonka jälkeen oli eräänlaisen itseluottamusharjoitteen aika.

Saara veti asukkaille harjoitteen, jossa oli tarkoitus kasvattaa heidän itseluottamustaan illan esitystä varten. Asukkaat tuntuivat pitävän harjoitteesta ja sille skeptinen Miikkakin lämpeni. Kaikkein intensiivisimmin harjoitteen otti Tuula, joka varsin näkyvästi käsillään toteutti harjoitetta.

Itseluottamusharjoitteen jälkeen asukkaat vetivät vielä useamman vedon biisistään ja välillä Saara antoi asukkaille vinkkejä, miten vielä parantaa esitystä. Asukkaat olivat myös aktiivisina kysymään, jos jokin heitä askarrutti tai he itse halusivat parantaa omaa lauluaan.

Kenraaliharjoituksen päätyttyä asukkaat palasivat taloon ja he alkoivat valmistautua H-hetkeen, joka on myöhemmin tänään suorassa lähetyksessä.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.