Salatehtävän toteutus järkytti yöllä talossa - Sofia itki hätäkuulutuksen paljastuttua hämäykseksi

Mia ja Sofia puhuivat yön tapahtumista aamulla. Kuva: © Nelonen Media.
Mia ja Sofia puhuivat yön tapahtumista aamulla. Kuva: © Nelonen Media.

Viime yönä BB-talossa Big Brother oli antanut salatehtävän asukkaiden pelottelemiseksi. Salatehtävä muuttui luonteeltaan järkyttäväksi, kun talossa kuulutettiin asukkaan hätäkuulutus hämäystarkoituksessa.

Katsojat olivat saaneet äänestää Reeon ja Mian salatehtävän tekijöiksi. Heidän tehtävänään oli saada asukas tai asukkaat pelästymään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. He miettivät muiden mentyä nukkumaan, miten he toteuttasivat salatehtävän ja heillä oli muutama suunnitelma.

Ensimmäisessä suunnitelmassa Reeolla ja Mialla oli kaiketi tarkoitus pelästyttää Laura kutsumalla hänet Mian "kuulemia" ääniä pihalta. Mia huijasi, että hän kuuli erilaisia ääniä pihalta. Reeon oli tarkoitus pelästyttää Laura hänen tultuaan päiväkirjahuoneesta, mutta suunnitelma epäonnistui Milenan herättyä myös.

Toisella kerralla Reeo ja Mia toteuttivat suunnitelman, jossa he saivat Big Brotherilta apua. Reeo oli piiloutunut porealtaan taakse ja Mia makasi terassilla näytellen kaatunutta. Kun he olivat paikoillaan, Big Brother kuulutti taloon ns. hätäkuulutuksen, joka tarkoittaa asukkaan nimen toistamista putkeen.

Video: Mia ja Reeo suunnittelevat salatehtävää. Jos upotus ei näy, voit katsoa sen myös tästä. Lähde: Twitter (video Nelonen Media).

Makuuhuoneessa nukkuneet muut asukkaat heräsivät nopeasti ja ryntäsivät ulos makkarista etsimään Miaa. Hetkessä he löysivät Mian makaamasta pihalla ja hätääntyneet asukkaat menivät katsomaan häntä. Ensimmäisten joukossa paikalle tullut Laura huusi hätääntyneenä.

Asukkaiden tultua paikalle Reeo nousi esiin porealtaan takaa ja huusi, hyppi ja pomppi asukkaiden edessä toivottaen hyvää halloweenia. Samalla Mia nousi ylös naurahdellen, ettei hänellä ole mitään hätää. Suuri osa asukkaista pelästyi Reeoa, mutta suurin järkytys oli se, mitä Mialle oli tapahtunut.

Video: Asukkaat herätetään hämäyshätäkuulutuksella salatehtävää varten. Jos upotus ei näy, voit katsoa sen myös tästä. Lähde: Twitter (video Nelonen Media).

Laura oli silminnähden järkyttynyt ja Mia lohdutti naista välittömästi selittäen, mistä oli kyse. Mia ei kertonut, että kyseessä oli salatehtävä, vaan "palvelus Isoveljelle". Vielä pahemmin tilanteesta järkyttyi Sofia, joka itki yön aikana useaan otteeseen ja Big Brother kutsui häntä useaan kertaan päiväkirjahuoneeseen. Lähes kaikki kävivät yön aikana pk-huoneessa, mutta Sofia useiten.

Osa asukkaista meni takaisin nukkumaan, mutta osa jäi puimaan tilannetta ruokapöydän ääreen. Tuula oli ärsyyntynyt tilanteesta, eikä kuolemalla pitäisi hänen mukaansa tällä tavalla leikkiä, kun hätäkuulutus osoittautui hämäykseksi. Häntä harmitti myös, että tällaisen yön jälkeen häntä odottaa häätöäänestys.

Tuulan kanssa samaa mieltä olivat Milena ja Laura, jotka pohtivat, että hätäkuulutuksen käyttäminen tällaiseen saattaa heikentää sen tehoa tositilanteessa. Mia ja Reeo selittivät, että he eivät saaneet kertoa kaikkea ja he toivoivat, että kaikki selviää asukkaille myöhemmin ja, että kaikki tekeminen on ollut vaivan arvoista.

Tilanteen purkaminen vei jonkin verran aikaa, eikä kaikki asukkaat saaneet heti unta. Järkytys, ärsytys ja helpotus vaihteli asukkaiden tunnetiloissa. Vaikka Sofia pelästyi Mian takia, oli hän helpottunut, ettei oikeasti tapahtunut mitään ja Mia oli kunnossa.

Aamulla asukkaat saivat nukkua hieman pidempään. Sofia, Mia ja Nabaz olivat nukkuneet sohvalla, joista myös Nabaz oli pelästynyt tilannetta ja hän oli jo miettinyt ensiapua, miten sitä pitäisi antaa. Herätyksen jälkeen asukkaiden tunnelmat olivat jo tasaantuneet ja asiasta pystyi jo hieman naureskelemaan.

Mia, Sofia ja Nabaz nukkuivat loppuyön sohvilla. Kuva: © Nelonen Media.
Mia, Sofia ja Nabaz nukkuivat loppuyön sohvilla. Kuva: © Nelonen Media.

Esimerkiksi Miikka oli hyvillään, ettei mitään tapahtunut. Asukkaat myös miettivät, kuinka nopeasti asukkaat reagoivat kuulutukseen miettiessään tilanteen hyviä puolia. Tuula tuntui olevan yhä allapäin, eikä hän esimerkiksi näyttänyt juttelevan juuri Mian kanssa.

Sofia ja Laura näyttivät olevan jo paremmalla tuulella ja Mia kiitteli ainakin Sofiaa, kuinka hyvä ystävä hän on, kun ymmärtää Miaa tämän jälkeen. Mia ja Reeo kertasivat yön tapahtumia asukkaiden hoitaessa aamutoimiaan. Useimmat asukkaat olivat aamulla ymmärtäväisiä Miaa ja Reeoa kohtaan, kun kellekään ei sattunut mitään ja yöllisille tapahtumille ja reaktioille jo naurettiin.

Big Brother ei ole paljastanut julkisesti viime yön salatehtävää tai sen tulosta. Asukkaat ovat jatkaneet käymistä päiväkirjahuoneessa aamupäivän aikana.

Tuotanto pahoitteli virhearviotaan - Hätäkutsua ei olisi pitänyt käyttää yöllä (30.10.2022)

Artikkelia on päivitetty 30.10.2022 kello 14.45: Korjattu sana hätäkutsun hätäkuulutukseksi ja lisätty linkki tuotannon pahoitteluartikkeliin.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.