Mia ja Aleksi ovat seuraavat uudet asukkaat - Menevät maanantaina taloon

Big Brother Suomi -logo. Kuva: © Nelonen Media.
Big Brother Suomi -logo. Kuva: © Nelonen Media.

Alkukarsintavaihe jatkuu kiihkeänä BB-talossa, kun Talo saa maanantaina jälleen uusia asukkaita. Asukkaat ovat hädin tuskin toipuneet edellisillan häädöstä, kun Mia ja Aleksi astelevat maanantaina taloon.

Daiyana häädettiin sunnuntai-iltana talosta ja maanantai-iltapäivänä kaksi uutta asukasta menee taloon. Sunnuntain häätölähetyksen lopussa paljastettiin, että taloon menee yksi nainen ja yksi mies, Mia ja Aleksi.

Mia kuvasi itseään esittelyvideolla junttibimboksi, joka on kiltisti kiero savolainen. Hän on 26-vuotias media-alan yrittäjä Helsingistä. Nainen kertoi, että hän on luova persoona ja hyvä valehtelemaan. Miaa ärsyttää tyhmät ihmiset, jotka eivät perusteluiden jälkeenkään pysty muuttamaan mielipiteitään. Omasta mielestään Mia tuo taloon keskusteluja, joissa hän osaa esittää aina kysymyksen "miksi".

Aleksi on 21-vuotias uimaopettaja ja luokanopettajan sijainen Huittisista. Hän on omasta mielestään hyvä puhumaan ja aikoo voittaa BB:n ihmiset hurmaamalla. Aleksi sanoo lukevansa hyvin ihmisiä ja on positiivinen mammanpoika. Aleksi kertoo esittelyvideollaan ottelevansa 10-ottelussa SM-tasolla.

Uudet asukkaat astelevat BB-taloon maanantaina iltapäivällä. Talossa oleville 12 asukkaalle tätä tietoa ei ole kerrottu. On hyvä huomata, että BB-talon makuuhuoneessa on vain 12 sänkyä ja sinne on siis huomenna menossa kaksi asukasta lisää.

Daiyana häädettiin toisena BB-talosta - Ei tullut surullinen fiilis (11.9.2022)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.