Ruokaisana päivänä nimetyt julki asukkaille, Miikan tilanne puhututti

Tuula ja Miikka keskustelevat. Kuva: © Nelonen Media.
Tuula ja Miikka keskustelevat. Kuva: © Nelonen Media.

Bileiden jälkeinen aamu valkeni talossa brunssilla ja myöhemmin Big Brotherin tarjoamalla illallisella. Puheita päivän aikana nähtiin monenlaisia, mutta ylivoimaisesti eniten puhetta aiheutti Miikan joutuminen häätöäänestykseen.

Perjantaina BB-talo oli saanut kaksi uutta asukasta ja sen kunniaksi asukkaille järjestettiin tervetulojuhlat. Viimeiset juhlijat könysivät petiin aamukahden jälkeen ja ensimmäiset olivat jo ylhäällä aamukahdeksan jälkeen. Yllätys ei ollut, että yksi ensimmäisistä hereillä oli Kirsi, joka on monena aamuna ollut mukana keskusteluissa ennen virallista herätystä.

Lauantaina herätys suoritettiin musiikilla, joka oli asukkaille tuttu liikuntatunnin tunnusmusiikki. Tällä kertaa asukkaiden ei tarvinnut lähteä suoraan sängystä kuntoilemaan, vaan Big Brother tarjosi asukkaille tarpeet brunssia varten. Ohjeistuksen saatuaan asukkaat alkoivat valmistaa brunssia ja rauhallisesti he saivat sen heti perään nauttia.

Nimeämistuloksissa yllätys

Päivällä asukkaat saivat kuulla toivomansa uutiset nimeämisistä. Häätöäänestys käynnistyi jo eilen, mutta asukkaat eivät vielä tienneet, ketkä ovat häätöäänestyksessä. Ruzbeh tuuletti kuultuaan nimensä ja Tuulan katse kiersi sohvaryhmän läpi hymyssäsuin, kun BB kuulutti hänen nimensä. Jerry ei ollut kummissaan nimensä kuulemisesta, mutta viimeisenä tulleen Miikan nimi aiheutti huokailuja asukkaissa.

Asukkaat olivat ymmällään, sillä heidän kaavailuissaan Miikan ei olisi pitänyt olla häätöuhan alla. Pian kuitenkin selvisi, että Heidi ja Aleksi olivat vaihtaneet Heidin pois häätöäänestyksestä ja laittaneet Miikan tilalle. Heidillä ja Aleksilla oli paljon selitettävää, miksi he tekivät juuri näin.

Etenkin Heidin liittolaiset "roomalaisissa" ihmettelivät ja puhuivat Miikan bussin alle heittämisestä. Miikka itse oli ainakin ulospäin ymmärtäväinen niin Aleksille kuin Heidille, kun hän heidän kanssaan keskusteli. Heidi ja Aleksi saivat selitettyä, että Miikka valittiin, koska he uskoivat, ettei Miikka ainakaan sunnuntaina putoa. Heidin itsensä pelastaminen ymmärrettiin täysin.

Kun Heidi ei ollut paikalla Reeo, Miikka ja Ruzbeh puhuivat pihalla, että Heidi petti heidät hieman. He aikovat katsoa, kuinka huomisessa häädössä käy ja pitivät itsekin Miikan mahdollisuuksia hyvinä. Myös Miikka uskoi, ettei ole huomenna lähdössä. Reeo kuitenkin pohti, että Heidi on tilanteesta riippuen mahdollista uhrata keskiviikon asukashäädössä.

Heidin ja Aleksin valinnat hämmensivät myös muita asukkaita ja yllättävästä päätöksestä puhuttiin pitkin päivää ympäri taloa. Heidin vaihtoehtona häätöäänestykseen ollut Sofia, oli jopa hieman suuttunut Heidille, koska Heidi oli "heittänyt bussin alle" liittolaisystävänsä Miikan. Sofia kuitenkin ymmärsi päätöksen, kun hän oli saanut alkuillasta juteltua Heidin kanssa kahdestaan makuuhuoneessa.

Heidi selittää Sofialle häätöäänestysvalintojen taustoja. Kuva: © Nelonen Media.
Heidi selittää Sofialle häätöäänestysvalintojen taustoja. Kuva: © Nelonen Media.

Vaikka Miikka joutui häätöäänestykseen saamatta yhtään nimeämispistettä, eniten häätöäänestykseen joutuminen harmitti kuitenkin Tuulaa. Päästyään pois olohuoneesta Tuula kyynelehti ydinjoukkonsa keskellä terassin sohvalla, jonka reunoilla istuivat Nabaz ja Sofia. Tuula kritisoi etenkin Heidiä kaksinaamaisuudesta, kuinka kasvotusten hänelle oltiin hyvää pataa, mutta sitten annetaan pisteitä.

Tuula yritti päivän aikana selvittää, keneltä hän sai nimeämispisteitä, mutta kaikilta hän ei saanut vastauksia. Esimerkiksi Rooma-liittoumalta hän kysyi, keiden he arvelivat antaneen Tuulalle pisteitä, mutta he antoivat yleisluontoisen vastauksen "kaikilta" ja ainakin yhtenä nimenä mainittiin Jerry. Todellisuudessa "roomalaiset" olivat sopineet, että Tuula on toinen asukas, jolle he antavat pisteitä.

Häätöäänestyksessä, jossa katsojat päättävät, kuka lähtee, on Tuula toista kertaa. Se, että hän on talossa tulilinjalla, otti selvästi koville. Omat Nabazin ja Sofian johdolla yrittivät tsempata naista ja myöhemmin Miikka kävi ilmeisesti hakemassa irtopisteitä ja ainakin näytti saavan jonkinlaisen luottamuksen Tuulan suhteen.

Puheiden pulputusta illallisella

Juonittelu keskeytyi illallisen ajaksi, kun Big Brother oli tilannut taloon kolmen ruokalajin aterian. Illalliseen liittyi tehtävä, jossa jokaisen asukkaan kerrallaan piti puhua taukoamatta Big Brotherin antamasta aiheesta. Mikäli puhe keskeytyy, asukas saa varoituksen ja kolmesta varoituksesta illallinen on ohi.

Kun ruoat olivat lautasella, tehtävä alkoi. Aiheet vaihtelivat iskurepliikeistä inttitarinoihin ja intersektuaalisen feminismiin. Useimmissa aiheissa jutun keksimisessä oli suuria vaikeuksia ja Nabazin kertomus iskurepliikeistä nauratti asukkaita eniten. Mia pääsi loistamaan, kun hän selitti miten selfie otetaan, mutta valitettavasti illan luontevin esitelmä jäi kesken, kun siirryttiin jo seuraavaan aiheeseen.

Tehtävän aikana asukkaat keräsivät kaksi varoitusta, mutta siinä vaiheessa asukkaat olivat jo syöneet illallisen. Juttu soljui joten kuten tämänkin jälkeen ja lopulta Big Brother vapautti asukkaat tehtävästä ilmoittamalla sen päättyneeksi. Kovin pitkään asukkaat eivät tehtävää puineet, tuoreeltaan toki muutaman sanan siitä vaihtoivat.

Lauantai-ilta jatkui pääosin jutustellen.

Ruzbeh, Tuula, Jerry ja Miikka joutuivat neljänteen häätöäänestykseen - Miikka vaihdettiin häätöuhan alle (16.9.2022)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.