6. kausi (2010)
BB:n kuudes tuotantokausi nähtiin Subilla tuttuun tapaan elo-marraskuussa. Kuudes kausi käynnistyi 24. elokuuta 2010 ja se päättyi Finaaliin 28. marraskuuta 2010.
Kuudenneksi kaudeksi BB-tuotanto muutti kokonaan uusiin tiloihin Espoossa. Vanhat Kivenlahden studiot jäivät taakse, kun Espoon Kiloon rakennettiin aivan uusi BB-talo studioineen. Uuden talon valloitti avauspäivänä 13 uutta asukasta, joita täydennettiin tasaiseen tahtiin kauden aikana. Kaikkiaan uudessa BB-talossa nähtiin kauden aikana 28 asukasta.
Alkuperäisasukkaat olivat aluksi asukaskokelaita, joiden oli ansaittava täysivaltaisen asukkaan status. Status saavutettiin mysteerisen kokelaskouluttajan johdolla suoritettujen tehtävien avulla. Ensimmäisen viikon lopussa ratkesi katsojaäänestys, jossa tv-katsojat äänestivät, ketkä asukaskokelaista ansaitsevat täysivaltaisen asukkaan statuksen. Vain 11 asukasta 13:sta sai jatkaa elämäänsä BB-talossa ensimmäisen viikon jälkeen.
Talossa nähtiin myös viisi uusvanhaa asukasta, eli aiemmilta kausilta tuttuja BB-asukkaita. Aluksi Nino, Niko N., Marianna, Niko S. ja Henna asuivat kolme päivää BB-talon salatilassa muiden asukkaiden siitä tietämättä, kunnes he siirtyivät talon puolelle muiden asukkaiden seuraan. Lopulta tv-katsojat äänestivät uusvanhoista kaksi, jotka saivat jatkaa talossa viiden päivän jälkeen. Äänestyksessä sala-asukkaista täysivaltaisiksi asukkaiksi ylennettiin Nino ja Niko N.
Asukasvaihto toteutettiin Suomen BB:ssä jo kolmatta kertaa peräkkäin. Vaihto tehtiin tällä kertaa Eurooppaan, Sloveniaan. Suomen edustajaksi valittiin Niko N. ja Suomeen saapui Sandra Slovenian julkkis-BB:stä. Suomalaisasukkaiden tehtävänä oli huijata Sandraa suomalaisperinteiden kanssa esittelemällä vaihtoasukkaalle väärää, mutta uskottavaa Suomi-kuvaa. Huijaus oli asukkaiden viikkotehtävä, joka onnistui.
Ilman häätöäänestystä talosta joutuivat poistumaan Esa-Tapio, Ville, Paul ja Hannu. Esa-Tapio poistui talosta salatehtävän onnistuttua, kun hänen ja tyttöystävänsä Riikka onnituivat olemaan talossa viikon seurustelunsa paljastumatta. Esa-Tapio ei ollut innoissaan olosta BB-talossa ja hän poistui heti, kun salatehtävän onnistuminen selvisi. Ville poistettiin talosta sopimusrikkomuksen vuoksi hänen paljastettuaan asukkaiden saaman päivärahan suuruuden 24/7-palvelussa ja Hannu poistettiin sääntörikkomuksen vuoksi läpsäistyään kasvoille sammumisen rajamailla ollutta Marikaa eräissä bileissä. Paul jätti BB-talon ilman häätöäänestystä luovutettuaan henkilökohtaisten syiden perusteella (BB poisti talosta).
Kuudennen kauden finalistit varmistuivat hieman eri tavalla kuin aikaisempina vuosina. Toiseksi viimeisenä sunnuntaina häädettiin vain Elisabet ja lopullinen finaalinelikko kuudesta asukkaasta ratkesi semifinaaliäänestyksessä, joka päättyi viimeisen viikon torstaina. Semifinaaliäänestyksessä talon joutuivat jättämään Petri ja Noora ja finaalinelikon muodostivat Marika, Nino, Niko N. ja Eetu.
Marika finaalinelikon ainoa alkuperäisasukas, joka asui talossa kauden alusta loppuun. Nino ja Niko N. olivat uusvanhoja, jotka saivat olla valossa 89 päivää ja Eetu kesken kauden tullut asukas, joka ehti olla talossa noin seitsemän viikkoa. Voittajaäänestyksessä Big Brother -voittajaksi julistettiin Niko N. Marika tuli toiseksi, Nino kolmanneksi ja Eetu neljänneksi.
Big Brotherin suosio taittui kuudennen kauden aikana. Vaikka kausi käynnistyi ennätyslukemilla, ohjelman katsojamäärät kääntyivät laskuun jo alkukaudesta. Ensimmäistä kertaa Suomen BB:n historiassa uusi kausi ei lyönyt edellisen kauden lukemia, eikä Finaali tehnyt Subin uutta katsojaennätystä. Kuudennen kauden Finaalin päätteeksi ei ilmoitettu BB:n jatkosta Suomessa, kuten on tehty aikaisempina vuosina. Ilmassa oli huhuja, että Sub haluaisi kilpailuttaa BB:n tuotannon.
Heikompien katsojalukujen lisäksi BB:tä kritisoitiin mm. tylsän näköisestä talosta ja lukuisista teknisistä ongelmista. Tekniset ongelmat häiritsivät niin katsojien kuin asukkaidenkin elämää. Katsojat joutuivat kärsimään ajoittain pätkineestä 24/7-palvelun lähetyksestä, joka johtui BB-talon sähkökatkoista. Asukkaat taas joutuivat tulemaan toimeen vesiputkiongelmista ajoittaisten hajuhaittojen ja värillisen veden muodossa. Loppukaudesta talon lämmityksen kanssa oli myös ongelmia, kun aikaiset pakkaset yllättivät eteläisen Suomen. Asukkaat joutuivat värjöttelemään viileissä sisätiloissa, etenkin makuuhuoneessa ja päiväkirjahuoneessa, jotka olivat kaiketi pahimmat paikat.
Ohjelmat: Big Brother Suomi alkaa!, Big Brother, Big Brother Extra, Big Brother Talk Show, Big Brother Finaali, Big Brother Game, Big Brother: Asukkaaksi taloon?, Big Brother: Voittajan viikko.
Juontajat: Susanna Laine (Talk Show, Kickoff ja Finaali), Elina Viitanen (TalkShow, Kickoff, Finaali, BB Extra).
Kotisivut: www.sub.fi/bigbrother2010.