Kausi 2010

Uutisia Suomen Big Brotherin kuudennelta kaudelta vuodelta 2010. Tuoreimmat uutiset löytyvät täältä.

Asukaskokelaiden testaus alkoi

Keskiviikkoiltana tehtäväalueelle häädetyt asukaskokelaat joutuivat torstaina ensimmäisen tulikokeeseensa. Päiväohjelmaan kuului niin ryömintää kuin ällöjuomien juomista.

Asukaskokelaat olivat yöpyneet tehtäväalueen katetulla laverilla makuupusseissaan, kuka paremmin, kuka huonommin. Esimerkiksi Satu ei pystynyt nukkumaan kovinkaan paljon, koska...

Kickoff-lähetys ennätyslukemiin

Big Brother kiinnostaa edelleen suomalaisia. Keskiviikkona Subilla käynnistynyt tosi-tv -sarja keräsi Kickoff-lähetyksellään kaikkien aikojen ennätyksen avauslähetykselle.

Subin keskiviikkoinen Big Brother 2010 alkaa! -lähetys keräsi keskimäärin 628 000 katsojaa, mikä on kaikkien aikojen ennätys avauslähetyksissä. Viime vuonna avauslähetystä se...

Äkkilähtö tehtäväalueelle, bileet päättyivät yllättäen

Suomen Big Brotherin toinen päivä valkeni bileiden jälkeisessä tokkurassa. Päivä lähti käyntiin kuitenkin hyvin ja alkuillasta asukaskokelaat pääsivät jo toisiin bileisiinsä, mutta sen jälkeen tahti muuttui.

Bileyön jälkeen oli ensimmäinen aamu uudessa talossa uusien asuintoverien kanssa. Kenelläkään ei ollut suurempaa krapulaa tai edes moraalista d...

Asukkaat ovat kokelaita, sunnuntaina lähtee kaksi! - päivitetty 25.08.2010, 01:17

Big Brother sekoittaa tuoreen kauden pakkaa heti alusta lähtien. Heti ensimmäisenä päivänä ilmoitettiin katsojille, että asukkaat joutuvat tällä viikolla ansaitsemaan paikkansa talossa tai jättämään sen.

BB-nettisivuilla uutisointiin pian uusien asukkaiden muuttamisen jälkeen, että ensi sunnuntaina BB-talosta poistuu peräti kaksi asukasta. Katsojat...

Big Brother 2010 alkoi! - päivitetty 24.08.2010, 23:39

Suomen kuudes Big Brother -kausi käynnistyi Espoossa tiistaina. Ensimmäisenä iltana uuden BB-talon asutti kaikkiaan 13 uutta asukasta. Samalla nähtiin myös upouusi BB-talo.

Ensimmäisenä talon astui 19-vuotias Mia Helsingistä. Yksi kerrallaan asukkaat saapuivat täysin uuteen paikkaan rakennettuun BB-taloon, kunnes tuli 13. asukkaan vuoro. Viimeisenä...

Viralliset BB-sivut avautuivat - päivitetty 24.08.2010, 18:37

Big Brotherin viralliset nettisivut kauden 2010 seurantaa varten ovat avautuneet. Samalla myös MTV3 Katsomon lopullinen käyttöliittymä avattiin. Kauden alkuun on enää noin tunti.

Tämän kauden viralliset BB-sivut löytyvät osoitteesta http://www.bigbrother.fi/, josta löytyy jo ennakkotietoa tämän vuoden BB-tarjonnasta. Sivuilta löytyy myös Kickoffin h...

Big Brother 2010 alkaa tänään!

Suomen kuudes Big Brother käynnistyy tänään Espoon Kilossa. Illalla 24/7-katsojat näkevät, millainen on uusi BB-talo ja millaiset ovat talon uudet asukkaat.

Noin yhdeksän kuukauden odotus edellisestä BB:stä on pian päätöksessään, kun uudet asukkaat astuvat upouuteen BB-taloon. Kaikki 24/7-palvelun kaapeliin tai nettiin tilanneet näkevät kaiken tämän...

Asukkaaksi taloon? avaa BB-syksyn

Kautta aikojen kuudes suomalainen Big Brother -kausi pääsee tänäään sunnuntaina käyntiin tv-ohjelmien osalta Asukkaaksi taloon? -asukashakukiertueohjelmalla. Puolituntisessa ohjelmassa nähdään hakukiertueen satoa viime keväältä.

Big Brotherin ydintiimi kiersi keväällä jälleen kahdeksan paikkakuntaa Suomessa hakien asukkaita muutaman päivän päästä al...

Tänä vuonna myös kolmas Business Big Brother

Markkinoinnin ja media-alan vaikuttajille tarkoitettu Business Big Brother (BBB) järjestetään vuoden tauon jälkeen. BBB:n asukkaat testaavat uuden BB-talon ennen varsinaisia asukkaita.

Sub on järjestänyt BBB:n aikaisemmin vuonna 2007 ja 2008. Uuteen BB-taloon astuu vain muutamia päiviä ennen varsinaisen BB-kauden alkua 16 media-alan ja mar...

Live-palveluiden myynti on käynnissä

Kaikki Big Brotheriin liittyvät live-palvelut tulivat myyntiin maanantaina, kun myös kaapelin 24/7:n myynti alkoi. Myynti tapahtuu kaapelioperaattoreiden kautta.

Big Brotherin alkuun on enää reilu viikko, kun loputkin live-palvelut ovat myynnissä. MTV3 Katsomon 24/7 nettiin tuli myyntiin perjantaina ja kaapelipalvelu tänään. Nettiin 24/7:n saa tällä...

BB-mainos antaa vihjeitä talosta?

Loppukesän varma merkki on se, että BB-mainokset alkavat pyöriä tv:ssä. Niitä onkin kiva bongailla muiden mainosten joukossa ja se kuuluukin osaltaan BB-fanin kaudenalusrituaaleihin.

Keväisten asukashakumainosten jälkeen varsinaisen kauden markkinointi alkoi heinäkuun lopulla. Aluksi ruutuun ilmestyivät "Missä on uusi talo?" -spotit ja elokuun puol...

Netin 24/7-palvelu tuli myyntiin jo perjantaina

Uutisoimme torstain ja perjantain välisenä yönä, että sekä netin että kaapelin 24/7-palveluiden myynti aloitettaisiin ensi maanantaina, mutta MTV3 Katsomo ottikin jo varaslähdön tänään. Koko kauden paketti kampanjahintaan netti-tv:hen oli jo tänään myynnissä Katsomon sivuilla.

MTV3 Katsomon Big Brother 24/7 on kokenut täksi kaudeksi hieman...

BB-vuosi sujuu tutulla rytmillä

Kohta BB-vuosi on siinä pisteessä, että uuden tuotantokauden on määrä alkaa. Sitä ennen on tehty asukasvalintoja ja kauden valmistelutöitä.

Tuotantotiimi on aloittanut uuden tuotantokauden valmistelun pian edellisen BB-kauden päätyttyä. Tämän vuoden käsikirjoituksen tekeminen alkoi alkuvuodesta ja varmaan kevään mittaan myös uuden BB-talon rakentam...

Netin ja kaapelin 24/7-palvelut myyntiin ensi viikolla

Tärkeä osa Big Brotheria, 24/7-palvelu, on jälleen ensi viikosta alkaen BB-fanien saatavilla. Palvelun myynti käynnistyy netissä ja kaapeliyhtiöissä maanantaina 16. elokuuta.

Netissä 24/7-palvelua myydään jälleen MTV3 Katsomossa. Ensialkuun palvelua myydään vain koko kauden pakettina hintaan 34,90 €, mutta kauden alkaessa myyntiin tulevat myös...

Jälleen lupauksia ryskeestä

BB-tuotanto on tullut tutuksi siitä, että on annettu erilaisia lupauksia, mitä tuotantokausi tulee pitämään sisällään. Kuudes kausi ei näytä tältä osin olevan poikkeus, vaan heti kauden alla on jo heitetty ilmaan lupauksia.

Iltalehden haastattelussa muutama päivä sitten BB-tuottaja Mikko Räisänen totesi, että heti kauden ensimmäisellä viikolla ry...

BB-talo muutti uuteen paikkaan

Kuudennen kauden suurimpia uudistuksia on uusi BB-talo aivan uudessa paikassa. Kivenlahti sai jäädä, kun uusi talo alkoi nousta Kilossa sijaitsevaan teollisuushalliin.

Viisi kautta BB-talo sijaitsi teollisuushallissa Espoon Kivenlahdessa, mutta viime keväänä BB-tuotanto ilmoitti, että talo vaihtaa paikkaa. BB-talon kotipaikkakuntana pysyy edelleen E...

Uudet BB-fanisivut on avattu!

Sivustomme BB-hiljaisuus on päättynyt ja olemme avanneet uudet fanisivut Big Brother 2010:ä varten. Uuden kauden odotus voi siis alkaa!

Erinäisistä syistä johtuen sivusto on pitänyt hiljaiseloa vuoden 2009 Big Brotherin päätyttyä, mutta nyt palaamme asiaan koko seuraavan kauden ajaksi - ainakin. Paluun myötä olemme uudistaneet täysin ulkoasumme ja t...

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.