Tarina, Ville ja Eeva-Leena nimettiin kolmanteen häätöäänestykseen

Big Brother Suomi logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.
Big Brother Suomi logo. Kuva: © 2019 Nelonen Media.

Asukkaat kävivät jälleen torstaina nimeämässä toisiaan häätöäänestykseen. Kolmannessa häätöäänestyksessä ovat Tarina, Ville ja Eeva-Leena.

Trolliviikkotehtävän onnistumisen vuoksi iloisissa tunnelmissa olleet asukkaat joutuivat tunnelmasta toiseen, kun kauden kolmannet nimeämiset käynnistyivät. Tämän viikon nimeämiset ovat erityisen mielenkiintoiset, sillä alkukauden tutustumisvaihe alkaa olla takana päin ja ristiriitoja on alkanut näkymään jo joidenkin asukkaiden kesken.

Tällä viikolla yhteen ovat ottaneet etenkin Tarina ja Kristian, joiden välit näkyivät selvästi nimeämisissä. Tarina antoi odotetusti kaksi pistettä Kristianille, kuten myös Kristian Tarinalle. Kristian ja Kevin antoivat myös pisteen toisilleen. Talon voimahahmoihin kuuluva Kristian sai ehkä nimeämisten yllättävimmän pisteen Millalta, joka on viihtynyt hyvin Kristianin seurassa ja nauranut hänen jutuilleen. Toisaalta hän on saattanut pahoittaa myös mielensä Kristianin puheista ja verhoaa sen naurun taakse, kuten Ville Kristiania varoitteli keskiviikkona.

Toista kertaa häätöäänestykseen joutui Ville, jonka nimeämistä perusteltiin esimerkiksi Tuulan taholta sillä, ettei hän pahoittaisi mieltänsä nimetyksi joutumisesta. Villekin toisaalta antoi kaksi pistettä Tuulalle syystä, että hänelle talo ei toisi enää mitään uutta. Myös Villen taloon tuoma huono energia vaikutti ainakin Millan antamiin nimeämispisteisiin.

Kolmantena häätöäänestykseen joutui Eeva-Leena, joka on jäänyt ainakin Anulle etäiseksi persoonaksi. Tuulaa puolestaan ärsytti Eeva-Leenan Big Brotherin kyseenalaistaminen, makoilu ja kotitöihin osallistumattomuus. Eeva-Leenan ja Jukan kuhertelu alkuviikkoina ei ainakaan suoranaisesti vaikuttanut Eeva-Leenan saamiin pisteisiin, mutta Jukka sai Miralta kaksi pistettä, vaikka ne eivät häätöäänestykseen miestä vienytkään.

Nimeämisten perusteella kolme eniten nimeämispisteitä saaneet Tarina, Ville ja Eeva-Leena joutuivat häätöäänestykseen. Tarina kymmenellä pisteellään keräsi eniten pisteitä, Villelle kertyi seitsemän pistettä ja Eeva-Leena sai viisi nimeämispistettä. Tarina ja Ville ovat nimettynä toista kertaa tällä kaudella, Eeva-Leena on häätöuhan alla ensimmäistä kertaa.

Nimeämisten jälkeen Tarina ja Eeva-Leena spekuloivat nimeämistuloksia kahdestaan kylpyhuoneessa. Asukkaille ei ole vielä kerrottu nimeämisten tuloksia ja Tarina pelkäsi, että hän on nimettynä häätöäänestykseen, koska hän on ollut riidoissa Kristianin kanssa. Tarina ja Eeva-Leena arvioivat, että mahdollisesti Ville ja Mira saattavat olla myös nimettynä. Kaksikko spekuloi myös katsojien äänestyskäyttäytymistä ja Eeva-Leenan mielestä Tarinalla ja Kristianilla voi olla isot fanilaumat.

Tarina ja Eeva-Leena puimaan nimeämistuloksia

Asukkaat saivat tietää nimeämisten tulokset edellisten viikkojen tapaan myöhään torstai-iltana. Asukkaat joutuivat odottamaan pitkän tovin sohvilla ja, kun nimet kuuluivat, ne aiheuttivat hämmennystä. Hämmennys johtui, että Tarinan nimi kuului kahdesti, sitten tuli "ja Ville" ja hetken päästä kuului vielä Eeva-Leenan nimi.

Aluksi nimien kuuluminen aiheutti naureskelua, jonka jälkeen kukin nimetty asukas kertoi tuoreista tuntemuksistaan. Eeva-Leena sanoi ymmärtävänsä, miksi tuli nimetyksi, koska oli aiemmin kiukutellut ja väläytellyt jopa luovuttamista. Tarina oli arvannut nimetyksi joutumisensa jo tiistaina ja piti yhtenä syynä viime päivien tapahtumia, jossa hän on yrittänyt ottaa puheeksi mm. talon keskustelukulttuuria. Ville sanoi, että hän olisi ollut yllättynyt, jos ei olisi ollut häätöäänestyksessä.

Nimettyjen julkistuksen jälkeen Tarina ja Eeva-Leena menivät puimaan nimetyksi joutumistaan kahdestaan. Tarina sanoi yllättyneensä Eeva-Leenan nimetyksi tulemisesta, mutta muuten käytiin samoja asioita kuin yhteisesti, mutta syvemmin. Tarina ei haluaisi, että kukaan kolmikosta lähtisi, mutta kaikkein eniten hän toivoisi itsensä ja Eeva-Leenan jäävän taloon sunnuntaina.

Vaikka nimettyjen asukkaiden joukossa ei ole yhtään tupakoitsijaa, loppuviikon tunnelmia varmasti helpottaa se, että maanantaina voimaan tullut nikotiinituotteiden käyttö- ja puhekielto päättyi tänään iltapäivällä. Yleinen tunnelma on luultavasti alkuviikkoa parempi, kun osa asukkaista ei kärsi nikotiinin puutteesta. Häädön lähestyessä, kun BB-talossa on ihan riittävästi stressattavaa muutenkin.

Häätöäänestys käynnistyi torstaina iltapäivällä ja kolmas asukas häädetään BB-talosta jälleen sunnuntaina.

Äänestysohjeet BB-nettisivuilla

Nimeämispisteiden jakautuminen

Artikkelia päivitetty 19.9.2019 kello 19:42: Lisätty maininta Tarinan ja Eeva-Leenan keskustelusta ja linkki nimeämispisteiden jakautumiseen.
Artikkelia päivitetty 19.9.2019 kello 20:28: Lisätty linkki äänestysohjeisiin.
Artikkelia päivitetty 19.9.2019 kello 23:25: Nimeämistulosten reaktioita lisätty.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.