Marko ja Ruzbeh hylättiin häätökilpailussa - Kirsi ja Daiyana nousivat voittajiksi!

Video: Asukkaat saavat kuulla hylkäyksestä häätökilpailussa. Lähde: Ruutu.fi / Nelonen Media.

BB-talossa koettiin keskiviikkoiltapäivänä dramaattisia hetkiä, kun häätökilpailun tulokset menivät uusiksi. Markon ja Ruzbehin hylkäyksen vuoksi voittajiksi nousivat Kirsi ja Daiyana, jotka nyt ratkaisevat häätöäänestykseen menijät.

Tiistaina käytiin kauden ensimmäinen häätökilpailu, jossa tolpan nokassa seisoivat pisimpään Marku ja Ruzbeh. Kilpailun sääntöjen mukaan parikisan loppuvaiheessa kummankin jäsenen piti seistä tolpalla yhdellä jalalla. Osuma maahan tai tolppaan laskettaisiin virheeksi ja kisa päättyisi.

Marko ja Ruzbeh julistettiin tiistaina kisan voittajaksi, mutta Big Brother tarkasti kisan kulkua videolta, josta voitiin havaita, että Markon vasen jalka osui tolppaan, joka oli sääntörikkomus. Asia tuli asukkaille yllätyksenä, eivätkä he odottaneet tällaista. Marko ja Ruzbeh olivat jo pitkälle suunnitelleet muutamien asukkaiden kanssa, keitä voisi nimetä ja jopa häätää.

Koska Marko ja Ruzbeh hylättiin, kilpailussa toiseksi tulleet Daiyana ja Kirsi nousivat ensimmäisen häätökilpailun voittajaksi. Naiset tuulettivat, koska he pääsevät nyt nimeämään kaksi asukasta ensimmäiseen häätöäänestykseen Reeon kanssa. Daiyana ja Kirsi kutsutaan myöhemmin päättämään häätöäänestykseen joutuvat asukkaat neuvotteluhuoneessa.

Daiyana ja Kirsi voivat valita häätöäänestykseen kenet tahansa paitsi Reeon ja Nabazin. Reeo on jo häätöäänestyksessä ja Nabazilla on puolestaan koskemattomuus, jonka hän sai Kohtalon kahvoista Kickoff-yönä.

Ensimmäinen häätöäänestys on jo tänään, jossa tulee olemaan siis kolme asukasta. Näistä asukkaat häätävät yhden asukkaan ulos talosta. Kullakin asukkaalla on yksi ääni. Jos äänet ovat äänestyksen jälkeen tasan, häädettävän asukkaan ratkaisevat häätökisan voittaneet Daiyana ja Kirsi.

Asukkaille ei ole vielä kerrottu, että häätö tapahtuu tänään.

Marko ja Ruzbeh ensimmäisen häätökisan voittoon - Nimeävät kaksi häätöäänestykseen (6.9.2022)

Artikkelia päivitetty 7.9.2022 kello 16.03: Lisätty video ja kappale, keistä Daiyana ja Kirsi voivat valita asukkaita häätöäänestykseen.

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.