Asukkaiden intohimojen toteuttaminen jatkui - Yhteistä "sähläystä" ja Rocky tuli taloon

Sallan Rocky-koira vilkuttaa asukkaille hyvästiksi. Kuva: © Nelonen Media.
Sallan Rocky-koira vilkuttaa asukkaille hyvästiksi. Kuva: © Nelonen Media.

Asukkaiden viikonloppu jatkui sunnuntaina Miikan, Reeon ja Sallan intohimojen toteuttamisena. Kolme asukasta sai intohimonsa jo lauantaina ja tänään oli muiden vuoro.

Lauantaina Big Brother toteutti Heidin, Lauran ja Mian kiinnostuksen kohteita kangoon, sushin valmistuksen ja Tiktok-videon tekemisen muodossa. Eilisiltana asukkaat saivat kuvattua Mian ideoiman ja asukkaiden toteuttaman videon, joka meni Big Brotherille editoitavaksi.

Sunnuntaina asukkaiden ohjelmassa oli Puhti-tunti, joka oli tällä kertaa Miikan ja Reeon ohjaama. BB-talon viikottaisen liikuntatunnin aihe oli molempien intohimon aihe, salibandy. Miikka harrastaa salibandya kaveriporukassa ja Reeo on pelannut salibandya aikoinaan liiga- ja maajoukkuetasolla.

Asukkkaat komennettiin tehtäväareenalle, jossa oli salibandykaukalo. Ennen pelaamista asukkaat hieman lämmittelivät mailan ja pallojen kanssa. Tämän jälkeen asukkaat pelasivat 3 vs. 3 peliä joukkueissa, joissa kokoonpanoja vaihdettiin pelin aikana. Mailaa ei puristettu liiaksi ja tehtäväareenalla oli rento meininki.

Mia ja Heidi tuulettavat maalia asukkaiden salibandyottelussa. Kuva: © Nelonen Media.
Mia ja Heidi tuulettavat maalia asukkaiden salibandyottelussa. Kuva: © Nelonen Media.

Pelin aikana asukkailla tuntui olevan hauskaa ja maaleja syntyi tasaiseen tahtiin. Maalien laskemisesta ei tunnuttu pidettävän niin tarkkaa kirjanpitoa. Kun pelivuoro päättyi, asukkaat kiittelivät liikuntatunnista ja pitivät sitä hauskana. Etenkin Laura ja Mia tuntuivat olevan innokkaina kyselemään pelistä Miikalta ja Miikka oli otettu, että naiset kiinnostuivat salibandystä.

Asukkaat ihastuivat Rockyyn

Intohimojen viikonlopun huipensi Sallan oma intohimo. Big Brother oli saanut Sallan Rocky-koiran tuotua taloon ja Salla oli spekuloinut, voisiko hän saada koirakaverinsa taloon. Iltapäivällä Rocky oli häkissä varastohuoneessa ja, kun Big Brother ilmoitti varastohuoneen olevan auki, Salla pääsi tapaamaan Rockya pitkästä aikaa.

Rocky pääsi tutustumaan myös muihin asukkaisiin ja BB-taloon pihaa myöten. Salla oli tietysti ikionnellinen, että Rocky oli tullut taloon ja myös muut asukkaat olivat innoissaan. Rocky pyöri ympäri taloa ja nuuski sen eri nurkkia. Koiralla oli myös hauskaa lumipeitteen saaneen BB-talon pihalla.

Salla on kertonut Rockysta moneen kertaan asukkaille talossa ja nyt he pääsivät myös tutustumaan häneen. Asukkaat miettivät, josko jatkossa koira voisi seuraavalla kaudella vierailla BB-talossa säännöllisesti parantamassa asukkaiden oloa.

Rocky-koira pääsi myös BB-talon lumiselle pihalle. Kuva: © Nelonen Media.
Rocky-koira pääsi myös BB-talon lumiselle pihalle. Kuva: © Nelonen Media.

Muutaman tunnin vierailun jälkeen, oli Rockyn aika poistua talosta. Asukkaat hyvästelivät Rockyn ja Salla kantoi koiransa varastohuoneessa olevaan häkkiin ja jätti koiraystävänsä sinne varusteineen. Hymyilevä Salla sai Rockyn vierailun päätteeksi halaukset muilta asukkailta.

Asukkaat kehuivat kulunutta viikonloppua kauden parhaaksi. Alkuillasta asukkaat saivat vielä nähdä eilen tekemänsä Tiktok-videon editoidussa muodossa. Asukkaat kehuivat näkemäänsä ja käsikirjoittaja Mia oli tyytyväinen lopputuotokseen.

Mukava olotila sai kuitenkin jännityksen vivahteita, sillä illalla asukkaita odottaa häätö, jossa yksi asukas häädetään talosta vain viikkoa ennen finaalia.

Big Brother toteuttaa asukkaiden intohimoja - Lauantaina kangoota, sushia ja Tiktokia (19.11.2022)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.