BB-talon toisena päivänä asukkaat pääsivät ansaitsemaan ensimmäisiä kaupparahojaan tällä kaudella. Asukkaiden olisi rahojen saamiseksi pidettävä ilmapallot ehjinä mukanaan.
Maanantaina asukkaat saivat nukkua pitkään, sillä asukkaat valvoivat avausiltana aamuyön tunneille ennen menemistä nukkumaan. Aamurutiinit eivät juuri poikenneet aikaisemmista vuosista, sillä totutusti talossa jonotettiin aamusuihkuun, jossa oli tarjolla vain tunti kuumaa vettä. Tosin Merve jäi paitsi lämpimästä suihkusta, koska hän sai kohtalon kahvasta toistaiseksi vain kylmän suihkuvuoron.
Big Brother tarjosi asukkaille aamupäivällä myös kahviyllätyksen, sillä BB-talon pihalle oli ilmestynyt kahvimaatti, kun terassin verho avautui ensimmäistä kertaa maanantaiaamuna. Aivan perinteinen kahvimaatti ei ollut, sillä se suihki putkestaan kahvia pitkin pihaa ja asukkaiden piti saada sitä kuppeihin, jotka sijaitsivat maatin vieressä. Erikoinen kahvinkeitto ei kuitenkaan haitannut, sillä kahvimaatti oli toistaiseksi ainoa tapa saada kahvia talossa.
Iltapäivän puolella asukkaat saivat ensimmäisen yhteisen tehtävän, kun varastohuoneeseen oli ilmestynyt kullekin yksi iso ilmapallo. Asukkaiden piti pitää huolta ilmapalloista, niin, että he eivät irrota siitä otettaan ja se pysyy ehjänä. Ainoastaan vessa- ja suihkukäynneillä ilmapallon sai luovuttaa hetkeksi toiselle asukkaalle.
Jokaisesta ehjänä ja mukana pysyvästä pallosta asukkaat saavat 40 euroa rahaa seuraavalle kauppareissulle. Aluksi tehtävä tuntui asukkailta helpolta, mutta ei mennyt kauaakaan, kun Daiyana rikkoi oman pallonsa vaatekaappinurkkauksessa, kun pallo osui johonkin. Vähän myöhemmin Big Brother hylkäsi Miikan suorituksen, kun hän vain makoili osittain pallon päällä, kun siitä piti pitää kiinni kädellä.
Osana tehtävää oli myös pallon kuljettaminen aukkojen läpi pihalla, kun BB soittaa talossa musiikkia. Tehtävää vaikeuttaakseen taloon oli laitettu piikkilankaa, joihin pallot eivät tietenkään saa osua. Illan aikana talon palloreservi koki takaiskuja, kun Big Brother hylkäsi asukkaiden suorituksia, kun palloista irrotettiin otteita epähuomiossa hetkeksi. Näin kävi esimerkiksi Nabazille.
Asukkaiden osalta tehtävän suoritus näyttää iltakymmenen aikoihin huonolta, sillä yli puolet palloista - ja kauppparahoista - on menetetty. Pallot täytyisi pitää "hengissä" 24 tuntia, jotta tehtävä onnistuu. Tehtävän suoritus alkoi noin kello 14, joten suoritusaikaa on vielä runsaasti huomiseen iltapäivään saakka.
Oman mielenkiintonsa ilmapallotehtävään tuo yö, sillä asukkaiden on vietettävä myös yö ilmapallojen kanssa sängyssä. Päiväsaikaan asukkaiden on käytettävä pallojen kanssa suojalaseja, mutta sentään ne asukkaat voivat riisua nukkuessaan.