Alkavalla viikolla häätöjä kolmena päivänä - Kova karsinta ennen finaaliviikkoa!

Big Brother Suomi -logo. Kuva: © Nelonen Media.
Big Brother Suomi -logo. Kuva: © Nelonen Media.

BB-talossa käynnistyy maanantaina kauden viimeistä edellinen viikko. Alkavalla viikolla talossa käy poikkeuksellisen iso kato, sillä asukkaita tullaan häätämään peräti kolmena eri päivänä.

Sunnuntaina BB-talosta häädettiin Sami, jonka jälkeen taloon jäi kahdeksan asukasta. Kautta on jäljellä enää kaksi viikkoa, joten taloa on pikku hiljaa saatava tyhjemmäksi. Sunnuntain Big Brother Suomi Live -lähetyksessä kerrottiin, että talossa häädetään asukkaita alkavalla viikolla keskiviikkona, perjantaina ja sunnuntaina. Jokaisena päivänä talosta häädetään yksi asukas.

Häätöäänestys 11. viikolla tehtäviin häätöäänestyksiin käynnistyy aina edellisenä päivänä. Viikon ensimmäinen häätöäänestys käynnistyy siis tiistaina ja viikon aikana asukkaita päätyy kilpailujen kautta, jotka mittaavat asukkaiden erilaisia kykyjä. Lisäksi sunnuntaina taloon tulleella aikapommilla on merkittävä rooli häätöäänestyksen kannalta.

Viikon ensimmäiseen häätöäänestykseen yksi asukas joutuu taloon häätöhuoneesta tulleen aikapommin vuoksi. Anssin ja Villen taloon tuoma aikapommi vie haltijansa tiistaina alkavaan häätöäänestykseen. Häätöäänestykseen joutuu, kun pommi räjähtää haltijansa käsissä.

Aluksi aikapommi oli Anssin hallussa, mutta pommin saa siirtää toiselle asukkaalle heti, kun talossa alkaa kuulua tikitysääni. Pommia saa siirtää toiselle koko ajan, kun tikitys kuuluu, mutta sitä ei saa palauttaa sille heti, jolta sen sai. Asukkaille kerrottiin, että pommi räjähtää määrittelemättömänä ajankohtana, mutta juontaja Elina Kottonen paljasti katsojille, että räjähdys tapahtuu maanantaina kello 14.

Asukkaat eivät myöskään tiedä, että heitä tullaan häätämään sunnuntain lisäksi myös keskellä viikkoa. Aikapommin tultua taloon Aki ja Jasmiina spekuloivat kesken viikon olevaa häätöä, mutta talossa oli ainakin Ville toista mieltä.

Viikon tapahtumista asukkaille kuviot selviävät pala kerrallaan. Nimeämiskilpailujen lisäksi loppuviikosta asukkaita odottavat poikkeukselliset yönimeämiset, sillä Big Brother herättää asukkaat nimeämään toisiaan kesken unien sunnuntain häätöäänestykseen perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Häädöt tapahtuvat tällä viikolla keskiviikon ja perjantain päivittäislähetyksissä sekä sunnuntain normaalissa häätölähetyksessä Nelosella. Sunnuntaina on siis vuorossa kauden viimeinen häätölähetys ja siitä viikon päästä on Big Brother 2021 Finaali.

Alkavan viikon häätöjen jälkeen finaaliviikolle on jäämässä viisi asukasta.

Tikittävä aikapommi ja kolme häätöä! Näin suuri eliminaatioviikko etenee (BB-nettisivut)

Sami häädettiin yhdentenätoista BB-talosta - Aikapommi taloon häätöhuoneesta (14.11.2021)

Artikkelia on päivitetty 15.11.2021 kello 10.46: Tarkennettu tietoja häätöäänestykseen joutumisesta.


Tulosta   Sähköposti