Siniset viikkokisan voitolla turvaan häädöltä, punaiset voitti kauppatehtävän

Ville tuulettaa oikeaa arvaustaan. Kuva: © Nelonen Media.
Ville tuulettaa oikeaa arvaustaan. Kuva: © Nelonen Media.

Viikkokilpailut jatkuivat torstaina viimeisellä häätökilpailulla, jossa oli vielä paljon pelissä. Kauppatehtävässä asukkaat pääsivät muistelemaan, missä he kuulivat talossa soitettuja ääniä.

Torstaina käytiin häätökilpailun viimeinen päiväkisa. Häätökisan voittaja välttää tämän viikon häätöäänestyksen ja kaikki oli vielä mahdollista. Ennen viimeistä kisaa sininen joukkue johti punaisia vain 12 pisteen erolla. Asukkaat eivät tätä tiedä, mutta viimeinen kisa ratkaissee sen joukkueen, mikä on turvassa häädöltä.

Kaikkien yllätykseksi viimeinen päiväkisa oli varsin mieleinen kaikille. Asukkaat pääsivät maistelemaan oluita ja vastaamaan niihin liittyviin kysymyksiin. Ennen suorituksia oli pohdinnan aiheena, ketkä lähtevät suorittamaan, sillä maisteluun sai osallistua kolme asukasta kummastakin joukkueesta.

Eilen puheenaiheena oli Samin sivuuttaminen tasapainotehtävässä sivuuttaminen tasapainotehtävässä, joka saatiin selvitettyä punaisten leirissä. Olutmaistelun kohdalla näytti aluksi, ettei Samilla olisi roolia tässäkään, mutta tehtävässä tarvittiin myös kilpailutoimikuntaan juontaja ja juomanlaskija. Sami nimitettiin toimikunnan juomanlaskijaksi ja juontajaksi tuli sinisten Juhani.

Olutmaistelussa kolme asukasta maistelee kaksi mietoa alkoholijuomaa jokainen ja vastaa siihen liittyvään kysymykseen. Juontaja Juhani esitti kysymykset ja juomanlaskija Sami kaatoi tölkeistä kilpailijoille juomaa aina pari kerrallaan. Jokaisesta oikeasta vastauksesta joukkue saa viisi pistettä.

Kysymyksissä kysyttiin, mitä marjoja tai mausteita oluissa maistui. Kovin hyvässä terässä asukkaiden makunystyrät eivät olleet, sillä suurin osa arvauksista meni väärin. Ainoan oikean arvauksen tekee Ville, joka loisti myös keskiviikon pirtelömakuarvauksessa. Ville maistoi ja haistoi savun brittityyppisessä bitter-oluessa ja ansaitsi punaisille viisi pistettä.

Kukaan muu ei saanut pistettäkään, joten punaiset voittivat oluenmaistelun ja kavensivat kokonaiskilpailussa eron sinisiin seitsemään pisteeseen. Koska kisa oli viimeinen häätökisa, näyttäisi siltä, että häätöäänestyksen tällä viikolla välttää sininen joukkue, joka voitti lukemin 209-202. Big Brother ei vielä tässä vaiheessa vahvistanut tuloksia, joten tulokset olivat vielä epäviralliset.

Tällä viikolla kisataan häätökisan lisäksi tuttuun tapaan myös kauppasekunneista, mutta nyt sekunnit menevät vain toisen joukkueen käyttöön. Kauppatehtävässä asukkaat joutuivat muistelemaan talossa tällä viikolla kuulemiaan ääniä ja sijoittaa ne talossa siihen tilaan, missä he kuulivat äänen. Panoksena oli kauppatehtävän voittavalle joukkueelle 100 kauppasekuntia.

Asukkaat muistelemassa äänten kuulemista talossa. Kuva: © Nelonen Media.
Asukkaat muistelemassa äänten kuulemista talossa. Kuva: © Nelonen Media.

Tehtäväalueen lattialle oli piirretty BB-talon pohjapiirros, johon asukkaiden piti mennä siihen paikkaan, missä ääni kuului. Big Brother soitti talossa kuuluneita ääniä ja sen jälkeen asukkailla oli minuutti aikaa mennä mielestään oikeaan paikkaan. Asukkailta kysyttiin kaikki 15 kuulemaansa ääntä, jonka jälkeen kauppatehtävä oli päättynyt.

Odotettuja tuloksia iltaan

Myöhemmin illalla asukkaat saivat kuulla kauppatehtävän tuloksen. Punainen joukkue oli suorastaan ylivoimainen, sillä he muistivat oikein 71 paikkaa, kun siniset jäivät noin 45 paikkaan. Kauppatehtävässä jokainen asukas sai oikeasta paikasta pisteen ja joukkueen pisteet laskettiin yhteen. Koska punaisissa oli enemmän asukkaita, lopputulos ratkaistiin pistekeskiarvolla, joka oli punaisilla 10,1 ja sinisilla 7,5.

Vain punainen joukkue pääsi tällä viikolla kauppaan, eivätkä siniset pääse ostoksista osalliseksi. Kauppa-aikaa punaiset saivat siis 100 sekuntia, jota lähtivät käyttämään Pekka ja Maiju. He saivat ottaa kaupastaan omalla vuorollaan niin paljon tavaraa kuin käsillään pystyivät kassapöydälle tuomaan. Ostoksiin oltiin tyytyväisiä, vaikka he unohtivatkin mm. ottaa leikkeleitä. Kuitenkin he saivat mm. isot määrät lihaa ja kahvia.

Kauppatehtävän voitto oli hyvä asia punaisille, sillä he olivat allapäin. He olivat varmoja häätökisan tappiosta, mutta lähes yhtä varmoja olivat siniset. Kumpikin joukkue oli varma, että toinen voitti kisan. Juhanilla alkoi jo mennä hermo jatkuvaan voivotteluun, jota tehtiin epätietoisuudessa, koska Big Brother ei vielä torstaina kertonut häätökisan tuloksia.

Myöhemmin illalla asukkaat päästettiin epävarmuudesta, kun tulokset kerrottiin. Ennen lopputulosten julkistamista Big Brother näytti asukkaille Juhanin sääntörikkeen eilisellä tasapainoradalla, kun yhtä hänen maakosketustaan ei oltu huomattu. Rangaistuksena sääntörikkeestä sinisten pistepotista vähennettiin viisi pistettä.

Juhanin eilinen sääntörikkomus tasapainoradalla näytettiin asukkaille. Kuva: © Nelonen Media.
Juhanin eilinen sääntörikkomus tasapainoradalla näytettiin asukkaille. Kuva: © Nelonen Media.

Hetken päästä asukkaat saivat postia, jossa Big Brother kertoi voittajajoukkueen keränneen 204 pistettä ja hävinneen joukkueen 202 pistettä. Anssin luettua kirjeen Big Brother kuulutti sinisten voittaneen. Sininen joukkue iloitsi punaisten taputtaessa sohvalla. Heti tulosjulkistuksen jälkeen punaiset paljastivat tiistaina saamansa aikasakon, joka ajoi punaiset ahdinkoon.

Viikkokisan voitolla siniset välttävät tämän viikon häätöäänestyksen. Punaiset osallistuvat perjantaina nimeämiskilpailuun, jonka sisällöstä ei vielä paljastettu mitään. Joukkuejako BB-talossa jatkuu yhä ja niinpä punaiset joutuvat nukkumaan toisen yön makkarin ulkopuolella.

Lue myös:
Asukkaat jaettiin joukkueisiin, voittaja välttää häätöäänestyksen (11.10.2021)
Katja toipui häädöstä, Sanni antoi häädetyn perinnön yksin Nooralle (11.10.2021)
Taavi protestoi Anssin toimintaa pizzakisassa, punaiset mokasi isosti kuulokisassa (13.10.2021)
Sinisille makkarin herruus, pirtelöt maistelussa (13.10.2021)
Siniset johdossa viikkokisassa, Samin tilanne puhutti molemmissa joukkueissa (14.10.2021)

Fanisivut.net

Fanisivut.net on vuonna 2007 perustettu fanisivusto, joka seuraa Suomen Big Brotheria. Uutisoimme ja kommentoimme Big Brotherin tapahtumia niin kausien aikana kuin niiden välissä. Sivustoltamme löytyy myös tiedot BB-talon asukkaista, häädöistä, nimeämisistä ja BB-ohjelmista. Taustoitamme myös Suomen Big Brotherin historiaa ja muuta taustaa.