Aikaisimmilta kausilta tuttu BB-huutokauppa järjestettiin myös tällä kaudella. Asukkaat saivat ostaa taloon hyödykkeitä ja yllättäviä asioita rahamaatista saamillaan rahoilla.
BB-taloon ilmestyi perjantaina kolme rahamaattia, yksi pihalle ja kaksi sisätiloihin. Aluksi rahamaattien merkitys oli asukkaille mysteeri, mutta alkuiltapäivästä Big Brother kertoi, että asukkaat voivat saada rahamaateista rahaa myöhemmin järjestettävään BB-huutokauppaan.
Kun asukkaat saivat tietää rahamaattien merkityksen, alkoivat he vahtia niitä. Rahamaatit sylkivät rahaa sattumanvaraisina aikoina ja asukkaiden piti olla valppaina. Rahamaattien ympäristössä oli punaisella teipillä rajattu alue, jonka sisälle ei saanut mennä muulloin, kun rahamaatti sylki rahaa.
Välillä rahamaatin toimiessa sattui ikäviä tilanteita, kun esimerkiksi Salla sai tahattoman osuman Merveltä kasvoihinsa. Big Brother oli jo varsinaisissa ohjeissa kieltänyt tönimisen, mutta Merven ja Sallan tilanteen jälkeen asukkaita kehotettiin varovaisuuteen.
Talon sisällä tunnuttiin olevan aggressiivisempia rahojen saamisen, kun ulkona ollut porukka valitsi organisoidumman linjan. Pihalla oli käytössä jonotusjärjestelmä, jossa rahaa mentiin hakemaan siinä järjestyksessä, kun oltiin tultu paikalle, eikä ryntäilyjä tapahtunut. Pihalla olivat mm. Reeo, Kirsi ja Mia.
Yksi aktiivisimmista rahan kerääjistä oli Nabaz, joka oli aina innokkaasti hyökkäämässä, kun rahamaatti syöksi rahaa. Nabaz onnistuikin tekemään hyvän tilin ja hän näytti laskeskelleen, että oli kerännyt noin 70 rahaa. Saamansa rahat hän piilotti patjansa alle ja piti myös Kirsin tietoisena tienesteistään. Kerätyt rahat olivat asukkaiden henkilökohtaisia, eikä niitä saanut jakaa muille.
Illalla asukkaat kokoontuivat olohuoneeseen BB-huutokauppaa varten. Huutokauppa noudatti aikaisempien vuosien kaavaa, eli televisioon tuli myytävä hyödyke ja halukkaat saivat huutaa sitä. Kun uusia tarjouksia ei enää tullut, korkeimman tarjouksen tekijä sai ostaa hyödykkeen. Kaikkia hyödykkeitä ei ollut pakko huutaa.
Osa myytävistä hyödykkeistä oli henkilökohtaiseen käyttöön, osan sai jakaa, mikä ilmoitettiin huudettavan kohteen yhteydessä. Kun huudettava kohde on myyty, asukas tallettaa oikean rahasumman olohuoneessa olevaan laatikkoon. Asukkaat itse vahtivat, että oikeat summat maksetaan. Huijaamisesta menettää rahansa ja oikeuden osallistua enää huutokauppaan.
Huutokaupassa oli tarjossa konkreettisista asioista esimerkiksi suodatinpusseja 10 rahalla ja saunavuoro kolmelle 7 rahalla. Suodatinpussit huutanut Nabaz ihmetteli Salla huutamaa saunavuoroa, että suodatinpussit olivat saunaa kalliimpia. Yhtenä hyödykkeenä oli tarjolla korvatulpat, mutta ne eivät kelvanneet kellekään. Sen sijaan BB-huutokaupan klassikkotuote ämpäri meni Sofialle 5 rahalla. Sofialle tarttui huutokaupasta mukaan myös mysteerikirje 15 rahalla.
Kenties kiinnostavimmat hyödykkeet huusivat itselleen Laura ja Tuula. Laura huusi itselleen oljenkorren, joka aiheutta naurahtelua asukkaiden keskuudessa. Joku heitti spekulaation, että se on apu johonkin, mutta voi olla myös oikeasti olkia. Liittyneekö tuo itsensä pelastamiseen mahdollisesti häätöäänestykseltä tulevaisuudessa? Tuula nappasi itselleen kaksi ylimääräistä nimeämispistettä, jotka hän voi käyttää jossain vaiheessa.
Huutokaupan päättyessä asukkailla jäi rahaa vielä käyttämättä. Luultavasti BB-huutokauppa nähdään uudestaan myöhemmin tällä kaudella.
BB-huutokauppa pe 23.9.2022:
Nabaz huusi suodatinpusseja 10 rahalla
Salla huusi saunavuoron kolmelle 7 rahalla
Milla huusi illallisen kahdelle 8 rahalla
Korvatulpat viikoksi 5 rahalla, kukaan ei huutanut
Sofia huusi ämpärin 5 rahalla
Kirsi huusi yön U14-sviitissä kahdelle 11 rahalla
Sofia huusi mysteerikirjeen 15 rahalla
Karvan huusi 3 alkoholijuomaa 8 rahalla
Laura huusi oljenkorren 9 rahalla
Nabaz huusi sipsipussin 7 rahalla
Aleksi huusi 3 litraa energiajuomaa 16 rahalla
Aleksi huusi romanttisen komediaelokuvan 10 rahalla
Karvan huusi sähköt astianpesukoneeseen 15 rahalla
Karvan huusi "jotain erikoista" 11 rahalla
Merve huusi 30€ Foodora-lahjakortin 20 rahalla
Tuula huusi ylimääräiset nimeämispisteet 19 rahalla